Pe 04.11.2005 @ 15:23admin

Kyllä kansa muistaa!

Olen ollut tänään koko päivän rassaamassa rusinaani ohjelman suunnittelulla. Tammikuussa YLE Radio Yhdessä alkaa uusi ohjelma, jota olen mukana tekemässä. Ohjelma haastaa kuuntelijat muistamaan ja muistelemaan, väittämään ja perustelemaan.

Ohjelman clue on Ylen jumalaton arkisto, josta löytyy ohjelmia koko tallennetun radiohistorian ajalta. On innostavaa päästä rakentelemaan ajallisia kaaria kuuntelijoiden kanssa. Ohjelman nimeksi tulee "Kyllä kansa muistaa!" ja se saa aikanaan oman blogin ja nettisivut. Ensimmäinen lähetys on perjantaina 13.1.

Ohjelma on kahdessa osassa. Aamupäivällä esitellään teema ja käynnistetään aivojen ronkkiminen tietokilpailukysymyksellä. Alkuillasta ollaan puhelimessa ja lähetyksessä, tietokilpailukysymyksen salat aukeavat ja päivän aiheeseen poraudutaan syvälle. Kaiken pohjana ovat enemmän ja vähemmän vanhoista ohjelmista poimitut arkistopalat, joista kuuntelijat saavat ponnistaa.

Tämän uuden ohjelman myötä olen saanut ilon tutustua neljään rautaiseen ammattilaiseen ja mielenkiintoiseen ihmiseen; Joel Helenius toimittaa ohjelman kanssani vuoroviikoin, Juha Virtanen tuottaa ja Tapio Pajunen penkoo arkistoja. Nettisisältöjä suunnittelee Rainer Korhonen.

Tiiviin suunnittelupäivän jäljiltä päässäni kurnuttaa puluparvi, mutta posket helottavat sen merkkinä, että jotakin uutta ja innostavaa on alkamassa.

2 kommenttia

Kuulostaa mielenkiintoiselta! Arkistojen aarteet ovat aina olleet suosikkejani.

Hieman arveluttaa ohjelman jakaminen kahteen eri osaan; riittääkö yleisöltä pitkäjänteisyyttä kuunnella molemmat ohjelmat.

Ja toivottavasti ohjelmanne ei laskeudu tavanomaisten tietokilpailujen alhaiselle tasolle (vrt. esim. Kyllä Suomi tietää radio Suomessa).

Anna toki taustajoukkojenkin päästä välillä ääneen! Joel Helenius ainakin luki kesällä niin antaumuksella neuvostolehtikatsausta, jotta... (=radio Yle 1:n Punainen heinäkuu).

Yritä tehdä valtavirrasta poikkeava ohjelma, jos pomosi sen sallivat. Lähetysvirtamoskaa meille on tarjottu jo tarpeeksi, tarjoillaan jatkuvasti.

Onnea yrityksellenne!

Kiitos kannustuksesta! Voit olla varma, että hurmaava, skarppi ja mainio toverini Joel H saa suunvuoron. Me vedämme ohjelman vuoroviikoin. Hän ei missään nimessä kuulu taustajoukkoihin. Vierastan vähän koko sanaa...

Ja, hmm, lähetysvirta. Minä en missään nimessä tyrmää lähetysvirtaa radioilmaisun muotona. Sekin voi olla oivaltavaa, laadukasta ja sisällöltään tosi rikasta radiota. Eikä se, että joku kanava tai asema on ohjelmaradio ( eli ohjelmisto koostuu selkeästi erillisistä ohjelmista) tarkoita aina parasta mahdollista laatua!

Ymmärrätte kuitenkin varmasti, miksi en tässä ryhdy rankkaamaan radiokanavia ja -asemia mihinkään järjestykseen. Se ei olisi oikein sopivaa.

Eve Mantu

Eve Mantu kutsuu kurittoman kokouksen koolle lauantaisin aamukymmeneltä. Yhteiskuntarauhaa häiritään oudoilla havainnoilla ja kysymyksillä. Miksei työtön saa keittää kahvia? Mihin rikas tarvitsee lapsilisää? Onko huippukirurgeilla liian vähän töitä? Sinäkin voit tämän blogin kautta ehdottaa tärkeää ja/tai kohtuutonta asiaa kokouksen asialistalle. Eve Mantun kuriton kokous Yle radio 1:ssä lauantaisin klo 10.00-10.45. (alkaen 4.1. 2014)

Eve Mantu YLE Areenassa

Tilaa RSS

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu