Kohti Jaamerta, Murmansk 1900 km

Kolmas paiva Venajalla on sujunut leppoisasti turistina kameran kanssa Murmanskin katujen ja talojen ja tilojen kuvakulmia etsiskellessa.

Rajanylitys Raja-Joosepilla kavi mutkattomasti. Suomen  puolella jain suustani kiinni hopottamaan polttiaisista ja muista pohjoisen ihmeista tullimiehen kanssa pihalla, ja passintarkastajakin antoi hyodyllista matkainfoa kaupoista ja tien kunnosta. Hanella oli hyva uutinen: se huono tieosuus rajan toisella puolella onkin vain 10 km eika 15 km niin kuin saksalaispyorailijat vaittivat.

Venajan puolella piti ensin odotella passintarkastajan saapumista tyopisteeseen ja sen jalkeen viela tullimiehen saapumista. Taisin osua paikalle lounasaikaan. Homma hoitui yhden kaavakkeen tayttamisella. Tullimies tuli pihalla katsastamaan pyoraa ja halusi nahda sivulaukkujen paalla kulkevan putkikassin sisaltoa. Kaivoin esiin kameran, pahkinoita ja sipulipussin. Avot! Ja homma oli siina. Suosittelen lampimasti: kuljettakaa sipulipussia tulleissa :)

Sitten alkoi se 10 km todella karkeaa tyomaasepelia. Puolitoista tuntia pakersin hirmuisessa tarinassa. Onneksi sepelikkoon oli kulunet edes jonkinlainen uran tapainen. Jokunen rekka kavi nostattamassa polyakin. Sitten alkoi uunituore siloinen paallyste, joka melko nopeasti hiipui vanhemmakasi asfaltiksi. Paallysteen kunto ehti muuttaa laatuaan moneen kertaan paivan aikana.

Maisemat olivat kauniita eramaanakymia. Soita tupasvillaryppaineen, metsia valkoisenaan jakalia, matalia tuntureita, loputtomasti pienia koskia, jarvia, ja maantieteilijan ihmeteltavaksi viela jaakauden aikaisia hienoja hiekkadyyneja, jotka oli halkaistu tien alta auki.

Pari autoa tunnissa ei pahasti hairinnyt rauhaisaa menemista. Juotavia piti laskeskella. Lahdin Ivalosta 5,5 litralla nestetta ja sitten otin viela 0,75 litraa vetta rajalta. Olisi ehka viela litra enemman voinut olla kyydissa, silla talla piti selvita 170 km paahan Raja-Joosepista, eli kauppojen valimatka Ivalosta Verhnetulomskijiin (Yla-Tuulamo) on 220 km.

Pienet sateenripsaukset eivat pahasti haitanneet ja sain yllattaen ajaa viela t-paita paalla iltaan saakka. Jatkoin puskemista puoleenyohon, silla valoahan riittaa lapi yon, viela elokuun alussakin. Teltan viritin pienelle puoliavoimelle  jakalaharjanteelle sekametsanareikkoon tien viereen muutaman metrin tieta korkeammalle. Pikku metsatie vei lammenrantaan, ja talta tielta poikkesin helppokulkuiseen varvikkoon 50 metrin matkan. Harjanteelta oli nakyma tien toiselle puolelle isolle jarvella, ja taivas punersi kauniisti. Mita olisinkaan voinut toivoa enemman. No, muutamaa tuhatta hyttysta ja makaraista vahemman esimerkiksi. Onneksi mukana on verkollinen hyttyslippalakki, eli leiriytyminen ei ollut iso ongelma.

Leiriytyminen tapahtuu jo aika hyvalla rutiinilla puolessa tunnissa. Kuorma pois; teltan sisakuori pystyyn; makuualustat sisalle; teltan ulkokuori paalle; vaihtovaatteet, ruokailutarvikkeet, kartat, muistiinpanovalineet, kamera ja muu tilpehoori sisalle; muu roina ulkokuoren suojiin; ja pyora teltan paapuolelle kyljelleen; viela vedenheitto, ja sitten pieni harhautusliike etaalle teltasta ja reippain askelin akkia telttaan ja  vetoketju kiinni. Seuraavaksi pitaa harventaa sisalle jo aiemmin ehtinytta hyttyskantaa, mika onnistuu aika helposti teltan seinamia vasten. Ruokailun, muistiinpanojen teon ja tekstiviesteilyn jalkeen olen puoltoista tuntia myohemmin unessa.

Pahaksi onneksi hyttyset odottivat aamullakin, ja aamutoimet plus leirin kasaaminen on sellainen kahden-kolmen tunnin poimuileva koitos, jossa inisijoilla on monta hyvaa saumaa hankkia ravintoa. Mm. aamukyykylla kayminen on naissa oloissa pieni koitos. Olen yrittanyt totutella sietamaan kymmenia pistoja, ja se on jotenkuten toiminutkin, mutta sadat pistot ovat liikaa, onneksi tallaisia massiivisia hyokkayksia on ollut vain muutamassa leiripaikassa ja useimmiten vain iltaisin.

Kauppaan oli enaa 35 km. Helppo homma ajattelin. Mutta maasto alkoi poimuilla vahvasti ja bonuksena 8 km ennen Verhnetulomskijia napsahti takavanteen pinna poikki. Vannekin muisti yha sen eilisen rajan jalkeisen rytkytyksen. Kilometrin miettimisen jalkeen paatin ryhtya toimeen saman tien enka vasta kaupassa kaynnin jalkeen. Ongelmat voivat pinnoituksessa kasaantua ja alkaa rikkoa lisaa pinnoja, jos hommaan ei ryhdy saman tien. Juuri kun sain renkaan uudestaan paikoilleen, alkoi sataa. Kuorma kiireesti paalle ja sadeviitta hulmuten matkaan.

Kylakauppa olikin uusi, pieni valintamyymala-market, ja tarjonta ylitti kylalaisten tarpeet reippaasti, eli seudun ainoassa puodissa kay runsaasti muutakin vakea, metsastajia, matkalaisia, vesivoimalan tyontekijoita, sotilaita. Puoti on auki puoleenyohon ja hyllyt notkuvat myos vakijuomia. Investoin mm. Adrenalin-energiajuomaan seka litran porkkanamehupulloon.

Matkaa Murmanskiin viela 80 km. Ja sade jatkuu. Kasvillisuus muuttuu koko ajan rehevammaksi mita lahemmaksi Murmanskia tie vie. Ja Tulamojoen jyrkat rinnemetsat ovat oikeastaan jo lehtoja. Taalla on eri ilmasto kuin Suomen Ita-Lapissa. Golf-virta on vahva lammonsiirtojarjestelma. Lehtojen suojissa on myos murmanskilaisten mokkikylia.

Maaston poimuilu lisaantyy, ja yli kilometrin jyrkassa nousussa sitten teen paatelman, etta tihku lakka kohta, jatan sadeviitan pois ja laitan takin paalle. Varsinkin kun tiedossa on hulppeita laskuja. Ja nailla mennaan viimeiset 30 km. Muuten hyva mutta teen virhearvion sateen laantumisen suhteen. Vain hetkellinen pouta korvaantuu tihenevalla tihkulla ja parinkymmen ankaran nousun uuvuttamana puskiessani keskiyon jo yllattavassakin hamarassa eteenpain lahinna tahdon voimalla Murmanskin esikaupunkien betonitornien keskella en edes huomaa reagoida rajuun kuuroon. Latakot roiskivat vetta nilkoille. Nyt ei saa pysahtya. Keskiyon liikennekin on viela aika vilkas ja johdinautobusseja seka viemariaukkoja pitaa varoa varsinkin vauhdikkaissa laskuissa.

Uitettuna rottana yritan sitten hotellia loytaa, onneksi lampotila on kuitenkin viela 15-16 astetta. Muutaman kyselyn jalkeen tormaan paikalliseen maastopyoraharrastajaan Genryyn, joka lahtee autollaan tyttoystavansa kanssa oppaaksi. Muriak (Merimies)-hotelli on jo taynna, mutta parin kilometrin (ja lisakiipeilyn jalkeen!) loytyy toinen 30 dollarin hotelli. Paasen lampimaan ja ihan hyvaan majapaikkaan tarvitsematta maksaa 100 dollaria yosta. Rankan paivan hurmoksen jaljilta halaan liikuttuneena Genrya, joka tosin pitaa elettani hieman liioitteluna. Han jattaa kannynumeronsa, jos tarvitsin jotain hataapua.

Saavun klo 01.30 ja maksan kahdesta yosta, mutta respan yli 50-v leipaantynyt tati kirjaa minut saapuneeksi torstaille 5.8. ja poistuvaksi lauantaina klo 12, eika perjantaina. Eli  Genryn tulkkausavusta huolimatta paivat menevat sekaisin, mutta ehkapa lepaankin yhden paivan aiottua enemman taalla Murmanskissa. Mutta olen niin vasynyt, etta tajuan taman virheen sisaankirjautumisessa vasta aamulla. Viidennesta kerroksesta katselen viela tunturien takaa loimottavaa salamointia.