Ma 19.01.2009 @ 13:14admin

Nina Mikkonen kuohuttaa tunteita

Nina Mikkonen on onnistunut käynnistämään massiivisen palauteryöpyn ja keskusteluaallon kannanotoillaan kotiäitiydestä... siis KOTIÄITIYDESTÄ ! 20-vuotias poikani totesi Mikkosen päivähoito-keskustelusta, että kaikkihan sen ovat katsoneet.
 

Nina Mikkonen puolustaa kotiäitiyttä
 
 Eikä keskustelu näytä tyrehtyvän. Päin vastoin, Mikkosen lausunnot ovat nyt koko kansan asia. Aluksi kommenteissa ihmeteltiin kotiäiti vs. päiväkotiasetelmaa. Nyt mukaan on tullut yhä enemmän ihmettelyä Mikkosen keskustelutyylistä ja epäkohteliaasta käytöksestä.   
 
Mikkosen argumentit olivat aika uskomattoman kovia. Hän esitti, että lastentarhat ovat Himmlerin keksintöä.  Jotta  lapsitehtailu olisi onnistunut natsi-saksassa, niin Himmler perusti päiväkoteja, joihin lapset sijoitettiin heti syntymän jälkeen. Mikkonen esitti ajatuksiaan lauantain Aamu-tv:ssä. Vastaväittelijänä oli oikeustieteen tohtori ja yhden lapsen isä Jarkko Tontti. Tontti yritti tuoda keskusteluun ruotsalaista tutkimusta, jossa on tultu siihen tulokseen, että päivähoito on hyväksi lapselle.
 
Mikkonen ei moista höpön-löpöä hyväksy. Ruotsihan on kuoleva yhteiskunta, jossa lapsia tekevät vain maahanmuuttajat.  Mikkosen mielestä on pöyristyttävää, että Tontti ja ne muut haluavat päästää eläimet tarhasta, mutta lapset Tontti ja ne muut sulkisivat tarhaan...!
 

Ihan tavallinen äiti
 
Tontin mielipiteet olivat Mikkoselle niin mahdottomia, että  keskustelun lopuksi Mikkonen ei enää voinut antaa Tontille puheenvuoroa. Siitä yksinkertaisesta syystä, että Tontti puhuu niin hölmöjä. Puheenvuoron Mikkonen antaa Tontille sitten, kun tämä alkaa puhua sydämestä.
 
Odotamme jännityksellä jatko-osaa keskusteluun. Jos Tontti silloin puhuu sydämestään, niin saamme kuulla Tontin mielipiteen päivähoidosta.  
 
Seija Aunila
 

Elävän arkiston blogi
 

17 kommenttia

Melko hysteerisen oloinen kotiäiti :O

Kyllä se on tutkimuksissa todistettu, että lapsen sosiaalisen kehityksen ja ryhmäytymisen kannalta on hyvä ennen kouluikää edes osapäiväisesti olla lastentarhassa. Voi niitä lapsia, jotka suoraan kotinurkista pannaan esikouluun ja sitten ala-asteelle. Täytyy säälitellä Mikkosen kahta lasta, noin mustavalkoisesti ajatteleva äiti ei voi muuta aiheuttaa kuin hallaa ja mielenterveyshäiriöitä heille.

Nimimerkki 22 vuotta äiti, kaksi aikuista lasta, ja todetusti täyspäisiä. Kokemusta nykyajan varhaiskasvatuksesta on viime keväältä käytännössä ja teoriassa.

Uusperheessämme on neljä lasta; kaksi on hoidettu kotona ja kaksi päiväkodissa. Kaikista lapsistamme on tullut täysipäisiä sosiaalisia ihmisiä. Tärkeintä lastenhoidossa lienee, että lapset hoidetaan turvallisessa ympäristössä perheen tarpeet huomioiden, ei niinkään se missä paikassa heidät hoidetaan. Molemmissa vaihtoehdoissa on toki hyviä ja huonoja puolia.

Niina Mikkonen kertoi olleensa itse lapsena kotihoidossa ja olevansa sosiaalinen. Ohjelman katsottuaan jokainen voi ihmetellä mitä hän sosiaalisuudella tarkoittaa. Onko se sitä, että keskeyttää toisen puheet jatkuvasti, mitätöi hänen sanomansa ja arvostelee rumasti toisen mielipiteitä...Sääliksi kävi tuota "vastaväittäjää"...

Kyllä ovat molemmat väärässä jos yleistävät ääripäissä olevat mielipiteensä. Itse uranaisena olen tyytyväinen, että on olemassa päivähoito - edes järjestelmänä, mutta samalla harmittaa kaikkien kotiäitien puolesta, ettei Mikkonen sanomisillaan suinkaan edistä heidän asiaansa vaan pikemminkin hallaa natsivertailullaan ja huonoilla sosiaalisilla taidoillaan. Näihinhän kuuluu myös aktiivinen kuunteleminen sekä vastapuolen kunnioittaminen.
Sekopää mikä sekopää.

Alla suora lainaus Lappeenrannan kaupungin nettisivuilta. Että terveisiä vaan sinne Mikkosille :)

Päivähoidon 100-vuotinen historia Lappeenrannassa

Lappeenrannan ensimmäinen päiväkoti, Rouvasväenyhdistyksen perustama Peltolan päiväkoti, täyttää tänä vuonna sata vuotta. Peltolan tarharakennus eli lastentalo oli myös ensimmäisiä oman toimitalon saaneita lastentarhoja Suomessa. Vuosikymmenien kuluessa aluksi vain heikompiosaisten lapsille tarkoitettu päivähoito on koettu hyväksi ja kehittäväksi kaikille lapsille heidän sosiaalisesta taustastaan riippumatta. Tänä päivänä Lappeenrannassa toimii parisenkymmentä päiväkotia ja lähes jokaisella meistä alkaa olla muistoja omasta tarha-ajastamme.

Natsi-Saksaan rinnastamalla saa aina provosoitua keskustelua. Periaatteessa on totta, että päiväkodissa lapsi voi saada hieman erilaista kasvatusta kuin kotona. Toisaalta asian voi myös kääntää niin päin, että joissain asioissa lapsi saa päiväkodissa parempaa kasvatusta kuin kotona. Meillä vanhemmilla, kuten ihmisillä yleensäkin, on omat sokeat pisteemme, ja päiväkoti voi siis paikata puutteet.

Samaa mieltä olen myös minä että tekisi hyvää myös kyseisen perheen lapsille nähdä vähän muunkinlaista elämää.Äiti tuntuu olevan melko suppeasti ajatteleva.
Työskentelen itse päiväkodissa ja en kyllä tunnista noita outoja mielipiteitä nykyajan varhaiskasvatuksesta. Lapset kyllä kiintyvät meihin hoitajiin ihan sydämestään ja me heihin vaikka se ei näytä sopivan Mikkosen ajattelutapaan.Ja päiväkodissa opetetan myös hyvää käytöstä muita ihmisiä kohtaan.

Rouva Mikkonen on itsekas, julkisuutta hakeva, huono aiti itse.
Jos olisit hyva aiti, et pyrkisi julkisuuteen tallaisilla puheilla. Etko saali lapsiasi?

Kyllahan se asia on niin, etta jokainen aiti on hyva, oli sitten tyossa tai kotona. Ei voi eritella aiteja huonoiksi, jos he kayvat tyossa ja tuovat lapselleen leipaa poytaan ja vaatetta paalle. Eihan tama nykyinen lapsilisa mikaan haavi ole. Kylla on tuloja oltava muualtakin...

Lapset oppivat sosiaalisiksi ryhmassa ja se tapahtuu kodin ulkopuolella. Jos lapsi on kokoajan vanhempiensa kanssa, han ei opi naita taitoja. Jos rouva Mikkonen todella lukee raamattua, luulisi hanen tietavan naita perusarvoja elamaan vahan paremmin.

Ompa maailmassa paljon "huonoja aiteja", ajatellaan vaikka tata amerikan maata josta tata viestia kirjoitan, yli puolet aideista menee toihin viikon kuluttua lapsen syntymasta, ja silti taalla lapset kasvatetaan kunnollisiksi kansalaisiksi. Tama kulttuuri on erilainen, mutta silti lapsilla on taalla hyvat tavat ja he myos osaavat olla raamatun kanssa tekemisissa. Suomessa lapset kiroilevat jo heti kun puhumaan oppivat, ja olivatpa kotona tai tarhassa... Minun mielipiteeni on tama...

