Kävin aamulla äänestämässä. Sinne tuli vanha pappa, ainakin 80v. Vähän hankalasti liikkui, mutta omin jaloin.

Kun hän oli käynyt kopissa, hän palasi asioimaan vaalitoimitsijan kanssa.

"Paljonko se maksaa?", kysyi pappa.

Toimitsija ällistyi - "Ai mikä, äänestäminenkö?"

"Niin, se. Otin mukaan viiskymppiä, mutta en tiedä riittääkö se."

Mistä ihmeestä pappa oli saanut mieleensä, että äänestäminen maksaa? Onko hänestä tullut niin sekava, ettei hän erota äänestämistä ostoksista?

Toinen vaihtoehto on, että me pöljät etelän naiset kohtasimme täysverisen koiranleuan. Emmekä osanneet lähteä leikkiin mukaan.

Debytoin perjantaina Yle Radio 1:ssä. Ohjelma oli Kyllä kansa muistaa! Keskusteluaiheena imettäminen. Illan puhelinkontaktiohjelmassa kuultiin niin eläviä muistoja, että puheet tulivat viikonloppuna uniinkin. Muistin juuri, että lauantain ja sunnuntain välisenä yönä imetin niin, että maito suihkusi kaarena. Heti kun raotin paitaani, sieltä lirahti. Jotenkin siihen uneen sekoittuivat lapseni vauvakuvat, opiskeluaikainen ihastus, pieni vaaleanruskea varsa ja metsässä juoksemista. Aamulla ihmettelin, mihin piukeat melonit olivat kadonneet. Sitten muistin, että niiden aika oli ja meni. Yöpaidan alta löytyi kaksi löppänää säämiskäsäkkiä.

Olen iloinen siitä, että keskustelu ohjelman blogissa jatkuu edelleen.

Olen tarjonnut lapselleni virikkeitä, jotta hänestä tulisi luova ja ilmaisuvoimainen, leikkivä ihminen. Ostin Das-massaa.

Kolme iltaa sitten muovailimme massasta leikkiruokaa, jota lapsi voi käyttää yhä monimutkaisemmiksi käyvissä koti-, kauppa- ja ravintolaleikeissään. Nypräsimme perunoita, herneitä, tomaattiviipaleita, paahtoleipiä, mansikoita, vadelmia, nakkeja, miniporkkanoita ja juustoviipaleita. Lapsi oli huolettoman suurpiirteinen, minä pyrin täydelliseen tunnistettavuuteen ja mittasuhteiden oikeaoppisuuteen. Suuressa aikuisessa viisaudessani valistin lastakin joka käänteessä, että "kulta, nyt tulee juustoviipaleesta ihan hirveen paljon isompia kuin leivistä".

Massaruoka kuivui lapsen mielestä TUSKASTUTTAVAN HITAASTI.

Eilen päästiin maalaushommiin. Meillä kummallakin on omat vesivärit. Minulla kalliimmat, kahdessa tasossa, enemmän värinappeja. Lapsella edullinen ratkaisu. En tietenkään anna lapsen kajota omiin väreihini. En tahdo, että hän tuhrii neKIN.

Ruvettiiin maalaamaan. Lapsi maalasi enimmäkseen kämmeniään, minä pohdin mikä beigen sävyistä on lähimpänä täysjyväviljapaahtoleipämme väriä.

Maalasin kaikki miniporkkanat mehevän oransseiksi ja esittelin niitä ylpeänä lapselle: katso millaisia porkkanoita!

Lapsi katsoi porkkanoita, ja armahti kärsivällisellä äänellä. Ei se mitään, äiti! Ei se mitään, vaikka ne on VAAN ORANSSEJA porkkanoita.

"Minkävärisiä niiden pitäisi olla?", kysyin pienellä äänellä. Poika suti epämääräistä harmaata värimönjää ranteisiinsa ja laukoi muina miehinä, että MUSTIA JA VIOLETTEJA.

No, äiti päätti sitten oikein kunnolla irrotella ja otti projektiksi herneet. Niistä tuli anilliininpunaisia, turkooseja ja mustia. Poika katsoi ohimennen ja sanoi (juuri sillä kärsivällisellä äänellä, jolla tiskaamista harjoittelevalle kesäapulaiselle puhutaan) no NOI on jo vähän parempia.

Olen tänä aamuna äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen saanut kärsivällisen ja lempeän oppaan tielleni kohti edes säälittävän alkeellista luovuuden tasoa. Olen luovuusasteikolla yhtä luova kuin peltiämpäri. Tai kaksitasovesiväripakki.

Kiitos, universumi, kun annoit minulle kolmeJAPUOLIvuotiaan mestarin!

Ja jotta tässä blogikirjoituksessa olisi aikuistakin substraalia; liitän loppuun ajatuskytköksen radiouutisten vaalitenttiin.

(Kuuntele tentti, tässä litteroitu pätkä:)
Toimittaja Riitta Väkeväinen:
Otetaan tasa-arvokysymys. Vaalikirjassanne toteatte, että "naiset ovat luonnon säätämän järjestyksen mukaan lähempänä leikkivää lasta kuin mies". Miltä arvelette tällaisen väitteen kuulostavan tämän päivän naisäänestäjän korvissa?

Ehdokas Arto Lahti:
No siis täytyy muistaa, että Matti Bergström juuri kuvaa tätä leikkivä lapsi, communicatio ludiece, se on suurenmoisin ihmisenä olemisen muoto. Jos minä voin olla leikkivä lapsi niin mä oon kauhian onnellinen..... Leikkivä lapsi on onnellinen ihminen.
(lyhentelin hieman tekstiä, mutta yritin olla uskollinen keskustelulle.siitä communicatio ludiecesta en ole aivan varma sainko sen oikein)

Minua kovasti kiinnostaisi, miltä Lahden väite kuulostaa tämän päivän MIESäänestäjän korvissa.

Ulkona alkoi juuri sataa lunta. Ensimmäinen joulutoiveeni on siis toteutumassa! Näen jo itseni harmaan rattikelkan kyydissä. Olen saanut toivottaa kymmenille työkavereille hyvää joulua. Se on onnea! Pian saan heittäytyä kokopäiväiseksi joulukuusenkastelijaksi.

Olen taas monta viikkoa kuunnellut ihmisten joulutuskailuja. Oma onnentunteeni on paksuuntunut ja mehevöitynyt päivä päivältä. Nyt ollaan jo aatonaatossa, ja MINKÄÄNLAISESTA stressistä ei ole merkkiäkään. En ole leiponut mitään (pipareita lukuunottamatta - ne leivottiin ystävien luona kimpassa), en ole siivonnut (pölykoirat tuntuvat tykkäävän kuusesta varisseista havuista) ja joulukorttirahat törsättiin Hesessä viime viikolla.

Ystäväni soitti viime viikolla ja valitti uupumustaan. Siivous otti voimille ja jouluruokasavotta. Kuuntelin ahkeran äidin puhinaa ja paisuin ylpeydestä. Me sentään maattiin pojan kanssa riippumatossa ja ihailtiin kuusta! Hyvä me!

Hyvä konvehdit! Hyvä marmeladit! Hyvä riippumatto! Hyvä sohvatyyny! Hyvä kinkkuvoileipä! Hyvä luumurahka-pipari-yhdistelmä! Hyvä pähkinäpussi! Hyvä sanaristikko! Hyvä kuusenkynttilä!

Huomenna on jouluaatto ja me hiipparoimme ainakin puoleenpäivään yöpuvuissa ja villasukissa. Lompsimme aamiaiselle ja pöydästä suoraan riippumattoon. Aamupäivän ponnistus on viimeisen kalenteriluukun avaus. Iltapäivällä sitten joulukirkkoon, mummolaan ja sitä rataa joulupukin ja namiöverin kautta kotiin.

RAUHALLISTA JA EHEYTTÄVÄÄ JOULUA KAIKILLE.