Polkupyörällä Andalusiassa: matkakuvia osa 1/3
Reissu alkaa samantien reippaalla nousulla Malagasta kohti Puerto de Leonin solaa yli 900 metriin. 18 kilometrin matkaan menee viisi tuntia. Parin tunnin jälkeen Malaga pilkahtaa serpentiinimutkasta jälleen esiin.
Ensimmäinen leiri on ison oliviipuun alla rinteessä. Aamutoimet keskeytyvät, kun vastakkaisen rinteen verkkainen kellojen kilkatus alkaa kiihtyä ja pölypilvi nousta oliivien ylle. Muutama sata vuohea lähtee liikkelle kohti päivälaitumia.
Reitti kumpuilee sisämaassa vahvasti. Lasku keskipäivällä 200 metrin korkeuteen on kuin saunaan ajoa. 36-asteinen kostea ilmamassa tainnuttaa menemishalut, varsinkin kun edessä on 15 kilometrin nousu takaisin 900 metriin. Urakka etenee puoli kilometriä kerrallaan, puolen tunnin tauoilla kerään voimia. Vasta iltaseitsemän jälkeen helle alkaa helpottaa ja varjo laskeutua tielle. Kuvassa on solaan matkaa kiemurtelevaa serpentiinitietä vielä viitisen kilometriä. Solan takana on heti pieni taajamaketju ja viljava maatataloustasanko, jonne leiriydyn kylvöä odottavan vihannespellon reunaan.
Reitillä on kauniita valkoisia pikkukaupunkeja ja kyliä 30-40 kilometrin välein. Tässä ison kaupungin Granadan vanhaakaupunkia Alhambra-linnakkeen tornista.
Granadan liepeiltä (700 m) alkaa aamulla 40 kilometrin nousu Sierra Nevadan toiseksi korkeimmalle huipulle Pico Veletalle 3400 metriin. Matkaan menee kaksi kokonaista polkaisupäivää, päiväsaldoina on 25 km ja 15 km. Reilussa kuudessa tunnissa nousu etenee 1600 metriin. On yhä kuuma, 30-33 astetta.
Leiri paljaalla kummulla 2400 metrissä, illallakin lämpötila on vielä 23-25 asteen tienoilla.
2800 metrissä kasvillisuus alkaa niukentua. Yhdentoista aikoihin lämpötila on mukavasti 26-27 astetta, mutta kesäkuun lopun helleaalto vaikuttaa, normaalisti pitäisi tähän aikaan vuodesta olla viisi-kuusi astetta viileämpää. Näin kertoo muonakojun mies. 2600 metrissä on reitin viimeinen "tankkauspaikka". Siellä on myös puomi, joka estää moottoriliikenteen ylemmäksi. Muonapaikalla tapasin noin seitsemän vantaalaista motoristia, jotka olivat matkalla Malagasta kohti Korsoa. Leiripaikkani 2400 metrissä näkyy etäällä tietä seuraavana matalana kumpuna.
Tienpinta alkaa kurjistua vasta 2900 metrissä.
Viimeinen osuus 3200 metristä ylös on vaikea. Armoton vastatuuli ilmaantuu esiin ja tie on jo hankalan heikko ja serpentiinien jyrkkyys lisääntyy. Takki pitää laittaa päälle vasta 3200 metrissä. Lunta on kovin vähän jäljellä pikkulaikkuina siellä täällä. Lämpötila on vielä 20 asteen tienoilla.
Huipulla 3396 metrissä! Nelisen kilometriä lännempänä näkyy Sierra Nevadan korkein huippu Mulhacen, 3478 metriä. Ohut viiva Mulhacenin kyljessä on seuraavan päivän reittini pois Pico Veletalta. Yllättäen aivan huipulla tuuli onkin kovin lempeää.
