La 16.05.2009 @ 17:10Reijo Perälä

Perkele, blogeja!


Se oli syksy 2006, kun kehityspäällikkö Tuija Aalto tuli huoneeseeni ja sanoi, että kirjoita Reijo blogi, kun teillä tämä Elävä arkisto avautuu.

"Perkele! Ei minulla ole aikaa mihinkään blogiin. Riittää, kun saan tään homman auki! Älä NYT tule minulle puhumaan MISTÄÄN  BLOGEISTA”, kuului Reijon rakentava ja työyhteisön sosiaalista ilmapiiriä tukeva kommentti.

Olin käyttänyt koko kiroiluarsenaalini; mies joka ei kiroa koskaan. Elävän arkiston avaukseen oli aikaa kolme viikkoa. Olin työkuormituksesta aivan puhki.

Tuijan kanssa olimme vanhoja työkavereita jo radion ajoilta, monet liemet yhdessä käyty. Tuija tunsi minut ja puhekin oli sen mukaista, vähän reippaanpuoleista.

Tuija oli mukana myös silloin, kun ensimmäistä kertaa hahmottelimme Rita Landströmin ja Jukka Lindforsin kanssa uutta palvelua, jolla silloin ei ollut edes nimeä, mutta josta myöhemmin tuli Elävä arkisto, monilla palkinnoilla palkittu menestys.

 

Elävälle arkistolle 14 palkintoa

 

”Mutta kirjota nyt Reijo jotain. Minä voin hoitaa, että se julkaistaan”, sanoi Tuija.

”No jos nyt on ihan pakko, niin mä väännän jossakin välissä jotain. Mutta itte kyllä saat hoitaa sivulle!” jatkui rakentava otteeni.

Siitä alkoi Elävän arkiston blogikirjoittelu. Aallon Tuija taivutteli ja suostutteli.

Elävän arkiston puolella se oli Rytsän Paavo, joka sanoi, että ”kuulkaa sisaret ja veljet, tämä on mahdollisuus, ottakaamme blogi käyttöön, joka viikko pitää tulla kaikilta tuoretta tekstiä”.

Paavo ryhtyi vartioimaan, että niitä blogikirjoituksia tulee. Sovimme vuorot.

Blogi on häivähdys, se on päiväkirjanomainen, se on ajassa kiinni, tässä ja nyt, lehdessä se voisi vastata kolumnia. Hyvässä blogissa paljastat aina palan itseäsi.

Niin minäkin olen paljastanut, hyvissä ja huonoissa blogeissa…

Kiitoksia Tuija! Ja anteeksi ne kirosanat…
 

2 kommenttia

Saat anteeksi, saakeli! Ootte ihan huippuja koko sakki :D

On ymmärrettävää, että uupumus saa kenet tahansa käyttämään voimasanoja jopa kollegan kuullen.

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu