Saako toimittaja hämmentyä?
Toimittajalta odotetaan sanavalmiutta ja sitä, että me näillä pienillä jutuillamme teemme maailmasta selkeämpää paikkaa. Otamme selvää asioista, kysymme ja saamme vastauksia ja kaivamme taustatietoja ja muotoilemme tuon kaiken ymmärrettäväksi paketiksi.
Ja just tota mä oon yrittäny tehdä parikymmentä vuotta ja tuota teen varmasti jatkossakin, mutta tänä vuonna mä olen päättänyt kokeilla toisenlaista lähestymistapaa.
Tänä vuonna mä tutkin ja hellin hämmennystä, ja siihen on syynä tämä ohjelma, jolle kanava halusi antaa nimen Eve Mantu. Se on minun nimeni – ja mä koen tän niin, että mun täytyy yrittää olla jotakuinkin nimeni mittainen tässä ohjelmassa, siis yhtä iso ja yhtä pieni, yhtä fiksu ja yhtä hölmö, yhtä kypsä ja yhtä keskenkasvuinen, yhtä monimutkainen ja yhtä simppeli, yhtä sekava ja yhtä selkeä kuin mitä Eve Mantu on.
Tämä tuntuu aika pöljältä kun tämän sanoo, mutta ihminen Eve Mantu ei ole täysin sama kuin toimittaja Eve Mantu, ja tässä ohjelmassa mä yritän olla vähemmän toimittaja ja enemmän ihminen. Osittainhan nuo menevät päällekkäin, mutta eivät kaikilta osin. Jos mä yritän selittää sitä eroa, niin se vois mennä vaikka niin, että se toimittaja yrittää selventää asioita, ja kysyä, mutta se ihminen näkee mutkia, sivupolkuja, vaihtoehtoisia selityksiä ja monimutkaisuutta, ja se haluaa mieluummin keskustella.
Toimittajan pitäisi kyetä jäsentämään maailmaa. Mun tehtävä olisi löytää oleelliset asiat, ottaa niistä selkoa, muotoilla asia maukkaaseen ja ymmärrettävään muotoon ja tarjoilla se.
Mutta miten se tehdään, kun mieli on syvässä hämmennyksessä, kun ihmeelliset asiat hämmentää ja tuikitavalliset arkiset asiat – ne vasta hämmentääkin!
Niin kuin tänä aamuna, kun mä kävin kaupassa heti 7 jälkeen, siellä säntäili hymytön armeija virolaisia pakettiautokuskeja, olivattäyttämässä kauppojen vihanneshyllyjä. Mä olin ihan jaloissa siellä.
Tai romanialainen kerjäläisnainen, jonka mä näin nousevan autoon, jossa oli tummennetut lasit.
Tai sitten ihan niin jokapäiväinen ja läheinen asia kuin ekaluokkalainen, joka ei oikeastaan haluaisi mennä enää kouluun, vaan mieluummin pötköttelisi äitinsä vieressä ja kuuntelisi kun äiti lukee. Ja minä olen se äiti.
Onko noi tärkeitä asioita vai onko ne vain satunnaisia havaintoja pirstaleisesta maailmasta?
Mä sain viime viikolla moitteita siitä, että mä puhun mun ohjelmassani yhdentekevän pienistä asioista. Onko tää tämänpäiväinen semmoinen yhdentekevän pieni asia? Pitäisikö puhua maailmanpolitiikkaa tai budjettivajetta?
9 kommenttia
To 25.02.2010 @ 12:47
Kiitos Eve Mantu ! Ihan pakko antaa palautetta ohjelmistasi, joissa saan kokea olevani vallan hyvä ja normaali ihminen, 49-vuotias nainen - ja tämä kesken tämänpäiväisen ohjelmasi. Ollen syvästi alati hämmentynyt... Kiitos ! Hyviä voimia päivääsi ja kaikkien meidän päivään ! Perustelujani ja ajatuksiani toiste ehkä enemmän. Nyt koetan vielä kuunnella, ja nauttia tästä hämmennyksestämme. :-))
To 25.02.2010 @ 13:16
Olen kuunnellut koko nimelläsi tekemäsi sarjan ja pitänyt paitsi sujuvasta esitystavastasi, erityisesti sisällöistä. Todella hyvä oli äskeinen hämmennysjuttu. Täyttä asiaa ja selkeää puhetta ilman narinaa ja loppukiekaisuja tai muita muoti-ilmiöitä. Tällaista lisää. Kiitos ja hyvää jatkoa.
To 25.02.2010 @ 13:19
kiitos Eve Mantu - hyvästä hämmennys -aiheisesta ohjelmastasi - kuuntelin sitä tosi mielnekiinnolla- minut on koko elämäni opetettu olemaan näyttämättä hämmennystäni ja olen ollut +10 oppilas ja luonut valtavaa hallintaa elämääni. Kunnes kehoni ei enää halunnut elää kanssani ja nyt 5 viime vuotta olen purkanut ja jatkan hämmennyksen purkamista.
Yksi esimerkki siitä ettei nykyaikana siedetä hämmennystä on tämä talvi ja lumen määrä - VR ja junat - suhteessa siihen, miillasiin talviin on totuttu. Minusta on ihan kohtuutonta millaiseen ryöpytykseen VR joutuu, kun ihmiset eivät hyväksy että oikeasti olemme luonnonvoimien armoilla.
Minun mielstäni ihmiset ovat niin kauan ihmisiä ja oikealla "tiellä " ihmisyydessään kun suostuvat kokemaan rajallisuutensa, tunteensa ja mm. hämmennyksen. Ettemme ole koneita, kuoria ja tunnottomia - että siedämme hiljaisuutta, hämmennystä ..
KIITOS tuoreista ja erilaisista näkökulmista ohjelmassasi
Terv. nainen 55v
To 25.02.2010 @ 13:25
Hei!
Kävelin auringonpaisteessa korvalaput korvillani sitiin ja kuuntelin tapani mukaan ohjelmaasi. Viimekertainen oli juuri oikeanlaista kuten tämänpäiväinenkin.
Olen tämä hämmentynyt tyyppi joka hoidettuaan omat lapsensa ensin "isoiksi", saikin sitten kenkää määräaikaisesta työpaikasta (koeaika) koska työyhteisö ei tykännyt ja koska vanhukset (joita hoidin siis) tykkäsivät minusta, lauloin nauroin yhdessä vanhusten kanssa. Nyt sitten avustan ystävääni joka on päiväkodissa vakituisena ja jota myöskin työyhteisö joukkovoimaan turvautuen häätää pois- ja lapset taas tykkäävät kovasti hänestä kuten vanhemmatkin.
Hämmennystä on riittämiin tässä- miksi naisvaltaiset alat kohtelevat eläimellisesti toisiaan, naisia työntekijöinä? Ei ole resurssipula syynä pahoinvointiin. Olen lukenut Simone Weilin tekstiä jonka Hankamäki tms suom filosofi oli kääntänyt?? Siinä tuotiin selvästi esiin se kuinka modernia ihmistä ei alista enään luonnonvoima vaan työyhteisön yhdenmukaisuuden vaade. Hämmennyttää miksi ihmiset nyt vaativat yhdenmukaisuutta pahuuden esiintuomisessa? Jotain on nyt hukattu lasten laitoshoidon myötä, naisten empatian kyvyt ja lapsen lapsuus. Luin Me-naiset lehdestä viimeviikolla juttua jonkun nuoren perheen tietyn ajan tapahtumista. Tätä voisitte tuoda esiin- kuinka se pieni lapsi oli kuin joku eläin- vanhemmat työrutiineiden keskellä koittivat jaella huomiotaan tälle uudelle tulokkaalle, siis lapselle, joka puremalla edes! halusi kontaktia äitiin ja miten kaksi ihmistä puhuivat lapsesta kuin oliosta joka on kiusankappaleeksi tähän arkeen heitetty. Luin vain tämän yhden jutun ja aloin voimaan pahoin- eikö lapsesta ole mitään iloa? Ovatko nuoret parit sittenkin vielä murrosiässä?
Aikoinaan jouduin toteamaan kuinka koulun alettua pikkupoikani kuin luonnostaan muuttui totisemmaksi, se ei tuntunut hyvältä mutta maailma on nyt tämä....ja nyt täällä jo mummeliksi sopivana tunnen että jos olisin ollut rohkeampi olisin itse voinut hoitaa noita opetusvelvollisuuksia ja siirtänyt siten tämän yhdenmukaistavan menon vaikutukset myöhemmälle iälle???Tämän päivän äitien ajatukset kiinnostaisivat muutkin kuin iänikuiset "arjenrumpan" kuvaukset. Kiitos hyvistä ajatuksistasi.
To 25.02.2010 @ 20:56
Ensinnäkin: Blogi oli melko hankala löytää. Ei kai tarvitse perustella?
Toiseksi: Mielenkiintoisia ja tärkeitä ajatuksia tänään ohjelmassasi.
Mutta: Vähän liikaa ääneen pohdiskelua ja vähän liian nopeata puhetta. En ole vielä mummo, mutta kun toimittaja sanoo jotain merkittävää, toivoisi, ettei tarvitse käydä netissä kuuntelemassa sitä kohtaa uudestaan. Hanif Kureshin novelliin liittyen, se jäi vaivaamaan, miten meni. "Selkeys ei ole ratkaisu jne."
Ehkä käyn sen kohdan kuuntelemassa.
Onko Ylen mielestä ihmisen nimi ratkaisu, tekeekö se ohjelman nimestä ohjelmasta jotenkin paremman tai tähän aikaan sopivamman?
To 25.02.2010 @ 22:21
Halusin minäkin osallistua keskusteluun. Ensin kuitenkin kiitos hyvästä ohjelmasta!
Mainiota että puutuit asiaan tätä kautta. Minä ainakin olen ihan tarpeeksi kuullut ympäripyöreää ja etäiseksi jäävää, joskus lähes jeesustelevaa puhetta siitä että meidän pitäisi olla "auki" ja "läsnä". Kerrankin joku puhuu siitä, miltä tuntuu olla siinä tilassa, kun tämä auki ja läsä oleminen eivät vain kertakaikkiaan onnistu. Hämmentää. Kontrolli on päällä, vaikka niin ei välttämättä haluaisi asian olevan.
Ehkäpä tuon epämääräisen hämärän, jota myös kaamokseksi epäilet, kuuluu välillä astua elämäämme. Olet kuitenkin hoksannut jotai oleellista: läpi koko jutun hämmennyt omasta hämmentymisestäsi. Se varmaan on oleellista. Siinä varmaan voisi olla jonkin alku.
Pe 26.02.2010 @ 17:50
Hei toimittaja - Eve!
En ole aikaisemmin kuunnellut ohjelmiasi, en edes Ylen Areenalta, vielä. Hämmennyskeskustelusi kuuntelin, koska olen sairas ja makaan sängyssä. Soit siis myös fyysisen halpotuksen; huomio pois kipuilusta, huomio hämmennykseen.
Keskustelusi valaisi useita eri polkuja hämmennyksen kokemuksiini. Tänään, lauantaina, kuuntelin ohjelmasi uudelleen mieheni kanssa. Nyt minulla oli kumppani, kuuntelija, jonka kanssa lähteä noille avatuille poluille. Lapsuuden vaikutukset, omat kasvatusmenetelmät ja hyvän tarkoittaminen. Pelko ja hämmennys? / Häpeä ja hämmennys? Mitä kokemusta nimeämme hämmennykseksi ja tarvitseeko hämmennys aina ravistelua, jotain tapahuvaksi toisin kuin olen valmennettu kokemaan. Onhan kursseja, joissa opetellaan erilaisia menetelmiä selvitä epävarmuuden tilanteista niin, ettei se tulisi esiin ja esteeksi. Ei tarvitsisi hävetä. Osaamattomuuteni ei tulisi esiin. Mikä osaamattomuus? Yleinen huonouden, kelpaamattomuuden ja osaamattomuuden tunne, jonka rajat löytyvät vasta hämmennyksen tuottaman kokemuksen kautta. Mitä on rohkeus? Eikö juuri hämmentyneenä oleminen vaadi rohkeutta! Ja mitä on luottamus?
Toit keskustelussa esiin pieniä arkisia hämmennyksen tilanteita ja toisaalta maailman toiselta laidalta tulevia. On kummallista todeta itsessään kadetta. Kuinka toiset ovat oikeutetumpia hämmentymään, koska se on heidän "ammattinsa" tai se koetaan "suuremmissa" puitteissa. Minä olen puhunut hämmennyksestä hämmentyneenä koko ikäni, ja minua on pidetty haihattelevana romantikkona, joka puhuu sekavia, vaatii liikaa kanssaihmisiltään ja ei kyllä elämästään tule seviämään...miten? Hyvin? Kunnialla? Minä siis hämmennyn mutta mitä jos minä hämmennän?
Maailmanpolitiikkaa tai budjettivajetta? mikä on suurta ja vaikuttavaa?
Minä hoidan ihmisiä. Olen heihin yhteydessä kaikkien heidän rooliensa läpi. Minulla on oikeus ja velvollisuus kohdata heidät. Haluan auttaa, mutta kaikki hyvä, kaikki apu ei olekaan vastaanottajalle helppoa tai yksinkertaisesti hyvää. Minun käsitykseni hyvästä ei kohtaa heidän käsitystään siitä. Eivätkä he ehkä haluakaan kohdata minua, hoitajaa, elämän hämmentäjää. Minut hyväksytään elämän pelastajana, mutta epävarmuuden esiintuojana joudun ehkä useinkin syyllisien penkille.
Hämmennyn jatkuvasti. Odotukseni, pyrkimykseni, tarkoitukseni joutuvat jatkuvasti tarkastelun alle ja hämmennyn paitsi kaiken ulkoisesta asettumisesta outoihin, erilailla ymmärrettyihin kuvioihin, myös omien lähtökohtieni oikeudellisuudesta. Ovatko vain muut ihmiset pahoja ja huonoja? Tyhmiä? Miten hämmentävää on, että minä kuulun noihin kaikkiin tavallisiin ihmisiin. Saako hoitaja hämmentyä?
Työhöni sisältyy myös ammatillinen kouluttaminen jonka lähtökohtana on saattohoito. Olen hakenut siihen tietoisesti hämmennyksen elementtejä. Asioiden katsomista hoitajan itsen kautta, tarkastellen omia asenteita ja niiden tuottamaa hyvää ja huonoa. Luoda mahdollisuuksia ihmetellä, pelätä, olla ennakkoluuloinen, osaamaton jne. Tällaisen kouluttamisen lanseeraaminen terveydenhuoltoon on minulle työssäni eräänlainen salainen unelma.
Ristiriita syntyy, kun osallistujien odotukset kuitenkin painottuvat vielä pääosin selkeän tiedon ja toimintamallien saamiseen, suorittamisen puolelle.
Kun on itse syntynyt hämmentyneenä, eikä ole saanut mahdollisuutta "korjata" sitä "onnettomuutta" ja on onnekseen saanut siellä täällä kohdata viisautta sen tosiasian hyväksymiseen ei poistamiseen, on usko hämmentyneenä olemisesta tullut elämänfilosofiakseni; suostumista elämän opissa olemiseen.
Ja jälleen hämmennys: elämällä onkin oma lakinsa. Eikä se ole minua tuomitseva, ei pelottava. Minun ei tarvitsekaan olla koko ajan varuillani ja valmiina suoriutumaan asioista. Heikkous ei ole tuhoavaa. Yhtäkkiä hampaiden pesu ei olekaan huomaamattomasti ja ajatuksissa tapahtuvaa toistuvaa rutiinia vaan elossa, ihmisenä olemista. Elämä on iloja täynnä, minun on vain oltava kuulolla. Kuinka ollaan kuulolla? Hämmentyneisyys kertoo kuulolla olosta. Sille maljani tänä lauantaina!
Vielä ajattelin, että hämmennyksen olotila on luova tila. Kuten haastateltavasikin kertoi, silloin suostuu ohjaukseen ja tekee toisia suunnitelmia. Eikö tämä ole luovuutta. Ja rohkeutta. Luulen, että olen saanut kokea moniakin taideteoksia, jotka kertovat hämmennyksissä nähdyistä tai koetuista asioista ja tiloista. Hämmästyttävää kyllä, juuri silloin voin kokea turvallisuutta ja rohkeutta katsoa omaakin elämääni vielä kirjoittamattomana tarinana, jossa voi tapahtua mitä vain, ellei kenelläkään satu olemaan mitään sitä vastaan. (Tässä oli sovellettua Tove Janssonia) Kiitos!
To 19.08.2010 @ 22:47
Vähän vaikeata löytää tämä laatikko.
Palautetta:
1) Käsittelemäsi asiat eivät ole yhdentekeviä (tai pieniä?)!
2) Hieno ohjelma. Vimmaisen henkilökohtainen, olematta (hämmentävän) pateettinen.
3) Kaikki edelliset (kuulemani) ohjelmasi ovat tärkeitä.
4) Kuin olisi lukenut hyvää kirjaa: mietteet jatkuvat, oppii.
Hyvää jatkoa!
Ke 30.05.2012 @ 09:27
hei!
Ensin olin"myyty" Eve Mantun ääneen! Sitten Eve Mantun älyyn! Onneksi en löydä mistään Eve Mantun kuvaa, koska sen jälkeen olisin myyty Eve Mantulle! Tai siis annettu ilman orjaksi tai siis maksanut, jos olisin päässyt Eve Mantun orjaksi vaikka vaan kuunteleen sitä ääntä ja jutustelua iankaiken! Pakko sanoo, Eve Mantu!!!!!!:) :) :)