Yöksi laskeudun 3300 metriin, koska ylempänä ei rakkakivikkoon saa telttaa. Huipulla on joskus ollut pikku kahvilatasanne, mutten arvaa jäädä sinne leiriytymään. Kapea tasanne on pystysuoran jyrkänteen reunalla ja tuulien voimakkuuksien ja suuntien arvionti on hankalaa. Lisäksi en halua jäädä ihan huipulle ihmeteltäväksi, vaikka aamulla tuskin kukaan sinne ehtisikään kesken aamutoimieni. Siispä valitsen leiripaikaksi sorapolun serpentiinimutkan sisäkaarteen painauman. Kivivalikoima telttakiilojen painoksi on runsas. Yölämpötila pysyttelee 10 asteen tuntumassa. Ainoa haitta on voimakas tuuli, jota sata metriä ylempänä ei ollut. Mutta luotan telttaani, joka on kestänyt Islannin puhurit. Lopulta tuuli rauhoittuu niin, ettei korvatulppiakaan tarvita yöksi pehmentämmän teltanreunan lepattelun ääntä. Mutta uni on vähän levotonta, se on yksi merkki lievistä vuoristotaudin oireista. Aamuyöllä kylkeä kääntäessä rekisteröin myös kevyen päänsäryn. Happea on tarpeeksi, vaikka telttaa pystyttäessä huomasinkin hengästyväni tavallista helpommin. Koko matkan tärkein tavoite oli päästä yöpymään korkealle, jotta saisin ensimakua siitä, kuinka hyvin selviän korkealla.
Lasku Pico Veletalta Sierra Nevadan etelärinteille lähtee solasta vähän yli 3200 metristä suhteellisen leveää polkua pitkin. Välillä pitää vähän nousta ja sitten voi taas jarrutellen hissutella alaspäin, pitkät pätkät on melko tasaista. Reitti lienee joskus ollut tarpeeksi leveä maastoautollekin, mutta rinteestä on vuosien varrella tullut runsaasti kiveä alas ja kulkukelpoinen polku puikkelehtii lohkareiden ja kivien seassa.
Lunta on vain nimeksi ja vain aivan ylhäällä. Mutta välillä kivikossa pitää taluttaa.
Reitti on karun kaunis. Se vaatii keskittymistä, mutta innostaa. Hetkessä eläminen on poikkeuksellisen helppoa, ajatus ei lähde harhailemaan menneeseen tai tulevaan. Muutama kauriskin pujahtaa lähistöltä ohi. Kaiken lisäksi 3200 metrissä on läämmin t-paitakelikin. Näille korkeuksille matkani ajoitus osuus nappiin.
Kolmen tunnin jälkeen polku kasvaa tieksi, joka alkaa hiekkaisena pujotella alas pinjametsikössä ensin hillitysti, sitten reippaammin. 33 asteen helle huokuu päälle jo 2000 metrissä.
Seuraavat kolme päivää kiipeilen ja laskettelen tainnuttavassa kuumuudessa alle 1500 metrissä ajautuen vähitellen alemmaksi. Useat iltapäiväromahtamiset vaativat keräilemään voimia oliivi- ja mantelipuiden alla. Yölämpötilat ovat onneksi mukavasti 20-25 asteen tienoilla. Yksi leiripaikka on vuohien aamureitillä.
Keli on niin rankka, että jätän väliin ylimääräiset vuoristokiipeilyt takaisin 2000 metriin ja luovun spaghettiwesternien kuvausmaisemien vierailusta ja suuntaan Sierra Nevadalta rannikolle Almerian satamakaupunkiin. Almeria on miellyttävän oloinen ja leppoisa paikka, jonka kauniilla kujilla voisi vaeltaa pidempäänkin. Otan kantosiipialuksen Melillaan, joka on espanjalainen siirtomaajäänne Afrikassa.
Polkupyörällä Andalusiassa: matkakuvia osa 2/3 Marokko
Polkupyörällä Andalusiassa: matkakuvia osa 3/3 Gibraltar, Andalusia
Matkan yhteenveto Teksti-TV:n nettiarkistossa
Kirja-arvio: Polkupyörällä Jäämerelle - Tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita
