Ti 21.04.2009 @ 07:37Reijo Perälä

Pikkutuhmia elokuvia


Sinä se vain tänne Elävään arkistoon pikkutuhmia elokuvia julkaiset, virnisteli työkaverini ja hymyili leveästi päälle.

Jaa-a! Kyllähän pieni eroottinen lataus hyvään elokuvaan ja elämään kuuluu, oli pakko myöntää.

Lounaskeskustelumme kimmokkeena oli kaksi YLEn tv-draamaa, "Marja" ja "Mennyt heinäkuu", jotka molemmet kipusivat viikonloppuna Elävän arkiston katsotuimpien listan kärkeen.

Työkaverilleni en hennonnut tunnustaa, että tv-elokuva "Marja" alkaa suorasukaisella yhdyntäkuvauksella, minkä kuitenkin siveellisyyssyistä leikkasin pois ja jätin julkaisematta.

 

 

Marja

 

Mennyt heinäkuu

Sukupuoliaktia kuvaava kohtaus olisi varmaan ollut katsottu pätkä, mutta Elävän arkiston kaltaiseen turvalliseen nettipalveluun se ei oikein sovi. Toisaalta tarinan juoni tulee ymmärrettyä muutenkin.

Tv-elokuvassa "Mennyt heinäkuu" erotiikka on heinotunteista, herkkää ja kaunista, kun elokuvan teemana on aikuisuuteen ja seksuaalisuuteen kasvavan nuorukaisen tarina.

Nuori näyttelijä Tatu Mönttinen tekee vielä hienon, herkän ja uskottavan roolisuorituksen, joten seksuaalisuuskin on luonnollinen osa tarinaa.

Yleisradio on historiansa aikana tuottanut valtavan määrän hienoja tv-elokuvia ja –näytelmiä. Tällä Elävässä arkistossa on julkaistu satoja näytteitä parhaista paloista, ja lisää julkaistaan joka viikko palvelun käyttäjiä kuunnellen.

Tekijänoikeussopimusten mukaan Elävässä arkistossa ei voida julkaista kokonaisia elokuvia, vaikka moni sitä kyllä toivoo. Sen sijaan näytteitä meillä on oikeus tarjota.

Rohkenen kuitenkin väittää, että Elävän arkiston ansiosta moni hyvä elokuva on noussut uudestaan arkistojen kätköistä esille ja saanut uusintapaikan myös tv-kanavilla. Palautepostiimme lähetettyjä uusintatoiveita ohjataan jatkuvasti tv-puolen päälliköille, ja esimerkisi YLE Teema on kiitettävästi nostanut klassikoita esille.

 

 

Rautatie

Siunattu hulluus

Laadukas draama kestää aikaa hyvin. Otetaanpa esimerkkeinä pramille vaikka vuonna 1973 valmistunut, Juhani Ahon romaaniin pohjautuva "Rautatie" tai vuodelta 1975 Aapelin teksteihin pohjautuva "Siunattu hulluus", jonka YLE Teema hiljattain uusi kanavallaan.

Vuonna 1972 valmistunut Rauni Mollbergin ohjaama "Sotaerakko" kuuluu samaan sarjaan. Puhetta tai vuorosanoja tässä rintamalinjojen väliin unohtuneen savottajätkän tarinassa ei ole, mutta kerronnan taitavuus vie mukanaan, vaikka elokuvan valmistumisesta on kulunut aikaa lähes 40 vuotta.

 

 

Sotaerakko
 

3 kommenttia

Muutkin elokuvat ovat pikkutuhmia, kuten Mollbergin Maa on syntinen laulu.

Atro kirjoitti:

Muutkin elokuvat ovat pikkutuhmia, kuten Mollbergin Maa on syntinen laulu.

Minä ainakin toivoisin näkeväni juuri Maa on syntinen laulu -elokuvan näytteitä elävässä arkistossa, sillä se meni harmikseni minulta ohitse, kun tuli äskettäin tv:stä. Muitakin pikkutuhmia ja vähemmän tuhmia draamoja ja tv-elokuvia tulevan runsaasti lisää arkistoon, kiitos.

"Pikkutuhmia" ja vähemmän tuhmia draamoja julkaistaan taatusti lisää. Mollen "Maa on syntinen laulu" on ulkopuolisen tuotantoyhtiön tuottama, joten juuri siihen meillä ei ole nettioikeuksia, ellei niitä erikseen neuvuotella. Mutta näytteitä hyvistä tv-elokuvista tulee kyllä lisää, sen lupaan. Terveisin Reijo Perälä, Elävän arkiston päällikkö

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu