Polkupyörällä Andalusiassa: lähtökuopissa

Lähtöön on enää reilut kolme päivää, eikä pakkaaminen ole oikeastaan alkanut. Mutta jostain syystä asia ei vielä stressaa. ”Onhan tässä vielä aikaa”. Luotan siihen, että olohuoneen lattialle pikku hiljaa kertynyt epämääräinen kasa viime kesän tarvikkeita ja uusia hankintoja jäsentyy jotenkin lentokuntoon. Itse asiassa kasasta puuttuvat vielä Kehä kolmosen halpistavaratalojen lisukkeet. Pakkaamisen hankalin vaihe on se, kun kaikki mukaan tulevat pitäisi saada tungettua yhteen kassiin lentoyhtiön matkatavarastandardien mukaisesti. Pyörän paketointiin menee pari-kolme tuntia, mutta se ei sinänsä ole erityisen ongelmallinen operaatio.

Kuluneen viikon suurin huoli on ollut flunssasta toipuminen. Maanantain vietin kotona lepäämässä, mutta muutoin työmatkat ovat kuitenkin sujuneet polkien. Hitaasti kiiruhtaen kuin hidastetussa elokuvassa olen varovasti hiipinyt mäkiä ylös. Olisin halunnut vielä kiskoa vauhdilla ylämäkeen saadakseni sen viimeisen silauksen Sierra Nevadan nousuja varten, mutta nyt olen joutunut tyytymään lähinnä mielikuvaharjoitteluun. Myös testiajo 30 kilon kuormalla jää tällä kertaa kokonaan tekemättä. Mutta tästä huolimatta olen kohtalaisen luottavaisin mielin.

Säätietojen tutkailu on tosin hieman hätkähdyttänyt. Tiedossa on Saharan tuulahduksia, kun 40-asteinen ilmamassa on tulossa kohti Välimerta. Ensisäpsähdyksestä toivuttuani oivalsin, että tämähän on oikeastaan hyvä uutinen, sillä silloinhan korkealla vuoristossa on oiva keli, kun lämpötila pysyttelee lähellä 20 astetta vielä yli 2000 metrissäkin. Paluu rannikon paahteeseen on sitten sen ajan murhe. Helteessä selviäminen on kuitenkin huomattavasti miellyttävämpää kuin viimekesäinen Islannin säähän sopeutuminen.