Jäämeri-matkakuvia, osa 4/4
Jäämeri-vaelluksen kaksi viimeistä viikkoa vierähtivät paluussa kohti etelää. Ylimääräistä oli pikainen pistäytyminen Kilpisjärvellä, joka olisi muuten jäänyt väliin kokonaan Altan-mutkan pudottua pois matkareitistä. Mutta maantieteilijän vietti käydä ihmettelemässä Suomen korkeimpia seutuja edes nopeasti oli liian suuri, mikä sitten kiristi loppumatkan aikataulun niin, että lepopäiviin ei enää ollut varaa ollenkaan. Viikko Ruotsin Lapissa oli syksyisen viileä ja sateinen. Vain yhtenä päivänä ei satanut ollenkaan. Tästä huolimatta paluun alkuapeus ehti muuntua uudestaan polkemisen innostukseksi.
Rajan ylitys Enontekiöön saamelaismaisemissa. Yksi lämmin mökkiyö, lämmittävä aurinko ja lupaavat sääennusteet riittivät sytyttämään Hettassa uudestaan jo kuopatun ajatuksen poikkeamisesta Kilpisjärvelle.
Päivän polkeminen Karesuvannosta Käsivarrentietä sujui mukavasti nousuja odotellessa. Tie kumpuili mutta vasta 20 kilometriä ennen Kilpisjärveä ilmaantui se ainoa pitkä, neljän kilometrin nousu.
Tunturisolassa oli vastassa reipas, arktinen puhuri, joka nostatti Kilpisjärvessä vaahtopäistä aallokkoa. Kilpisjärven taajama kyhjöttää pienen pienenä ja ohuena valkoisena rakennusketjuna järven rannalla jylhän Saanatunturin kupeessa.
Yllättäen Käsivarrentie pysytteli puurajan alapuolella myös Kilpisjärvellä. Toki ympäröivät tunturit olivat paljaita.
Paluu Karesuvantoon sujui lievässä sivuvastaisessa tuulessakin reippaasti. Eivätkä horisontin synkät pilvetkään kastelleet karavaaniani. Sadejakso alkoi sitten vasta Ruotsin puolella puolentoista vuorokauden viiveellä.
Jällivaaran kaivosalueella Malmbergetin taajamassa on kymmeniä mittareita tarkkailemassa maan liikkeitä. Kolmisenkymmentä vuotta sitten muutama hehtaari Malmbergetin keskustaa räjäytettiin kaivoksen aiheuttamaan vajoamaan ennen kuin maan romahdus olisi tapahtunut äkkiarvaamatta. Mutta maan vajoaminen ei ole pysähtynyt, ja pikkuhiljaa riskikortteleita evakuoidaan. Vastaava ilmiö koskettaa myös Kiirunaa.
Viikkojen erämaavaeltelun ja pikkutaajamien jälkeen Jällivaaran keskustan kävelykatu tuntui hätkähdyttävän kaupunkimaiselta ympäristöltä.
Luulajajoki on ollut vesivoimarakentamisen pioneerialueita 1900-luvun alussa. Modernia ympäristötaidetta Jokkmokkin liepeiltä.
Vapaan veden laulua Jokkmokkin ja Arvidsjaurin välisestä erämaasta. Olen juuri palannut pohjoisen napapiirin eteläpuolelle kolmen ja puolen viikon arktisen matkaamisen jälkeen
Ensimmäinen telttayö viikon camping-mökkeilyn jälkeen oli vapauttava kokemus. Sain rauhassa kuunnella luonnon ääniä. Pieni koski kohisi lähistöllä ja korppi raakkui. Kun aamusella pistin pään ulos teltasta, kuulin kuinka isot siivet nostivat linnun lentoon aivan leirini vierestä. Matkan siirryttyä viileämpiin maastoihin kehittyi myös telttailutekniikka: opin virittämään pyörän vaatteiden kuivaustelineeksi aivan teltan viereen, niin että saatoin oviaukosta laittaa ajovaatteet aamulla kuivumaan tulematta ulos teltasta (toivoen ettei sada), minkä jälkeen käänsin kylkeä ja jatkoin unia yleensä vielä pari tuntia.
Uumaja on pyöräilijöiden kaupunki, ja muutenkin Uumaja teki myönteisen vaikutuksen.
Holmsundin satama sijaitsee 20 kilometrin päässä Uumajasta. Satamassa muutama tuulivoimala hyödyntää tuulisen niemen virtauksia. Myös minä hyödynsin reipasta tuulta jonottaessani laivaan: ripustin aamulla kastuneen teltan aidalle kuivumaan. Reilun vartin energisen lepattamisen jälkeen vaelluskotini oli taas kuiva.
Laiva saapui Vaasaan vähän ennen puoltayötä. Aikani etsittyä jo purettua matkustajakotia, päädyin virittämään leirin Kaarlenkentän ja jalkapallostadionin väliseen metsikköön valaistun moottoritien viereen. Liikenteen äänet hiljenivät yöksi miltei kokonaan.
Välttelin pääteitä lisäkilometreistä huolimatta, ja pikkuteiden rauhassa sain tutustua mm. Närpiöön, joka yllätti elinvoimaisuudellaan mutta myös elokuun viimeisen viikonlopun juhlillaan. En ollut aiemmin ollut mitenkään osallisena venetsialaisten vietossa, nyt murrosikäiset heittelivät ajolinjalleni lennosta ilotulitteita mopon selästä sekä amerikanraudan ikkunasta. Tapa muistuttaa intialaisten juhlariehaantumista.
Satakunnassa sukuloin Porin Lattomerellä serkkujen luona, minkä jälkeen lähdin seurailemaan Kokemäenjokea. Reitille osui muutama harjavaltalaistaiteilijan hitsaama hilpeä metallipatsas.
Sukulointi jatkui Tammelassa tädin luona. Viimeisen matkapäivän ajelin pikkuteitä kumpuilevassa maastossa. Metsän keskeltä löytyi Liesjärveltä pieni kyläkauppa, jonka ulkoasu ja sisustus ja tuotevalikoimakin olivat kuin tuulahdus viime vuosituhannelta. Suomen maaseudulla oli vielä 70-luvun alussa vastaavanlaisia kauppoja joka kylässä, monessa kaksi tai kolmekin. Jäljellejääneistäkin monet ovat kovin uhanalaisia, ja selviytyminen edellyttää useimmiten toimintojen monipuolistamista.
