Ukraina, avioliitto ja parisprintti – näistä ehkä muistan vuoden 2014

On oikeastaan pelkkää sattuman kauppaa, että mistä muistan jonkun vuoden. Ainakaan minun muistini ei toimi niin, että vuosiluvut painautuisivat päähäni vaan tapahtumat ovat siellä jossain aivolokerossani sekalaisena massana. Osa on järjestäytynyt janaan, mutta suurin osa ei.

Siksi on aika hankala sanoa, että tulenko muistamaan vuotta 2014. Tiedän, että tulen muistamaan monia tapahtumia sen varrelta.

Ukrainan kriisi on niistä ehdottomasti yksi.

Kiovan itsenäisyydenaukio Maidanillahan alkoi jälleen tapahtua jo 2013 puolella, mutta aukiolle kokoontuneet saivat tahtonsa läpi, kun presidentti Viktor Janukovytš erosi ja lähti maanpakoon helmikuussa 2014. Tätä oli edeltänyt veriset taistot Kiovan keskustassa.

Seurasin tapahtumia tiiviisti, sillä tiesin koostavani tapahtumista artikkelin Elävään arkistoon ja totta kai historialliset tapahtumat kiinnostivat muutenkin. Harvoin ryhdyn työstämään vielä tapahtumassa olevasta maailmanpoliittisesta selkkauksesta artikkelia. Ukrainan tilanteen koin kuitenkin niin erikoislaatuiseksi, että siitä oli sellainen koottava.

 

En tiedä kuinka kauan mielessäni säilyy kirkkaana muisto talviolympialaisten Laura-hiihtostadionin loppusuorasta, jolla Sami Jauhojärvi lykkii itseään maaliin, mutta ainakin tällä hetkellä nuo parisprintin kultahetket ovat todella mieluisia muistoja.

EPA/ Henrdrik Schmidt 2014

Elä hiihdon kultahetket uudelleen Elävässä arkistossa

Tänä vuonna olen saanut olla ylpeä työnantajastani, joka on rohkeasti edistänyt kaikkien ihmisten tasavertaista oikeutta elää onnellisena. Ylen Pride-viikkoa oli hieno olla mukana tekemässä historiallisena vuonna, joka varmasti tullaan muistamaan tasa-arvoisesta avioliittolaista ja Tahdon2013-kampanjasta.

Hienoa on myös se, että uudenlaisen demokratian lippulaiva, kansalaisaloite, on nyt varteenotettava lainsäätämisen väline.

 

Mitkä sinusta olivat vuoden 2014 kohokohdat? Entä mistä luulet vielä vuosienkin päästä muistavasi tämän vuoden? Koostimme listan Elävän arkiston vuodesta. Jos muisti jo pätkii, siitä voit tarkistaa mitä kaikkea vuoden aikana onkaan tapahtunut.

0 kommenttia

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu