Voimaa kirjamessuilta ja inspiroivasta kirjoitusmusiikista
Helsingin kirjamessut tarjosivat jälleen mukavan energialatauksen uuden kirjan puurtamiseen. Olen jo ainakin pari vuotta valitellut ääneen, kuinka pyöräretken tekeminen on terveellistä ja innostavaa ja suht kevyttä puuhaa, mutta reissukirjan kirjoittaminen työn ohessa ei ole terveellistä eikä kevyttä, ei ainakaan nykyisellä tahdillani kirja per vuosi. Seuraava vapaa viikonloppu häämöttää jossain helmikuun puolella kolmen kuukauden päässä, ja turnauskestävyys joutuu hetkittäin hieman koetukselle.
Olen kuitenkin kehittänyt jonkinlaisen riippuvuussuhteen kirjoittamiseen, siihen, että voin elää matkat uudestaan, ylä- ja alamäet, henkiset ja fyysiset. Ja sitten kun saan kirjamessuilta ja meilitse ja satunnaisesti muutenkin lukijoilta vahvaa kannustusta puuhaan, niin lopulta urakka tuntuu mielekkäältä sitten kuitenkin kaikesta huolimatta (vaikka hetkittäin toivonkin salaa mielessäni, että riitaantuisin kustantajan kanssa niin pahasti, että saisin hyvän syyn pitää taukoa).
Työn alla on kuudes matkakirja Polkupyörällä Andalusia vuorilta Afrikkaan. Se on vuoden 2012 kesä-heinäkuun helteiseltä matkalta Malagasta Sierra Nevadan vuoristoon. Marokossa matkaa taittui kymmenisen päivää. Kirjoitan rinnakkain raakatekstin ykkös- ja kakkosversiota, ja matka on yli puolessavälissä, paluu Eurooppaan alkaa kohta. Kun koko teksti on kasassa, alkaa kolmos- ja nelosversioiden työstäminnen ääneenluku-metodilla. Ääneen lukiessa huomaa helpommin ne kohdat, joissa teksti ei kulje sujuvasti eteenpäin. Pysähtyminen on merkki siitä, että ajatuskulku töksähtää tai on ainakin liian kitkaista.
Kolmos- ja nelosversioita on jo helpompi työstää, koska materiaali on kasassa. Se on tarkka vaihe mutta se on mekaanisempi kuin raakatekstin luominen. Ensivaiheessa pitää nimittäin päästä satulaan tunnetasolla, jotta aistit aukevat ja voi siten helpommin löytää myös ne matkan kohdat, joihin on jäänyt pinnan alle piiloon kokemuksia. Satulaan pääsy avaa myös näkemään kirkkaammin ne asiat, joita maantieteilijä-journalistin pitää avata sekä lukijoille että myös itselleen.
Oikean tunnetilan saavuttaminen kirjoittamiseen on joskus vähän työlästä, ja silti kirjoittaa pitää, vaikkei se aloittaessa tuntuisikaan mukavalta. Se on vähän kuin pyörälenkille lähtö: aina ei oikein viitsisi, mutta kun on pakottanut itsensä liikkeelle, niin ensimmäisen puolen tunnin tai viimeistään tunnin jälkeen homma tuntuu hienolta. Kirjoittamisessa hyvä tunne ei tule ihan yhtä helposti. Yritän auttaa vireen löytämistä inspiroivalla työmusiikilla. Instrumentaali musiikki kantaa ajatusta ja antaa energiaa.
Islanti-kirjan kirjoitin berliiiniläisen ambient-säveltäjän Klaus Schulzen tahdissa. Koko kirjan ajan kuuntelin uudestaan yhtä ja samaa tunnin kappaletta Rhodes Elogy. Nyt Andalusia-kirja on edennyt brittiryhmä Redshiftin kappalekokoelman turvin. Mutta muutama päivä sitten löysin Yle Radio 1:n Avaruusromua-ohjelmasta uuden kandidaatin, joka saattaa siivittää loppumatkaa joko yksin tai Redshiftin kanssa. Avarusromua jo 1990-luvulta saakka ansiokkaasti toimittanut Jukka Mikkola esitteli suomalaisen yhtyeen, joka käyttää erikoista cupola-soitinta. Cupola on pienen ufon näköinen metallikulho. Lauri Wuolion johtama ryhmä on Kumea Sound. Ihastuin saman tien ja tilaisin oitis levyn Kumea Sound.
Messutunnelmia: Ylen lavalla Islanti-kirjasta haastatteli Aamu-tv:n Juha hietanen:
Latautuminen haastatteluun Andalusia-matkan opein: sitruunan syöminen virkistää. Kuva: Juha Hietanen.
Islannin tuhka-aavikko ihmetyttää. Kuva: Heimo Penttinen.
Jokulsarlon-jäätikkölaguuni innostaa. Kuva: Heimo Penttinen.
Ja lavalla nauru raikaa, joskus ehkä liikaakin :) Kuva: Heimo Penttinen.
Ps. Istanbul-videosarja Yle Areenassa ja etenkin sen yhteenveto Summa summarum -klippi ovat ylittäneet kaikki odotukset suosiossa. Kiitos kaikille, ja osoitetta saa yhä jakaa eteenpäin :)
