Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 3/10, Ukraina
Videot kertyvät Yle Areenaan noin 50-osaiseksi klippisarjaksi Polkupyörällä Istanbuliin osoitteeseen http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin. Uusien jaksojen julkaisutahti Areenaan muuttuu 3.9., jolloin uusi jakso ilmestyy joka ilta n. klo 20. Tässä blogipäivityksessä ovat jaksot 10-15, joissa kamera on siirtynyt kypärästä ohjaustankoon. Kuvakulman muutoksen lisäksi tämä myös kuuluu, sillä muovikuoren suojissa oleva kamera ottaa ääniefektejä pyörän rungon kautta.
Vaellus jatkuu Kiovasta etelään kohti Mustaamerta. Odessaan on matkaa yli 500 kilometriä. Kun metropoli vaihtuu maaseuduksi, ilmaantuu leveän maantien pientareelle harva parvi mansikoiden myyjiä. Myynti on improvisoitua pienen mittakaavan puuhaa, ja kullakin "pienyrittäjällä" on tarjolla vain muutaman kilon verran marjoja. Oma ostopäätökseni kypsyy juuri ennen, kuin ukkosmyräkkä tulee päälle.
Poikkean pois ison maantien turruttavasta yksitoikkoisuudesta kohti Bila Zerkvan tavallista pikkukaupunkia. Illansuussa ihmisiä on kadunvarsilla.
Ajopäivä vierähtää pikkukylien ja maaseudun menneen ajan tunnelmissa. Hevoset ja kanat kuuluvat kylänraitille, ja lehmiä voi paimentaa polkupyörän satulasta. Myös toisen maailmansodan muistomerkit kuuluvat maisemaan.
Palaan isolle maantielle, jonka arkea ovat poliisien tarkastuspisteet, marjanmyyjät ja taukopaikkojen pienet ravintolat. Kytevä roska-astiakaan ei ole harvinaisuus. Iltapäivän ukkoskuurot ovat lähes jokapäiväisiä, ja horisontissa salamoiden välähdykset rytmittävät menoa.
Iltapäivän ukkoskuuro ryöpsähtää voimalla päälle. Linssit vähän sameana tihrustelen eteenpäin tietöiden hidastaman liikenteen seassa. Nelikaistainen tie ahtautuu kahdelle kaistalle, ja ryhdyn ohittelemaan jonoa pientareen puolelta. Jarrut kirskuttelevat vanteisiin kertuneestä hiekasta, kun pysähdyn pyyhkimään linssejä. Ylämäkeen kiipeäminen tarkoittaa vuolaassa "pikkupurossa" ajelua, kun sadevedet rientävät piennarta alas.
Kun käännyn pois Kiova–Odessa-päätieltä kohti Transnistriaa ja Moldovaa, jyrkkenee maasto valtaviksi kumpareaalloiksi ja tie kurjistuu silmissä. Betonitie on jo vuosia sitten alkanut rakoilla poikittaissuunnassa, samoin paikkaukseen käytetty myöhempi asfaltti. Kuoppia ja rakoja on tarjolla monelta eri aikajaksolta, ja karavaani saa säännöllistä tärinähoitoa muutaman metrin välein. Bonuksena ovat monipuoliset kuoppasarjat. Hulppeissa laskuissa tärinä yltyy raisuksi. Alamäkien vastapainona on toistakymmentä parin kilometrin jyrkkää nousua, jotka ovat iltapäivän kuumuudessa raskaita ja illallakin työläitä. Hetkittäin kaipaan ison maantien yksitoikkoisuutta.
