Kevät innostaa polkijaa ja saa ajatukset liikkeeseen

Onni on sitä, kun voi pyöräillä avohanskoin. Kosketus ympäröivään todellisuuteen muuttuu konkreettisemmaksi, ikään kuin tosioleva tulisi piirun verran lähemmäksi, kun yksi ylimääräinen kuorikerros jää pois. Keväällä todellisuus muuttuu, ja muutoksen aistii satulasta varmimmin, kun reitti kulkee metsäistä tietä lintukonsertin tahdissa.

Tähän aikaan vuodesta ajatukseni yleensä suuntautuvat satulassa kesän pyöräretkeen. Syksyllä ehdin hahmotella runkosuunnitelmaa Itämeren kierroksesta itä-länsisuunnassa: Viipurin kautta Käkisalmeen ja Laatokan ympäri, ja sitten Pietarin kautta Novgorodiin ja edelleen Latviaan ja lautalla Ruotsin Nynäshamniin. Paluu Suomeen kulkisi Maarianhaminan ja Turun saariston kautta. Suunnitelmaani innoitti Istanbul-kirjan kirjoittaminen, kun oivalsin, kuinka paljon minulla on aukkoja Venäjän historian tuntemuksessa. Pitäisihän Novgorodissa käydä edes kerran.

Toinen syy reittihahmotelmaan oli ajatus siitä, että voisin palata tarvittaessa suhteellisen nopeasti kotiin, sillä isäni kunto oli heikentynyt syksyllä. Vähän ennen joulua tilanne kuitenkin muuttui entisestään, ja sen jälkeen olen ollut odottavalla kannalla, voinko lähteä matkalle tänä kesänä ollenkaan.

Välivuosi pyörävaeltamisessa ei sinänsä tunnu erityisen vaikealta ajatukselta, sillä Himalajan-reissun vahva anti kantaa yhä. Monen vuoden suunnittelun jälkeen toteutunut ”se iso matka” jätti tunteen, että olen päässyt päämäärääni ja että ihan hyvin voi vetää henkeä ja miettiä asioita uudesta näkökulmasta. Tähän lähestymiskulmaan on pakottanut isän tilanteen lisäksi myös poikkeuksellisen raskas yt-talvi, joka on muokannut suhtautumistani työhön. On aika arvioida uudestaan arjen koordinaatteja.

 Ja Himalaja-matka vie yhä ajatuksiani. Pyrin siihen, että jaksaisin ainakin vielä tämän yhden matkan vääntää myös kirjaksi saakka. Vuosi/kirja-tahti työn ohessa on ollut raskas rasti, ja seitsemän matkakirjan jälkeen voisi pitää tauon kirjoittamisessa, ja varmaan pitäisinkin saman tien, ellei juuri tuo Himalaja-matka olisi purkamatta. Himalajalta on lisäksi tuomisina 30 tuntia raakavideota, joita olen kahlannut viime viikkoina läpi. Ja into kasvaa niistäkin, sillä otokset onnistuivat oletettua paremmin. Hetkittäin pelkkä katselu on huimannut, ja olen ikään kuin itsekin jännittänyt, että kuinkakohan tässä mahtaa käydä, sillä paikoin meno on melko hurjaa. Videoiden työstämisen aikataulu on vielä avoin, eikä sekään ole selvää, miten ja millä alustalla niitä voisi julkaista. Mutta tiedossa on pyörämatkailun elämyksiä, sen voin luvata.

 Ja jos kesän matka jäisikin väliin, niin kyllä lähiseudulla riittää hienoja poljettavia reittejä kiitettävästi. Arkisissa maisemissa riittää voimauttavia polkuja, joilla voi työstää satulassa elämäntilannettaan. Jaksan yhä mielessäni kiitellä arkkitehti Bertel Jungia, joka vuonna 1914 laati suunnitelman Helsingin Keskuspuistosta. Vuosittain poljen Keskuspuistoa edestakaisin yli 3 000 kilometriä, eikä mitään kyllästymisen merkkejä ole havaittavissa. Ja ehkä tänä kesänä poikkean aiempaa useammin myös Porvoon suunnalle.

------

Olen tavattavissa Kierrätystehdas-tapahtumassa Helsingin Kaapelitehtaan pihalla Helsingin Polkupyöräilijöiden teltassa la-su 25.-26.4. klo 10-17.