Polkupyörällä Islannissa: neljä viikkoa lähtöön

Neljä viikkoa lähtöön. Islannin-tutkailu on edennyt kirjastosta lainatun opaskirjan avulla. Olen saanut selville että menninkäisillä ja muilla näkymättömillä hahmoilla on tärkeä rooli kansallisen psyykkeen kokonaiskuvassa. Samoin valaanpyyntikeskustelun tunteenomaisella järjettömyydellä (valasbongarit tuovat maahan moninkertaisen määrän tuloja verrattuna muutaman valaan mukatieteelliseen pyyntiin). Eräs tuttuni vertasi islantilaisia Pohjolan napolilaisiksi, mikä on erinomaisen arvokas suositus, eli ristiriitaisista todellisuuden tulkinnoista muotoutuu lämmin ja ihmisennäköinen kokonaisuus. Tämä siis toisen ja kolmannen käden sirpaletietojen perusteella muodostettu musta tuntuu -arvio.

Tietoni Islannin oloista on karttunut myös Teksti-TV-toimituksessa vierailleen tiimiin ansiosta. Porvoolaisen sarjakuvapiirtäjä-pyöräilijäpariskunnan ensi kesän matkaryhmästä kolme viidesosaa piipahti vaihtamassa ajatuksia, tietoja ja tuntemuksia. Christoffer ja Kaisa Leka selvisivät viime kesän Islannin-pyörämatkastaan mukavasti, eikä lähes jokapäiväinen sade tai kohtuullisen matalassa solassa puhaltanut kolmen celsius-asteen viimakaan himmentäneet heidän myönteistä vaikutelmaansa. Saari on ihmeellinen kokemus kiehtovissa maisemissa. Eikä hirmuista vastatuulta kannata pelätä, kyllä se jossain kohtaa kääntyy myötätuuleksi. Ja lämmitellä voi aina kuumissa lähteissä, joita on kylässä kuin kylässä.

Lekan pariskunnan tiimi lähtee heinäkuun lopulla Vienan Karjalaan ja Murmanskiin viiden hengen voimin, ja heidän reissuvalmistelujaan ja itse matkaa voi seurata Polku laulujen maahan -blogista. Teksti-TV-vierailun ideana oli myös se, että selvittelin omia kokemuksiani viime kesän Venäjän reissulta. Istunnon annin Kaisa kiteyttää loistavasti sarjakuvaluonnoksessaan. Viime kesän Jäämeren-matka on muutenkin kulkenut mukana henkisessä valmentautumisessa uuteen koitokseeni, sillä kaiken touhuamisen ohessa yritän lykkiä proosaa eteenpäin uudeksi kirjaksi. Kirjallinen reissu on edennyt hieman hitaasti, ja olen vasta Kuusamossa ihmettelemässä porojen kahden kaistan ryhmittymisstrategiaa vilkkaan maantieliikenteen seassa. Luultavasti Kaisa Lekan tiimi ehtii Murmanskiin ennen kuin itse pääsen palaamaan sinne mentaalimatkallani.

Islantiin valmistautumiseen on kuulunut perehtyminen myös toisenlaiseen matkakirjallisuuteen aiemmin keväällä. Toukokuussa vuonna 1994 Pekka Piri ja Matti Pulli lähtivät seitsenmetrisellä avoveneellä Helsingin Kauppatorilta Itämeren ja Pohjanmeren poikki Atlantin aalloille Islannin Höfniin saakka. Pirin mainio ja moniulotteinen merieepos Saagojen kutsu – Avoveneellä Islantiin on kuultavissa YLE Areenassa merimiehen itse lukemana (kertomus täydentyy rytmillä jakso/päivä, ja kuunteluaikaa on vuosi). Itse tein teoksesta kirja-arvion. Aikomukseni on vierailla Reykjavikin merimuseossa, jossa on juuri avattu Saagojen kutsu -näyttely. Islantilaiset osaavat yhä arvostaa Pirin ja Pullin häkellyttävää matkaa meren syleilyssä.

Kaikki nämä elementit menninkäisineen kaikkineen ovat alkaneet hiippailla unissani. Viime yönä yritin tehdä suuren otoksen gallup-kyselyä islantilaisille, mitä mieltä he ovat itse elämästään tuliperäisellä saarella hyisen meren keskellä.

< edellinen blogipäivitys