Talvipyöräilyn iloja: eksoottisia laatukäytäviä
Joulukuu on perinteisesti monipuolinen talvipyöräilyn näkökulmasta. Koskaan ei voi olla varma, millaista keliä on tiedossa parin päivän päästä. Se pitää mielen valppaana, ja säätiedot ovat ahkerassa käytössä. Myös aurausluokitusten täsmätiedoista olisi hyötyä reitin suunnittelussa. Samoin aurausyritysten kalusto- ja työvuorolistoista.
Vuodenvaihteen lämpöaalto on kruunannut joulukuun kelien huikean vaihteluvälin, näin ainakin etelärannikolla. Kun ensin ehti jo hieman tuskastua jatkuvaan uuteen lumeen puskemiseen ja kun sitten ehti nautiskella pari päivää huikean jäisistä lentokeleistä, niin vuoden viimeisen työmatkan repertuaari oli sitten vaihtelevan kelin hieno huipennus.
Oma kahdeksan kilometrin pätkäni sisälsi mm. kevyttä, tavallista sekä raskasta sohjopuskemista; jäistä nopeaa kiihdyttelyä; monen sentin upottavaa pehmeää massaa; lammikoita; hiekotettua asfalttia, jäätä ja sohjoa; puhdasta asfalttia; ja tietysti eri kokoisia aurausvalleja. Mielenkiinto pysyi kiitettävästi yllä, ja sinänsä matka oli innostava, vaikka reittivalinta ei mennytkään ihan nappiin, sillä upottavan lumimassan osuus oli liian suuri.
Jossain kohtaa taivalta mieleeni nousi syvältä muistin sopukoista uudissana laatukäytävä. Se on sanana yllättävänkin hieno, vaikka vaatii vähän makustelua ja totuttelua, se kun lienee hieman erikoinen laina jostain anglosaksisesta kielestä. Muistan kuinka ensikuulemalta torjuin sen pahana byrokraattisena slangina, mutta mitä enemmän sanaan perehtyy, sitä moni-ilmeisempänä ja elävämpänä se näyttäytyy. Laatukäytävälle voi antaa hyvinkin erilaisia merkityksiä. Olen oikeasti alkanut pitää laatukäytävä-sanasta.
Uudenvuodenaattona laatukäytävä merkitsi minulle upeaa tilaisuutta harjoitella selviytymistä vaativissa oloissa. Sain valmiuksia polkea vaikkapa pehmeällä tuhkatasangolla Islannissa, savisella maanvyörymätiellä Vietnamin vuoristossa tai tulvivalla riisitasankotiellä Kambodzassa. Tosin en usko, että nämä ovat niitä asioita, joita laatukäytävällä varsinaisesti haetaan, sillä pyöräilyn talvinen kulkutapaosuus ei nouse, ellei laatu tarkoita hyvin ja säännöllisesti aurattuja reittejä. (Tämä kulkutapaosuus on toinen mielenkiintoinen ja perehtymisen arvoinen sana, tosin se ei ole läheskään niin ilmava ja omaan määrittelyyn ja arviointiin kannustava kuin laatukäytävä).
Mutta ymmärtääkseni se Helsingin varsinainen laatukäytävä-hanke onkin vasta tulossa. Toivottavasti siihen otetaan mukaan radanvarsien pyöräteitäkin. On nimittäin hieman hämmentävää, että esimerkiksi kaupungissa liikkumisen kannalta niinkin keskeinen väli kuin Pasila-Rautatientori on hoitoluokitukseltaan suunniteltu vain extreme-polkijoiden käyttöön. Toinen tällainen radanvarsipätkä on esimerkiksi Oulunkylä-Käpylä. Kaupunkikuvan kannalta taas on hieman outoa, että Töölönlahden länsirannan reitti vaatii myös kovin usein maastopyöräilyn mielentilaa. Kuriositeettina mainittakoon, että myös Baanan auraus vaatisi vähän hienosäätöä. Nimittäin reittilaskuri, joka yltää ilmeisesti vain pyörätien leveydelle ei reagoi, kun väistää laskurin kohdalle jätettyä sohjoisempaa kohtaa.
Mutta hyvää uutta vuotta ja hyviä laatukäytävähetkiä :)
