Polkupyörällä Islannissa: Selfoss 140 km
9.7. lauantai, Selfoss 140 km
Torstai-iltana saavuin Keflavikiin. Kolmessa tunnissa pääsin tien päälle. Ensin kuitenkin maksoin 12 euroa taksikuskille, että hän heittäisi fillariboksini kahden kilometrin päähän camping-alueelle.Poljin perässä ja jätin ilmaiseen säilytykseen leirintäalueen varastohalliin boksini noin 40 muun laatikon joukkoon. Tila on lukitsematon, mutta se ei liene ongelma.
Keflaviksita muonat mukaan ja karuille laavakentille, vanhoille sellsille, samantien. Mereltä käy ilkeähkö tuuli mutta periaatteessa on melko lämmin, noin 13 astetta. Poikkean 20 kilometrin päässä lintutörmällä, jonne vie´kolmen kilometrin mustanharmaa hiekkapolku, liian pehmeä ja kivinen poljettavaksi. Yöksi suuntaan mannerlaattojen saumakohtaan. Tien vieressä on pikkurotkon yli kulkeva symbolinen silta, ja sillan takaa löytyy parinsadan metrin päästä toinen pikkurotko täynnä laavahiekkaa, sinne suuntaan, ja kallioseinustalle viritän teltan. Telttakeppien painoksi raahaan kiviä. Vasta tässä vaiheessa oivallan, että törmältähän voi tulla irtokiviä alas. Auts. Pudotan yhden murikan itse koemieliessä ja huomaan, että se tössähtää pehmeään hiekkaan saman tien eikä lähde vierimään. Ehkä paikka on ok, sitä paitsi on jo puoliyö ja olen aiva loppu univelasta ja muusta huhkimisesta. Yöllä on kylmä.
Aamulla yritän nettiin lentokentän turisti-infosta hankitulla mokkulalla, mutta rotkossa yhteys on liian heikko. Myöhemmin iltpäivällä miniläppärikin vaikenee, ehkä sen virtanäppiän oli aktivoitunut itsestään (liukuva semmoinen vetonappula, tosi huono kenttäolosuhteisiin, ei pisteitä suunnittelijalle).
Toisen päivän maisemat vaihtelevat koko ajan. Ensin rajua ja ihmeellistä laavakivikkoa, joka kohoaa aapasoiden kumpareiden tavoin maisemasta omituisiksi röykkiöiksi. Maailmanlopun kumaisemaa. Mutta sieltäkin pilkistää sammaleita ja pikkukukkia ja varpuja ja tien vieressä paremmilla paikoilla lupiinejakin. Linnut mesoavat ja kirkuvat ja viheltelevät ja kaakattavat ja mäkättävät ja nirskuvat ja narskuvat. Tien vieressä on varoituskylttikin tiellä maleksivista linnuista. Osalla on soidin menossa sen verran kiihkeä touhua ja ääntä on ilmassa.
Ruokarauolla Grindavikissa aterioin paikallisen Alepan seinustalla ja asetun puoleksi tunniksi levolle aurinkoon tuulensuojaan. Vasta herätessäni huomaan, että maassa on lasinsirujakin. Kypärä päässä on hyvä nukkua, se pitää pään koholla kuin tyynyn päällä ikään, suosittelen kokeilemaan :)
Grindavikin jälkeen alkavat sorapätkät, joista karttani ei varoittanut. Päivän mittaan soraa jää taakse eri erissä kolmisenkymmentä kilometriä, noin neljä tuntia. Maisemat ovat hienot mutta tie paha. Nimismiehen kiharaa, löysää soraa, pientereet pehmeitä, hitaasti on pakko mennä. Moni autoilija osaa kuitenkin hiljentää todella hyvin, ettei jätä minua pölypilveen. Ylös alas, laavakentiiä, kalliotörmän vieruksia, matalia vuorenrinteirä. Rantaniittyjäkin jonkin verran. Vasta illalla näen ensimmäiset puut.
Yöksi leiriydyn laavahiekkadyynien suojaan. Niiden pinnalla on juuri sopivasti kasvillisuutta, jopka sitoo hiekan. Niityllä touhuavat linnut metelöivät pitkin yötä. Aiankin siellä menee kiisloja ja taivaanvuohia. Yöllä on taas kylmä.
Aamuaurinko lämmittää mukavasti teltan tuulensuojassa (siitä tullee matkan suosikkisanoja). Nukun univelkaa pois, ja lepäilen lämmössä. Selfossissa etsin Bobby Fischerin hautaa, jota ei olemitenkään merkitty, sitä ei mainosteta. Lopulta se löytyy golfkerhon läheltä maatilan yksityiseltä kirkkomaalta. Ryhmän tunnuksia ei näy, mutta risti on kirkon katolla, Kirkkomaa on siistiä nurmikkoa, se on intiimin pieni. Suuren shakkimestarin marmorikivi on kovin vaatimattoman kokoinen, ja vain parinkymmenen metrin päässä nuooleskelee tilan kissa itseään traktorin edessä. Fischer sai 2006 Islannin kansalaisuuden parlamentin erityislain turvin, kun Fischer oli vaarassa joutua Japanin luovuttamaan USA:han, jossa maailmanmestari oli joutunut sekä verottajien että ulkoministeriön hampaisiin. Häntä pidettiin maanpetturina, koska hän oli pelannut shakkia Makedoniassa, joka oli USA:n kauppasaarrossa, ja Fischeriaä odotti varma vankilakeikka. Lisäksi Fischer oli äänekkäästi vaatinut USA:n hallitusta palauttamaan vallattuja maita amerikanintiaaneille.
Fischer nosti Reykjavikin maailmankuuluisuuteen MM-shakkiottelussaan 1972, ja hänestä tuli Islannin kansallissankari. 28-vuotias Fischerhän voitti voittamattomina pidetyt neuvostomestarit hieman yllättäen. Ja islantilaiset muistivat tämän, ehkä sekin kertoo jotain islantilaisten kansallisluonteesta. Fischer sai viimeiset vuotensa viettää vapaudessa.
Hekla on lähtökuopissa purkautumaan, saa nähdä vaikuttaako se reittiin vai ei. Hekla itse asiassa näkyy tänne Selfossiin saakka vaikka se on ainakin 50 kilometrin päässä. Ilma on niin kirkas täällä, että ylipäänsä on vaikeata arvioda etäisyyksiä, kun jyrkänteet näkyvät kaukaa. Sain selville, että idempänä reitilläni on pari siltaa huuhtoutunut Katla-vuoren jäätikön alta purkautuneiden kuumien vesien aiheuttamien sulamisvesien mukana. Mutta paikalliset arvioivat, että 3-4 päivässä joku poikkeusviritys on jo valmiina, ja olen ensin piipahtamassa pohjoisemmaksi sisämaahan Geysiriä ja vesiputosta katsastamaan, eli reitti saattanee olla taas auki, kun pääsen oongelmapaikoille parisataa kilometriä idemmäksi.
