Millainen olisi aivojen unelmaloma?

Oletko menettänyt joulun sanoman?

Joulu on kuin aikamerkki.

Mitä vanhemmaksi tulee, sen useammin se tuntuu lyövän, tuo joulun kello. Se ei kylläkään saa siivoamaan sen paremmin kuin ennenkään, eikä saa muitakaan pakkoliikkeitä aikaiseksi.

Aattona käydään broidin kanssa mutsia moikkaamassa hoitokodissa, jonka jälkeen veljekset viettävät faijalla aattoillan pitemmän kaavan mukaan.
Lahjoja ei sopimuksen mukaan ole annettu vuosiin, ellei faijan vaimon jokajouluisia raaputusarpoja niiksi lasketa. Ainakin se arpa laskettaisiin, jonka raaputus toisi rahaa.
Raha ei kuitenkaan kuulu joulun henkeen, joten parempi raaputtaa maksimissaan uusi arpa, jonka mahdollisen voiton voisi raaputtaa sitten joulun jälkeen.

Kerran vuodessa on hienoa syödä ja juoda juhlavasti, ja pelata iänikuista trivialpursuitia, ellei mikään lehti ole älynnyt pelastaa tilannetta laatimalla ajankohtaisempia visailupähkinöitä. Mutta eihän sillä ole niin väliä, yhteinen joulu on pääasia.

Lapsille ei ole joulua ilman lahjoja. Hervottoman räjähdyksen aiheutti viime- tai toissajouluinen nuorimman veljeni kertomus muutaman vuoden ikäisen poikansa reagoinnista ”legendaariseen” pehmeään pakettiin. Paketissa oli ollut sukat, ilmeisesti mummolta lämmöllä annetut.
Sukat olivat lähteneet pojan kädestä vauhdilla, hän ei kuulemma tarvinnut sellaisia p..skoja. Voi noita nykyajan lapsia, eivät ymmärrä hyvän päälle.
Silmieni eteen piirtynyt mielikuva tilanteesta oli niin vahva, että olin onneksi ehtinyt nielaista suussani olleen viinin, ettei tarvinnut vaihtaa pöytäliinaa ja pyyhkiä pelikortteja. Lähellä oli sekin, ettei viinilasista olisi tullut ylitsevuotava ja tahroja pyhävetimiin.
Lapset voivat aiheuttaa suurta hilpeyttä, vaikka eivät olisi paikallakaan. Ilo ja hilpeyskin kuuluvat jouluun.

Omalta kohdaltani joulu on aikuisiässä ollut ohi aina aaton jälkeen.
Pikkuisen piinaavat pitkästyttävät pyhät panevat pohtimaan, pianko palaa pukki pulkalla poroineen, pipo päässä pakkasella, posket puhkuvina, parta puhtoisena, pottu punaisena.
Pian, pian pyörähtää pyörä.

Kognitiivisen neurotieteen dosentti Markku Penttonen luennoi aivoista maaliskuussa Suomen Aivosäätiön luentosarjassa kansainvälisen aivoviikon aikaan.

Penttonen kertoi, että aivot eivät lepää koskaan. Aivot värähtelevät koko ajan, mutta aivojen värähtelytaajuus vaihtelee. Tämä on välttämätöntä ja perusta oppimiselle ja muistille. Kaikki oppiminen tapahtuu niin, että kokemuksen tai harjoittelun synnyttämä ärsyke saa joukon vapaana olevia hermosoluja laukeamaan yhtä aikaa ja värähtelemään samalla taajuudella. Ja kun hermosolut ovat kerran näin lauenneet yhdessä, ne laukeavat aina myöhemminkin samalla tavalla. Näin syntyy uusi hermosoluryhmä, ja juuri se tallentaa muiston ja opitun. Muisto on siis rakenteellinen muutos hermoverkossa ja syvän unen aikana kirjoitetaan pysyvästi aivojen hermoverkkoon se kaikki tärkeä, mikä on edellisenä päivänä koettu ja opittu. Kun siinä mitä koetaan ja opitaan on mukana TUNNETTA, silloin aivot vasta tekevätkin merkityksiä. Tunne virittää aivot ja syntyy vahvempia muistijälkiä.
Elämässä säilyy maku, kun uuden oppimista tapahtuu, sillä ihminen haluaa luontaisesti mennä eteenpäin, uutta kohti. Ihmisellä on niin vahva tarve etsiä, tutkia ja löytää, kokeilla, liikkua, tehdä käsillä juttuja, antautua keskusteluihin, seikkailla.

Eilen Kuopion kirjaston aulassa oli viuluvartti joulukalenterissa, aivot saivat 15 minuutin tauon.
Soittaja toivoi, että joulu olisi meillä joka päivä mielessämme, miksi siis ei aivoissamme. Aivoaikaa, elpymistä joka päivä, pieniä onnistumisia työssä, minuutin aivohiljaisuus keskellä päivää tai rentoutuminen odotettaessa järjestelmän avautumista tai kassajonossa.

Eve Mantu kirjoitti:

Kognitiivisen neurotieteen dosentti Markku Penttonen luennoi aivoista maaliskuussa Suomen Aivosäätiön luentosarjassa kansainvälisen aivoviikon aikaan.

Penttonen kertoi, että aivot eivät lepää koskaan. Aivot värähtelevät koko ajan, mutta aivojen värähtelytaajuus vaihtelee. Tämä on välttämätöntä ja perusta oppimiselle ja muistille. Kaikki oppiminen tapahtuu niin, että kokemuksen tai harjoittelun synnyttämä ärsyke saa joukon vapaana olevia hermosoluja laukeamaan yhtä aikaa ja värähtelemään samalla taajuudella. Ja kun hermosolut ovat kerran näin lauenneet yhdessä, ne laukeavat aina myöhemminkin samalla tavalla. Näin syntyy uusi hermosoluryhmä, ja juuri se tallentaa muiston ja opitun. Muisto on siis rakenteellinen muutos hermoverkossa ja syvän unen aikana kirjoitetaan pysyvästi aivojen hermoverkkoon se kaikki tärkeä, mikä on edellisenä päivänä koettu ja opittu. Kun siinä mitä koetaan ja opitaan on mukana TUNNETTA, silloin aivot vasta tekevätkin merkityksiä. Tunne virittää aivot ja syntyy vahvempia muistijälkiä.
Elämässä säilyy maku, kun uuden oppimista tapahtuu, sillä ihminen haluaa luontaisesti mennä eteenpäin, uutta kohti. Ihmisellä on niin vahva tarve etsiä, tutkia ja löytää, kokeilla, liikkua, tehdä käsillä juttuja, antautua keskusteluihin, seikkailla.

Pieni pahentava/parantava pidennys pukkipötkylään;

Pahassa pöhnässä, painava pirtupullo pämppäpompan povessa pullottaen.

Eve Mantulle, Outi Mansikalle, Maija Typille, Inari Nuuterolle ja muille hassun nimisille toimittajille mukavaa joulunaikaa.

Joku keksi hauskan jekun blogiin, joten ei kaksi kolmannetta.

Eve Mantu kirjoitti:
Kognitiivisen neurotieteen dosentti Markku Penttonen luennoi aivoista maaliskuussa Suomen Aivosäätiön luentosarjassa kansainvälisen aivoviikon aikaan.

Penttonen kertoi, että aivot eivät lepää koskaan. Aivot värähtelevät koko ajan, mutta aivojen värähtelytaajuus vaihtelee. Tämä on välttämätöntä ja perusta oppimiselle ja muistille. Kaikki oppiminen tapahtuu niin, että kokemuksen tai harjoittelun synnyttämä ärsyke saa joukon vapaana olevia hermosoluja laukeamaan yhtä aikaa ja värähtelemään samalla taajuudella. Ja kun hermosolut ovat kerran näin lauenneet yhdessä, ne laukeavat aina myöhemminkin samalla tavalla. Näin syntyy uusi hermosoluryhmä, ja juuri se tallentaa muiston ja opitun. Muisto on siis rakenteellinen muutos hermoverkossa ja syvän unen aikana kirjoitetaan pysyvästi aivojen hermoverkkoon se kaikki tärkeä, mikä on edellisenä päivänä koettu ja opittu. Kun siinä mitä koetaan ja opitaan on mukana TUNNETTA, silloin aivot vasta tekevätkin merkityksiä. Tunne virittää aivot ja syntyy vahvempia muistijälkiä.
Elämässä säilyy maku, kun uuden oppimista tapahtuu, sillä ihminen haluaa luontaisesti mennä eteenpäin, uutta kohti. Ihmisellä on niin vahva tarve etsiä, tutkia ja löytää, kokeilla, liikkua, tehdä käsillä juttuja, antautua keskusteluihin, seikkailla.

Hei,

Todella hyviä ohjelmia sinulla. Tämä aivojuttu jälleen yksi osoitus miten tärkeää on, että meillä on yle, jota vihdoin ja viimein aletaan tukea verovaroin. :)

Mutta siis itsellä ollut samoja huolia, monipuolinen tekeminen kyllä auttaa varmasti. Jos liikunta ei nappaa, niin kävelyä voin suositella, se on helppo ja kaikki liikunta(jalan siirto perusasennosta toiseen asentoon) on eduksi. Ei tarvitse siis mennä juoksumatolle juoksemaan 3 tunniksi.

Kaikkea hyvää ja tsemppiä. Toivottavasti tulee vielä paljon paljon mukavia ohjelmia.

Roskapostitus vahvistus alla on hyvää aivojumppaa - kiitos.

Vedin herneen nenään, kun radio Puheeseenkin tungettiin tyhjänpäiväistä urheilua. Tähän asti Puhe on ollut elämäni pelastus vietettyäni työpäivän ns. p.duunissa siivoamalla terveiden aikuisten koulutettujen ihmisten pissoja pitkin vessoja ja kaatuneita kahveja näiden samojen työpöydiltä. Nyt myös illat pitäisi kuluttaa ilman aivoruokaa. Suosittelen tutustumaan teidänkin firmanne miesten vessaan ja työpöytien tahroihin, joiden aiheuttajille pieni taukoliikunta omien jäkien siivoamisen muodossa olisi vain työterveysnäkökulmasta pelkästään positiivinen asia.

Menee asian vierestä, mutta en voi olla myötäilemättä edellistä kirjoittajaa koskien urheilu-uutisointeja ja -selostuksia.
Ensimmäisen kerran, kun kahdelta kanavalta tuli samaa vaahtoamista isojen poikien peleistä, eikä Ylen Puhe-kanavaa löytynyt vimmatusta radionnupin vääntelystä huolimatta, etsin Ykkösen, joka tutulta taajudelta löytyikin.
Kun sain tietää Puheen ohjelmapolitiikan "laajentamisesta", en ottanut tietoa ilolla vastaan. Nyt voi käydä niin, että aikaisempi sukkulointi Puheen ja Ykkösen välillä loppuu, mikäli puhekanavalta korviin hyökkää liian usein urheilullinen pölvästipapatus hakiessani jotakin mielenkiintoista puheohjelmaa.
Onkohan Yle keksinyt halvan keinon "monipuolistaa" Puheen tarjontaa; nyt ei uutistoimittajien tarvitse lukea samoja uutisia 20 kertaa päivässä, 15 jankutusta riittää?

Jottei menisi ihan sivu, niin onhan meillä sentään vielä Mantu ja moni muu.
Joulukin on taas vuoden päästä, ja ovella uusi vuosi, joka sekin kohta on vanha. Voi meittii poloisii, nii vääri maailma meit kohtelee. Mut eihä myö surra, riemuitaa vaik hampaat irves ja vaik sydän märkänis.

Mutta yksi asia on varma, urheluselostajan turpa menee tukkoon pienellä ranneliikkeellä.

Eve Mantu, Eve Mantu, Eve Mantu... hei !
En ole laskenut kuinka monesti toistat ohjelmiesi aikana omaa nimeäsi Eve Mantu, Eve Mantu jne.mutta kuitenkin häiritsevän usein. Toki ymmärrän, että nimesi on "rakas lapsesi" mutta toivon, että malttaist tällaisen itsehivelysi. Toinen sana, joka toistuu usein on yllätys yllätys, mikäpä muu kuin minä, minä, minä.... Voi olla, että formaattisi saisi kuuliojoita hiukan lisää mikäli pystyisit näiltä osin hillitsemään itseäsi.
ystävällisesti Markku Ahola

Sorry että väärinkäytän tätä kommenttimahdollisuutta mutta pakko sanoa että sinun yksinäisyyttä käsittelevä jaksosi oli rohkea, upeaa että vielä löytyy toimittajia jotka uskaltavat pistää itsensä peliin, kaikkea hyvää!