Ti 01.06.2010 @ 19:01Juha Roiha

Radiomafian unohdetut helmet: Toimisto, Niittosilppuri ja Futu-futu

Toimisto oli turkulais-eteläpohjalaisittain tehty aamuohjelma, jonka henkilöt Vesa Latomäki, Perttu Hemminki ja Hoss Siivonen tulivat muka aina aamulla töihin nimeltä mainitsemattomaan konttoriin ja ryhtyivät käymään läpi ns asioita.

Toimiston tie päättyi,kun eräs nimeltä solvattu, siviilipalvelumiesten kuulusteluja hoitanut seinäjokinen everstiluutnantti soitti Pentti Kemppaiselle ja show lakkautettiin oikeusjutun pelossa.

Päätökseen puuttuivat tämän jälkeen mm. Journalistiliiton lakimies ja free-lance-osaston luottamusmies. Tekijöistä Latomäki sai jatkaa uudella ohjelmalla nimeltä Niittosilppurilla Kongoon, johon mukaan tulivat Merja Niilola ja luonto- ja eläinpalstaa vetämään Jorma Tuominen. Tämäkään ohjelma ei ollut pitkäikäinen.

Toinen ennakkoluulojen kohteeksi joutunut turkulaistuotos oli Merja Niilolan ja Anne Alvesalon yhden kauden korteistaennustamis-kontaktiohjelma Futu-futu. Porukka siis soitti studioon, ja tytöt vetivät hatusta ja tarot-korteista soittajalle tulevaisuus-prognoosin. Ohjelma lähetettiin perjantai-iltana.

Radiojohtaja Olli Alhon mielestä Yleisradion ei kuitenkaan sopinut edistää taikauskoa ja se oli siinä. Sinällänsä täysin järjetön idea toimi aikansa loistavasti.
 

Kuuntele Niittosilppuri ja muita Herätysjuhlan ihmeitä

Asiasanat: 

2 kommenttia

Muistanko väärin vai väistänkö muurin, mutta se Niittosilppurilla Kongoon lopetettiin, kun siinä sanottiin jotensakin näin: "Tämä on vitsiuutinen. Bagdadin keskustassa on räjähtänyt atomipommi. Tämä oli vitsiuutinen." Tällainen äänimuisto on mieleni poimuihin tarttunut, ja tuon mauttomaksi katsotun lauseen takia asiasta päättävät lopettivat ohjelman. Muistaakseni! -Seppo Rokka

Sepolle: Olisko ollut noin, sitä en tiedä. Juha Roiha ehkä muistaa. Mutta pommijutusta tulee mieleen myös Radio Cityn uutiset, joissa uutistenlukija vahingossa väitti atomipommin räjähtäneen keskustassa. Tekstissä luki autopommi, tuli lukuvirhe.

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu