To 25.09.2008 @ 16:27admin

Remu yllätysveto euroviisuihin?

YLE kertoi torstaina 25.9., ketkä suomalaisartistit kisaavat Suomen euroviisuedustajan paikasta. Porukan musta hevonen on Remu Aaltonen.
 
Euroviisuformaatti on muuttunut Suomessa aika paljon viimeisten 20 vuoden aikana. Nykyään edustajalta haetaan näyttävyyttä, jos ennen panostettiin vahvoihin iskelmäsävellyksiin.
Katso Sata salamaa vuodelta 1987

 
Itä-Euroopassa euroviisut kulkevat vielä samalla reitillä kuin 60-80-luvulla Länsi-Euroopassa: maat lähettävät edustajikseen mahtipontisia balladeja ja poplauluja, jotka myös pärjäävät. 2000-luvun euroviisuvoittajamaita ovat Viro, Turkki, Kreikka, Ukraina, Venäjä, Serbia, Suomi ja Tanska eli Tanskaa ja ehkä Suomea, Kreikkaa ja Viroa lukuun ottamatta ollaan selvästi slaavilaisessa piirissä. Tanskaa lukuun ottamatta kaikki ovat maantieteellisesti itämaita.
 
Lordin historiallinen viisuvoitto

 
 
Viron euroviisuvoitto ja Tallinnan euroviisut

 
 
Suomessa perinteistä euroviisua edustavat selkeästi Tapani Kansa ja Jari Sillanpää. 1990-luvun poppareina tulivat ehdokkaista tunnetuksi Janita, Sani ja Waldo's People. Uutta polvea edustavat Vink, Passionworks, Tiara, Kwan ja viittomakielellä räppäävä Signmark.
 
Meneekö Sillanpää perinteisellä tyylillä kuten Satulinna?

 
Vai tarttuuko uusiin aseisiin kuten Party 4 Love?
 

 
 
Tapani Kansalla on edustuskokemusta: Interviisut 1984

 
Nouseeko Kwan Moskovassa euroviisulavalle?

 
 
Euroviisukarsintoihin on siis saatu taas mukavan laaja skaala erilaisia artisteja. Remu on kyllä nimistä yllättävin. Minkähänlaisella biisillä Remu kisaa? Onko ehdokaskappale balladi kuten I will stay vai ikisuositun Get on -biisin henkinen kitararokkiveto?
Hurriganes: Get On 
 

Joka tapauksessa levy-yhtiöiden mukaantulo on tehnyt hyvää euroviisuille ainakin Suomessa. Ja välillä on virkistävää, ettemme häviä hevillä tänä vuonna; mukana kun ei ole yhtään Lordin tai Teräsbetonin toisintoa.
 
Elävän arkiston Paavo
 
blogit.yle.fi/elavaarkisto
  

1 kommentti

Remua ei tosiaan ole kertaakaan nähty euroviisuissa, vaikka hän oli suosittu jo vanhan Hurriganesin aikaan.

Atro Niiniluoto

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu