Sotamuseon pihalla Saigonissa
Saigonin eli Ho Chi Minhin sotamuseo on pysäyttävä paikka. Entisissä USA:n propagandayksikön tiloissa esitellään nyt Vietnamin sodan kauhuja valokuvin ja esinein. Kokoelmiin kuuluu myös inhorealistisia näytteitä kemiallisen sodankäynnin seurauksista. Paikka hiljentää. Muutaman miljoonan vainajan sodasta on vaikea löytää myönteistä kommentoitavaa. Kenenköhän vapautta 2,5 miljoonaa amerikkalaissotilasta täällä puolustivatkaan? Yhdysvaltalaisen kemian teollisuuden vai aseteollisuuden markkinoiden vapautta? Sodan ideologinen oikeutus oli yhtä vahvalla pohjalla kuin Neuvostoliiton hyökkäyksessä Afganistaniin.
Phnom Penhin kauhugallerioiden jälkeen Saigonin War Remnants Museum on kuitenkin ”inhimillinen” paikka, sillä Phnom Penhin museoissa oli myös toteutettu julmuuksia, toisin kuin täällä jossa amerikkalaiset tiedotusalan ammattilaiset keskittyivät luomaan oikeaa henkistä ilmapiiriä massiivisten, teollisen mittakaavan hirveyksien hyväksymiselle. Seinillä ja lattioilla ei ole poiskuluneiden veriroiskeiden dna-jäämiä. ”Vain” henkinen perintö siitä, kuinka vapauden ja isänmaallisuuden ylevät ideat häväistään valtapelillä, suvaitsemattomuudella ja erilaisuuden pelolla.
Sisätilojen ahdistusta lieventävät museon pihamaalle levitetyt lentokoneet, panssarivaunut ja erilaiset pommit. Hymyilevät turistit voivat kuvauttaa itseään isojen esineiden edessä, ja huomion voi vaivatta kiinnittää inhimillisen kärsimyksen sijasta sotateknologian entisiin huippuluomuksiin, aikansa edistyneimpiin insinöörityön näytteisiin. Ja ainahan sotateknologian kehittämisestä tihkuu edes jotain hyödyllistä siviilipuolellekin. Sitäkin voi yrittää arvuutella aurinkoisella pihalla.
Ken on kiinnostunut kylmän sodan jäänteistä lähiseudullamme, niin esimerkiksi esoteerisen maantieteen koulukunnan aktiivit ovat käyneet muutaman kerran tutkailemassa hylättyjä neuvostoajan bunkkereita Virossa, sitä kuinka tilat voivat jäädä aikojen saatossa elämään omaa hylättyä elämäänsä, uutta vaihettaan. Kuvasatoa kevätretkeltä löytyy osoitteesta http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2010/05/eestilaisvalahdyksia.html.
Matkakirjan kirjoittaminen on taas jumissa. Olen jämähtänyt Ho Chi Minhiin. Tällä kertaa syynä ei ole menneisyyden jäsentämisen vaikeus, sillä Kamputsean monipoimuiseen tragediaan verrattuna Vietnamin sota oli kuitenkin perusjuoneltaan aika selkeä. Syyt ovat paljon arkisempia: ajankäyttö karkailee käsistä ja univelka painaa päälle. Työssäkäynti, Intia-kirjan promootiotapahtumat ja -haastattelut ja vehreän metsän kutsuva tuoksu eivät jätä aikaa kirjoittajankammiolle. Yritän pikku hiljaa kuormittaa lihaksia enemmän valmistautuakseni heinäkuun lopun fillarireissua varten. Suuntana tulee olemaan Jäämeri.
