Talvipyöräilyn riemua: nollakelin taikaa
Ensireaktioni säiden lämpenemiseen on iso harmitus. Etelärannikon loistavien valkoisten kinosten aika on ohi, kun ruskea rapa lentää ja suolainen loska lätisee. Tiedossa on kyntämistä.
Ja ensimmäinen kosketus suojasäähän alleviivaa näitä huolia. Takapyörän upotessa kymmensenttiseen harmaaseen massaan ainoa pelastus on kevein vuoristovaihde, eikä sekään riitä läheskään joka tilanteeseen. Reipas etelätuuli puhaltaa bonuksena vastaan. Aamun rehkiminen lähtee pahasti maitohappoisena liikkeelle.
Mutta mutta, jossain kolmennen ja neljännen kilometrin tienoilla havahdun siihen, etten enää tuhlaa aikaani ja energiaani harmitteluun. Kaikki voimavarat keskittyvät eteenpäin pääsemiseen. Ajolinjaa pitää hakemalla hakea, mutta kun löytyy vähänkin kovempaa alustaa ja nopeus kiihtyy kävelyvauhdista, niin onnistumisen pienet ilot alkavat rönsyillä esiin. Harvakseltaan mutta kuitenkin. Ja perillä on hymy herkässä vaikka uuvuttaakin kahdeksan kilometrin väännön jälkeen.
Ja yöllä konkretisoittu nollakelin siunaus. Kevyt pakastaminen on jäätänyt alustaa kovemmaksi, ja aurakin on käväissyt aamun pahimmilla pätkillä. Eteenpäin pääsee helposti. Toki jäiset polanteet ja urat tekeveät kelistä vaikean ja vieläkin enemmän tarkkuutta vaativan. Ja muhkuraiseksi jäätynyttä mäkeä pitää lasketella alas jarrut pohjasssa. Onneksi alla ovat 240 + 240 nastaa. Mutta yksitoikkoiseksi ei voi taivalta syyttää. Tilanteet muuttuvat koko ajan, ja metri kerrallaan pitää tienpintaa katsastaa.
Perillä hymyilyttää. Nollakelikin soveltuu oikeastaan yllättävän hyvin pyöräilyyn. Mutta kun nousen satulasta ja otan ensimmäiset askeleet, olen kaatua liukkaalla alustalla samantien. Näillä keleillä käveleminen on todella extremeä puuhaa.
ps. muistakaa varoa jään päälle satanutta lunta.
1 kommentti
Ti 11.01.2011 @ 21:43
Eilen punnitsin pyöräilyn ja sauvakävelyn välillä, sauvakävely voitti. Vaikkei kävelykään sohjossa mitään herkkua ollut, olin silti helpottunut valinnastani. Tiistaisin on lenkkipäivä, joten valinnan vaikeutta ei ollut. Juoksu eteni suhteellisen kevyesti 9 mm:n nastoilla, tosin eivät nekään kunnolla kovaan jäähän pureutuneet.
Molempina päivinä matkalle sattui myös muutama pyöräilijä, ja mietin, miksi pyörän päältä ei nousta reilusti taluttamaan tilanteissa, missä pyörä ei selvästikään ole hallittavissa, vaan sotketaan pehmeä lumi / sohjo muille lähes mahdottomaksi edetä.
On ollut mukava huomata hyötyliikkujien kasvava määrä, mutta esimerkiksi talvipyöräilyä hehkutellessa, olisi hyvä korostaa oikeanlaisten välineiden tärkeys, ja vaihtoehtoiset valinnat. Talvipyoräily vaatii harjoittelua ja ennekaikkea toisten huomioimista.
Toivottelen turvallista matkaa rulliskelejä odotellessa!
