Kynnys Korvien Välissä ry.

Hei, olen Eve, vammainen.

Vammani ei näy päälle. En kuolaa enkä kouristele, paitsi salaa korvien välissä. Minä ajattelen mieluusti olevani suvaitsevainen (!) ihminen, jolle esimerkiksi vammaisuus ei ole ongelma. Hah. Se, että kokee olevansa suvaitsevainen on se ongelma. Eihän sellaista tarvitse suvaita, jota ei pidä ongelmallisena.

APUA. Olen asennevammainen, enkä tiedä parannunko. Yritän kyllä kuntoutua. Henkilökohtaisena valmentajanani on jo seitsemän vuoden ajan toiminut Ronja, jolla on kromosomit suloisesti rempallaan. Ronja, jota aristan vähän vieläkin. Ronja, jolle voisin olla paljon rennompi täti.

4 kommenttia

Olet minun mielestäni aivan mahtava "toimittaja-hahmo".
Korvat syyhyten ja mieli kuplien odotan seuraavaa ohjelmaasi!
Sain taas paljon pureskeltavaa ja pohdittavaa, kun kuuntelin eilen kaksi "Eve Mantu" ohjelmaa netistä. =)
Kiitos, Eve!
T.Satu

KIITOS tämänpäiväisestä!!

Lämpimin terveisin pienen autistipojan Leijonaemo

Kiitos Eve!

t. parin pikkuvikaisen "taviksen" ja yhden erityisen pojan leijonaemo

Kiitos tästä ohjelmasta. Minulla on kynnys korvien välissä mutta haluan parantua. Nyt itken koko ajan, kun en asiaan vielä tarpeeksi perehtynyt.

Eve Mantu

Eve Mantu kutsuu kurittoman kokouksen koolle lauantaisin aamukymmeneltä. Yhteiskuntarauhaa häiritään oudoilla havainnoilla ja kysymyksillä. Miksei työtön saa keittää kahvia? Mihin rikas tarvitsee lapsilisää? Onko huippukirurgeilla liian vähän töitä? Sinäkin voit tämän blogin kautta ehdottaa tärkeää ja/tai kohtuutonta asiaa kokouksen asialistalle. Eve Mantun kuriton kokous Yle radio 1:ssä lauantaisin klo 10.00-10.45. (alkaen 4.1. 2014)

Eve Mantu YLE Areenassa

Tilaa RSS

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu