Ke 29.10.2014 @ 09:47Merja Pesola

Äänitehosteet kuuluvat maailmalle

Ylen arkiston aarteisiin kuuluu myös äänitehostekokoelma. Kokoelmaa avataan nyt uudella tavalla, kun tarjoamme ääniä kaikkien käyttöön Freesound-palvelussa.

Äänitehosteita on kerätty Ylessä jo 1930-luvulta alkaen. Varhaisimmat äänet tallennettiin kaivertamalla ääni ns. pikalevylle. Studion ulkopuolella käytettiin mobiileja ratkaisuja: pikalevyjen kaiverruslaite laitettiin ääniauton kyytiin.

Tukkien uiton ääniä tallennetaan Yleisradion toimesta 1930-luvulla.

Kuvassa äänitetään tukkien uittoa 1930-luvulla. Muita Ylen vanhoja kuvia äänitehosteiden tuottamisesta voit katsoa arkiston Flickr-tililtä

Magnetofoninauhojen yleistyttyä 1950-luvulla äänien käsittely helpottui, ja systemaattinen äänitystyö pääsi alkamaan. Vuonna 1957 perustettiin Ylen Tehosto tuottamaan tehosteita varsinkin kuunnelmiin. Äänten kautta luotiin tunnelmaa ja saatiin kuulija nauramaan, jännittämään tai pelkäämään. Halloweenin kunniaksi Elävään arkistoon on koottu kauhu-teeman ääniä.

 


Tehosto kasvoi ja toimi vilkkaasti 2000-luvun vaihteeseen asti. Sittemmin tahti on hiljentynyt ja resurssit pienentyneet säästötoimien myötä. Kertynyt kokoelma on kuitenkin saatu lähes kokonaisuudessaan digitoitua. Yli 40 000 äänitehostetta on ohjelmatuotannon käytettävissä. Uutta materiaalia kertyy edelleen jonkin verran, vaikkei varsinaista resurssia hankintaan olekaan.

Äänitehosteet olivat ensimmäisiä sisältöjä, joita Yle ryhtyi jakamaan yleisön vapaaseen käyttöön. Äänitehosteita tarjottiin taannoin ladattavassa muodossa Elävässä arkistossa Tehosto-sivustolla, jota ei enää ylläpidetä. Nyt kokeilemme uutta tapaa jakaa ääniä kaikkien käyttöön. Olemme ladanneet joukon tehosteita ääniharrastelijoiden ylläpitämälle, kansainväliselle Freesound-sivustolle.

 

Äänet ovat Freesoundissa pakkaamattomina wav-tiedostoina, joita voi ladata omalle koneelle. Niissä on avoin lisenssimerkintä Creative Commons - Nimeä, mikä tarkoittaa, että ääniä saa käyttää vapaasti, myös kaupalliseen tarkoitukseen, kunhan käytön yhteydessä ilmenee Ylen nimi.

Äänet ovat ryhmitelty aiheen mukaan. Koska sivusto on kansainvälinen, äänien nimissä ja tageissa käytetään myös englantia. Freesoundissa on paljon muutakin äänimateriaalia, jota voi hakea vaikkapa hakusanojen perusteella ja käyttää kunkin äänen kohdalla ilmenevän Creative Commons -lisenssin mukaan.

Jatkamme äänten lataamista Freesoundiin toistaiseksi käsityönä. Tulevaisuudessa toivomme, että voimme kehittää tavan tuoda suurempia määriä ääniä myös Ylen verkkosivuille. Valtaosa Ylen äänitehosteista on yhtiön omaa tuotantoa ja siten jaettavissa tulevaisuudessa kaikkien käyttöön.

Sillä välin voitte käydä Freesoundissa tutustumassa esimerkiksi vuonna 1938 Ivalossa äänitetyn hevosvetoisen niittokoneen ääneen. Alunperin tämä tallennettiin suoraan kaivertamalla ääni sellakka- eli pikalevylle.

Ääniä voi myös kuunnella Yle Radio Suomen pari kertaa vuodessa lähetettävässä Äänien ilta -ohjelmassa, jossa soitetaan kokoelman tehosteita ja keskustellaan äänistä ja äänimaisemista kuulijoiden ja studiovieraiden kanssa. Ohjelmat ovat kuultavissa myös Elävässä arkistossa.

Kirjoittaja Merja Pesola on työskennellyt Ylessä pitkään äänitehosteiden parissa ja toimii Yle Arkiston äänitehosteasiantuntijana.

6 kommenttia

Aivan huikean hieno juttu tämä, kiitos!

Huikea juttu meille alan ihmisille. Kiitos!

Komppaan edellisiä!

Poistettiinko nämä nyt kaikki? Linkit eivät ainakaan enää toimi.

Aki Latvamäki kirjoitti:

Poistettiinko nämä nyt kaikki? Linkit eivät ainakaan enää toimi.

Heippa. Vaikuttaisi olevan Freesoundin päässä ongelma. Selvitämme tilannetta

Aki Latvamäki kirjoitti:

Poistettiinko nämä nyt kaikki? Linkit eivät ainakaan enää toimi.

Hei! Tällä hetkellä näyttäisi olevan koko Freesound alhaalla. Kokeile muutaman tunnin päästä uudelleen.

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu