Polkupyörällä Andalusiassa: Cadiz, Espanja,1320 km
Viimeiset paivat Marokossa sujuivat leppoisasti ilman suurta kiipeilyraadantaa, vaikka 2-5 kilometrin nousuja riitti helpollekin reitille joka paivaksi. Yhden yon majailin metsassa, muutoin kuuntelin halisjotellejen ja pensionaattien ikkunoista erilaisia urbaaneja aanimaailmoja. Larachessa laulettiin yokahteen saakka aukiolla Koraanin suuroja. Se oli kovin kaunista ja koskettavaa. Tangerissa majapaikkani oli ns. basso (napolilainen ilmaisu), eli huoneen ikkuna tuli vain vaivoin katutason ylapuoilelle, ja sain kulostella kujan ihmisten elemaa lahietaisyydelta. Onneksi kujalla ei ollut lapiajoliikennetta.
Atlantin rannikolla ilme viileni yllattavan paljon, ja iltalampotila putosi 23 asteen tienoilla, eli aika lahelle takinkayttokelia, rajuun kuumuuten kun ehdin jo tottua jotenkuten. Tangerin vanhakaupunki oli odotetun kaunis ja vaikuttava, yllattavan mukavasti siella pystyi liikkumaan myos pyoralla, vaikka medina on siella kohtuullisen jyrkalla rinteella. Jain Tangeriin lepailemaan viela kokonaiseksi paivaksi eli toiseksikin yoksi ja illallata tormasin Dadoon, bosnialaiseen nuoreen matkafillaristiin, jolla oli couchsurfing-yopaikka tiedossa lentokentan lahella. Saatoin Dadon perille ja paaduin kertomaan ranskalaisjapanilaisen pariskunnan hammennykseksi juttuja Brianin elama -elokuvasta.
Lauttamatka Tangerista sisalsi kafkamaisia farssiaineksia. Ensinnakin Gibraltarin-lautta lahtisikin 4o kilometrin paasta samoin Algeciraksen paatti, siispa tyydyin Tarifan-lauttaan. Se vie nelisenkymmenta kilometria Gibraltarin lansipuolelle.Matkatoimistovirkailija tutki katalogiaan jat toesi, etta pyora on ilmainen. Toiomiston johtaja tiesi kertoa, etta pyora on matkatavara, joka pitaa purkaa, eli pyorat vois vahan niin kuin venalaisessa junassa pyoraa kuskatessa, liikennevaline ikaan kuin naamioidaan matkatavaraksi. Hammentyneen kieltaydyin uskomasta moista typeryytta. Mutta stressi tasta keskustelusta jai kytemaan. Seuraavana paivana satamassa sitten kaikki meni hyvin poliisin ja tullin kanssa. Tullimiesten kanssa keskustelin uskonnosta. Heidan mielestaan en voi loppupelissa olla kristittyhindumuslimi vaan minun pitaa valita, ja islam on se viimeinen ilmoitus. Mutta viimeisimman ilmoituksen lauttamatkan suhteen halusi kertoa laiturivirkailija, jonka mielesta minulla pitaa olla lippu ajoneuvolle muuten en voi saada sita vihreaa lipuketta, joka paastaa minut pyorineni lauttaan. Han ei suostunut kuuntelemaan tilitystani. Lippu pitaa olla. Onneksi toinen yhtiion mies oli paikalla, ja han soitti minullle lipun sataman konttorista kuljetettavaksi laiturille. Itse matka kesti reilut puoli tuntia, kun kantosiipi porhalsi Eurooppaan.
Andalusiassa huomasin olevai erilaisessa maailmassa mutta Valiumereln maisemissa kuitenkin ,illalla olin jossain muualla, kun polkaisin brittein maalla Gibraltariin. Mieleekiintoinen paikka ilman muuta mm. tilan kayton suhteen. Katu kulkee esim. lentokentan kiitoradan yli, ja lentoliikenne aihauttaa paitsi hirmuista melusaastetta myos ruuhkia Gibraltarin kaduille. Yopaikan etsinta oli vahan vaivalloista, mutta Emily hostellista loytyi huone. Lokit mesosivat pitkin yota, onneksi korvatulpat ovat mukana, ne ovat muutenkin osoittautuneet aiempia matkoja tarpeellisimmiksi. Koysiradalla nousin Gibraltarin Upper Rock -luonnonpuistoon ihmettelemman Euroopan ainoaa villia makaki-apinoiden laumaa, joka on kovin sosiaalinen yhteiso ja ilmeisin sopeutunut rooliinsa turistinahtavyytena. Alas vaelsin ykin jyrkkia portaita kuumalla kalkkikivikalliorinteella puiston itarinnetta. Kokemus sekin. Pelkka 1,5 kilometrin alastulo oli jo tyolas ja vaativa iltapaivasuoritus.
Paluu Espanjaan tuntui kovin virkistavalta ja mukavalta kuitenkin. Jotenkin brittilainen ilmapiiri tuntui vahan liian jaykalta Valimeren olosuhteisiin sitten kuitenkin, vaikka ihmiset olivat kohteliaita ja mukavan tuntuisia, eivat edes humalaiset australialaiset vaikuttaneet mitenkaan erityisen rasittavilta. Nyt suuntana Cadiz, mutta reittisuunnistus tuotti yllatyksen, kun paaduin 15 kilometrin kovin rosoiselle hiekkatietaipaleelle Ojenin laaksoon. Eika lapipaasysta ollut edes varmuutta, ja hamara lahestyi. Mutta reittivalinta oli sittenkin onnistunut ,kun viimein sain varmistuksen, etten joudu palaamaan samaa yksinaista ja polyistra reittia talaisin. Tuulivoimalapuistojen lomasta pujahdin kohti lantta ja sita oikeaa Cadizin-tieta. Kolmisen kilometria ennen risteysta viimeisten valonrippeiden turvin leiriydyin pensaikkoiseen rinnelehmihakaan.
Aamulla viitisenkymmenta nautaa vaelsi teltan lahettyvilta ylemmaksi rinteeseen paimenen huutaessa alempana. Muutama lahma pysahtyi tuijottelemaan olemustani. Paluu Atlatin rannikolle oli mukavan vilpoinen, tama tarkoitti sita, etta lahes koko iltapaivan pysty polkemaan. Tosin otin puolen tunnin nokoset pinjaikon varjossa. Illalla suunnistu kohti Cadizia oli matkan vaikein urbaani suunnistus. Cadiz on parin penkereen mantereeseen yhdistava saari, jota reunustavat meri, soinen hetteikko ja iso lahti, eika kaupunkiin oikein ole muuta kuin moottoriliikennetieyhteys. Erinaisten harhailujen jalkeen poljin suosiolla valtavaylan pientareella viimeiset kahdeksankilometria, en lahtynyt enaa etsimaan kinttupolkuja soisen maaston mattailta. Pimealla menetin Cadizin isossa vanhassakaupungissa taysin suuntatajuni ja harhailin hienoilla kujilla.
Nyt on edessa viimeinen kuuden paivan vaellus Malagaan. En halua palata helpompaa reittia rannikkoja pitkin vaan suuntaan vuoristoon Rondaan ja sielta ehka ihan loppupatka rannikkoa. Tiedossa on luultavimmin raatamista, epatoivoa ja hienoja hetkia. Mutta aikaa pitaisi olla riittavasti, eli kiire ei varsinaisesti aiheuttane stressia.