En itse katsonut kyseistä ohjelmaa vaan kävin katsomassa sen Youtubesta.
Rouva Mikkonen saa ihan vapaasti kehua sosiaalisilla taidoillaan. Tuon haastattelun perusteella niitä taitoja ei ole. Hän käyttäytyi erittäin epäkohteliaasti, keskeytti ja suoraan vertasi vastustajaansa "kettutyttöihin" sekä natseihin. Rouvan olisi ehkä hyvä kerrata käytöstapojaan. Tästä niitä ei löytynyt edes alkeiden vertaa.
Ja mitä itse asiaan tulee, päiväkoti vs. kotihoito: molemmissa on puolensa. Sosiaaliset taidot opitaan sosiaalisessa kanssakäymisessä ja mikä siihen olisi parempi paikka kuin päiväkoti?
On myöskin totta että nykypäivän media kannustaa lyhyeen äitiyslomaan. Sitä minä taas vastustan. Itse olin kotona 3 vuotta synnytyksestä. Olisi hyvä ettei ihan imeväis-ikäistä vielä vietäisi hoitoon ainakaan kokopäiväisesti.
Mutta kuten Tohtori haastattelussa sanoi; suomalaiset eivät ole tyhmiä! Jokainen tekee miten omalla kohdallaan parhaaksi näkee. Työssäkäyminen ei tee naisesta "huonoa äitiä", väittäköön rouva Mikkonen mitä tahansa. Kaikilla naisilla ei ole elättäjää kotona, ei muutenkaan taloudellista mahdollisuutta oleskella koti-oloissa iän kaiken.
ÄIDIT: Älkää ottako itseenne ahdasmielisen ihmisen sanomisia. Me kaikki ollaan hyviä äitejä omilla tavoillamme. Tsemppiä kaikille!

Sääliksi käy ehkä eniten Mikkosen omia lapsia, jos moinen tykitys on käytössä kotonakin. Toivottavasti Mikkonen osaa opettaa lapsilleen hitusen enemmän suivaitsevaisuutta ja käytöstapoja, kun mitä hänellä itsellään tuntuu olevan.
Itse aihe on erittäin mielenkiintoinen, ja olisikin ollut mielekästä kuulla kahden vastakkaisen mielipiteen omaavan vanhemman keskustelua. Molemmissa on varmasti puolensa ja mikään tutkimus tuskin pystyy ikinä selvittämään lopullista voittajaa. Eiköhän se ole myös niin vanhempien, lasten kuin myös lastentarhahoitajien persoonista kiinni.

Nina Mikkonen: Kyllähän sinun on helppo jäädä kotia kun iskit itseäsi paljon vanhemman miehen jolla on jo talous asiat kunnossa. mutta mitäs me nuoret parit kodinhoitotukea vajaa 300e kuussa ja mies opiskelee viellä, pakko oli palata töihin. Mutta mahtava että tollanen vanha muija joka teki lapsetkin vanhana niin arvostelee ihmisiä jotka joutuivat menemää töihi että lapsilla olisi ruokaa ja vaatteita.
Samalla voisin arvostella sinus koska itse en ymmärrä tota että tehdään vanhana ja vielä vanhemman miehen kanssa lapsia koska lapsesi joutuvat viellä häpemään sitä kun isä on niin vanha, rippujuhlissa kaverit kysyy että tulitko isoisäsi kanssa.. Se minusta on ällöttävää mutta olihan miehesi julkkis kun pokasit sen..:)

ovat ihan oikeasti olemassa...ja heitä on paljon... ja uranaiset..
kyllä päivähoidot ja koulut voivat kasvattaakin tai korjata vanhempien virheitä...

mutta kyllä tunnevammaisia monet lapset ja nuoret ovatkin... ei äidin rakkautta eikä läheisyyttä korvaa mikään...ei lapsi elää ainoastaan materiasta...

Kiitos rohkeille naisille, jotka aidosti välittävät lapsista! Kaikista! Ja samalla osoittavat yhteiskunnan kipupisteisiin!

Äitiys kunniaan!

Kertooko kunnioituksesta nimittely sekopääksi? pysytään asiassa ja jätetään nimittelyt! On todella surullista seurata miten onnesta kiljuen KOTIÄIDIT vievät lapsiaan päiväkotiin. Suorastaan ihmettelen tätä suuntausta, ja olen samaa mieltä kun N Mikkonen, ettei se ole hyväksi lapselle. Virikkeitä päiväkoti tuskin pystyy tämän päivän jättiryhmissä tarjoamaan. Ja kasvaakseen toiset huomioonottavaksi, sosiaaliseksi ihmiseksi lapsi tarvitsee muutakin kuin "säilytystä". Aikaa, rauhaa ja kuuntelua...Tunteen siitä että on tärkeä ja arvokas, niin arvokas että vanhemmalla on halu olla hänen kanssaan, antaa hänelle sitä arvokkainta - aikaansa! lapsuus on todella lyhyt, ja haluan rohkaista kaikkia kotona olevia äitejä olemaan viemättä lapsiaan päiväkotiin. ette koskaan tule katumaan sitä! Ja onhan olemassa seurakunnan kerhoja, joissa lapsi saa virikkeitä, kavereita ja äiti hetken lepoajan. Nimim.kokemusta on

Niin, kyllähän se niin on että elämään tässä maailmassa oppii parhaiten äidin helmassa. Ei tule moni asia yllätyksenä kun pakollinen koulu on alkaa; miksi muilla lapsilla on kavereita ja minulla ei? kaikkea ei voikaan saada heti-nyt, välillä joutuu odottamaan omaa vuoroa!! ...ja kun kaatuu, ei olekaan äiti nostamassa pystyyn vaan on itse noustava.
Kyllä sitten joutuu kultapuppeli kauhunsekaista itkua vääntämään, kun vasta 7 vuotiaana on ensimmäistä kertaa muutaman tunnin ilman "äidin syliä"...onko se sitten hyvä oppia vasta siinä vaiheessa, että tässä maailmassa on muitakin kun äiti, isi ja minä..ja että ne muut eivät tuo kaikkea valmiina nenän eteen.

Ymmärrän, että vanhemman tulee antaa aikaa lapselleen ja kuunnella ja kannustaa, mutta jossain raja! Vanhemman pitää myös opettaa lapsi yhteiskuntakelpoiseksi, niin että lapsi pärjää itsekin, äiti ei aina ole paikalla. Eihän lapsi tule ikinä pärjäämään nyky-yhteiskunnassa, jos hänene elämänä on ollut pelkkää "pusittelua!!"

Loppujen lopuksi olemme jokainen hyvin yksin tässä maailmassa.

Niin, kyllähän se niin on-nimimerkki puhuu täyttä asiaa. Mikkosten lapsille tulee vielä kovat paikat tässä maailmassa. Mutta koitetaan nyt ymmärtää Mikkosia: Heiltä on rahat loppu. Siksi he tunkevat nyt itseään joka paikkaan. Timo on naisia halveksiva sovinisti, joka on manipuloinut vaimonsa ajattelemaan asioista omalla tavallaan. Siinä meillä natsi! Kun Nina vihdoin tajuaa että mistähän hän nyt saisi ansaittua eläkerahoja kun on passannut koko ikänsä lapsiaan ja miestään, siinä vaiheessa Timo esittelee taas uutta nuorikkoaan lehdissä!

Hyvä Mikkoset!!!!
Kerrankin jotkut uskaltavat ottaa kantaa yhteiskunnalliseeen ja uskonnolliseen "höltymiseen".Meitä on paljon, jotka ajattelemme kuten te.Monet meistä eivät edes halua katsoa tv ohjelmia.Itsekin tutustuin teihin ensin ylen arkiston kautta.Kiitos vielä kerren teille!!!!!
Rohkeutta ja siunausta teille.

Heippa hei! Kun katselin näitä sivuja totesin että en ymmärrä tästä keskustelusta ja kommenteista hölyn pölyä, en ole katsellut ensimmäistäkään Mikkos-ohjelmaa enkä tiedä mistä tässä nyt oikein kinataan ja kiistellään, mutta kahden ihanan lapsenlapsen mummuna ehkä jotain käsitän missä mennään. Tyttäreni perheessä on kohta kolmevuotias Aada ja pian puolivuotias Kerkko ja en oikein ymmärrä mitä perheessä on vikana kun äiti haluaa hoitaa itse lapsensa? Onko hän sitten joku yhteiskunnallinen luuseri ja loinen, päivähoitoa on toki tarjolla mutta onko äiti sitten jotekin kippee kun haluaa nauttia lapsistaan silloin kun on mahdollisuus? Käsittämätöntä että lapsien itse hoitaminen on suuri rikos ja häpeä tässä suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Tsemppiä kaikille kotihoidon puolustajille, älkää tehkö lapsia jos ette halua heitä hoitaa!

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu