Kohti Jäämerta, kaksi viikkoa lähtöön
Vain kaksi viikkoa enää ja lähdön tekeminen on vielä aivan levällään. Kuin Mooseksen kivitauluihin hakattuna joka ainut lähtö on tässä suhteessa samanlainen. Täysin perusteettoman aikatauluoptimismin harhassa toistan itselleni päivästä toiseen stressinpoiston mantraa: ”Tässä on vielä hyvin aikaa”.
Viime syksyisen reissun jäljiltä valmistautumista ei tarvitse aloittaa ihan nollapisteestä, mutta näiden jo olemassa olevien tarvikkeiden löytäminen yksiöni pinnan alla muhivasta kaaoksesta vaatii kärsivällisyyttä ja pieniä luovia, loogisia päättelyketjuja. Lisäksi pitää haalia kaikenlaista pikkusälää, jota on hankala löytää tien päältä, kuten nailonpaikkoja teltan ja ajoasun paikkaamiseen, varakuminauhaa ajohousujen lahkeiden kiristämiseen kenkien alle, uudelleenavattavia nippusiteitä, pari askillista lisää paikkausvälineitä, vara-akku antiikkiseen kännykkään, vitamiineja, kuituvalmisteita, Bepanten-salvaa hiertymiin, antihistamiinia jne. Goretex-päällysvaatteet ja nopeasti kuivuvat alusvaatteet sekä ajohanskat on sentään jo hankittu. Mutta pitäisikö investoida myös pään suojaavaan hyttysverkkoon?
Matkapyöräkin on vielä mekaanikolla. Ryhdyin huollatuttamaan ajokkiani Kaakkois-Aasian ja talven rasitusten jäljiltä vähän viime tingassa, varsinkin kun siihen piti tilata vielä uusi etuhaarukkakin Hangosta. Mutta en ole huolissani pyörästä, se päätyi Pyörätohtorin perusteelliseen ja räätälöityyn käsittelyyn Espooseen, ja se ehtii kyllä ajoissa lähtöviivalle.
Karttoja ja reitin hienosäätämistä olen pähkäillyt. Tien päällä pitäydyn vahvasti paperikartoissa, niistä ei lopu akku eikä käyttöliittymän kanssa ole isompia latautumisongelmia. Kaapissani on jo hyvä yleiskartta, josta saa nopeasti kokonaiskuvan. Sen mittakaava on1:800 000, mutta tämä tarkkuus ei kata Oulun pohjoispuolta eikä se yllä kunnolla Norjaan. Pyöräilyn GT-karttojen tarkkuus on Lapin osalta 1:400 000 ja muun Suomen kohdalla 1:200 000, näitten avulla löytää varmasti mielenkiintoisempia reittejä. Ja tällä kertaa pyrin välttämään isompia teitä määrätietoisemmin kuin aiemmin, ainakin Suomessa. Pitää siis käydä karttakaupassakin vielä.
Kotipihalta satulaan nousun lohduttava etu on kuitenkin se, että voin myös lykätä lähtöä päivällä tai kahdella, jossen esimerkiksi ehdi saada talviaamujen mansikoita pakastimeen ajoissa. Mansikat ovat ehdottomasti tarkkaa lähtöhetkeä tärkeämpiä. Ja tässähän on vielä hyvin aikaa.
