Ti 22.11.2011 @ 12:39Reijo Perälä

Elävä arkisto uudistui

Ylen Elävä arkisto on avannut uudistuneen nettipalvelunsa. Jos tutut sivut ovat vaihtuneet uuteen kuosiin ja rakennekin näyttää vähän erilaiselta kuin ennen, älä säikähdä, kyllä tämä edelleenkin on tuttu Elävä arkisto.


Paljon on siis uutta, vaikka osa asioista toimii entiseen malliin. Suurimmat muutokset sivustolla ovat kokonaan uusi ulkoasu, uudistettu palvelun perusrakenne, monipuolisemmat hakutoiminnot ja ennen kaikkea entistä kattavampi asiasanoitus. 

Elävän arkiston yli 12 000 tausta-artikkelia on asiasanoitettu uudelleen YSO:n eli Yleisen suomalaisen ontologian mukaisesti. Toimitustiimiltä tämä asiasanoitusurakka vaati viiden kuukauden hikistä työrupeamaa, mutta tulevaisuutta ajatellen se kannatti tehdä.

 


Speden radiokohellus 1959: Tervahöyry Hyrskyn myrskyn suvisilla aalloilla


Tavoitteena on, että kattavan asiasanoituksen ansiosta Elävän arkiston runsas sisältö olisi jatkossa entistä helpommin käyttäjien löydettävissä ja hyödynnettävissä. Henkilöt, tapahtumat ja paikat kytkeytyvät entistä paremmin toisiinsa asiasanojen kautta.

Uudistettu haku

Palvelun hakua on myös uudistettu. Ohjelmaluokkiin perustuvaa puumaista rakennetta on hiukan häivytetty, koska se ei enää laajenevassa palvelussa toimi. Jatkossa haku perustuu entistä enemmän nimenomaan asiasanoihin.


Aineistoa voi etsiä monella tavalla. Asiasanojen, vuosikymmenten, aiheiden ja henkilöiden lisäksi hakuja voi tehdä myös valmiiden listausten kautta. Toimituksen koostamat teemakokonaisuudet, suosituimmat ja uusimmat artikkelit ovat esimerkkejä erilaisista listauksista.


Myös palvelun ulkoasua on uudistettu. Elävän arkiston etusivulla on tarjolla erilaisia koosteita, ns. poimintoja, jotka nostavat esille ajankohtaisia ilmiöitä ja puheenaiheita ja ennen kaikkea niiden taustoja.


Uutta on myös se, että käyttäjät voivat kirjoittaa toimituksen laatimien artikkelien yhteyteen myös omia muistoja. Käyttäjien henkilökohtaiset muistot eri aiheista ja tapahtumista rikastuttavat entisestään Elävän arkiston monipuolista sisältöä.

Elävän arkiston uudistettu sivusto ei ole kuitenkaan vielä lopullisessa kuosissaan. Kehitystyö jatkuu käyttäjäpalautteen perusteella vähintäänkin koko ensi vuoden. Ja jo nyt tiedossamme on, että esimerkiksi hakutoiminnoissa ja muutamissa muissa palvelun ominaisuuksissa on vielä paljon parannettavaa ja kehitettävää. Tähän kehitystyöhön tarvitsemme Sinun palautettasi.

Nostalgian koti

Paljon on myös tehty. Suurimmat muutokset, jotka eivät suoraan käyttäjälle edes näy, on tehty ”konepellin alla”. Näillä teknisillä muutoksilla mahdollistetaan palvelun jatkuva laajentuminen ja kasvu myös tulevina vuosina.


Jo nyt Elävä arkisto on Euroopan mittapuussakin esimerkillisen laaja taustoitettu arkistopalvelu. Vanhoja filmejä ja tv-ohjelmia on 1 600 tuntia ja vanhoja radio-ohjelmia 1 200 tuntia. Ohjelmia tai ohjelmanäytteitä on kaikkiaan noin 21 000 ja niitä taustoittaa yli 12 000 artikkelia.


Taloustutkimuksen tuoreen tutkimuksen mukaan Ylen Elävä arkisto onkin Suomen toiseksi arvostetuin verkkomediabrändi, kun ykkösenä on Yle Areena, Elävän arkiston vuotta nuorempi ”sisarpalvelu”.


Uudistuksista huolimatta Elävän arkiston perustehtävä on sama kuin palvelua perustettaessa viisi vuotta sitten. Elävä arkisto tekee eilisestä elävää ja toimii kansakunnan yhteisenä muistina.


Ainutlaatuinen historiallinen aineisto, yhteinen menneisyys, suuret uutistapahtumat, nostalgiset ajankuvat, ilot ja surut, elämänilmiöt ja ihmiset eri vuosikymmeniltä muodostavat Elävän arkiston sisällön.


Elävä arkisto on nostalgian koti, jossa eilinen elää.
 

9 kommenttia

Olisi mukavaa, jos rss-syöte palaisi.

Videot ei lähde pyörimään Safarilla

Mitään EI löydy enää!!! Ihan perseestä koko "uudistus"!

Kiitos palautteesta. Ja samalla toivomus myös kärsivällisyydestä. Tiedossamme on, että esim. hakutoiminnoissa on vielä paljon parannettavaa. Lupaamme, että teemme kaikkemme, jotta puutteet saadaan korjattua.

Yksikään video ei lähde pyörimään. Piti vanha hyvä systeemi pilata uudella paskalla.. uudistus-uskovaisten paikan pitäisi olla jossain muualla....

En saa kuulumaan nettiradiota

Vielä ainakin hidastelua ja outouksia videotoistossa Linux&Firefox yhdistelmällä mutta kaikkihan ne alkuksi kangertelee. Kiitos hyvästä palvelusta!

Jos yhden toiveen saa esittää niin olisiko mahdollista nyt näin karppausbuumin aikaan saada se tv-ohjelma jossa poltettiin Uffe Ravnskovin Kolesterolimyytti, rasvaa puoltava kirja. :-)

" Nostalgian " arkistosta muuttui kliinisen sairaala-
käytävän näköiseksi.

"Yllätä itsesi" toiminto pitäisi palauttaa, useinkaan ei ole varsinaista aihetta mielessä kun tulee arkistoon, silloin on muka surffailla ja katsella/kuunnella mitä vastaan sattuu tulemaan.

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu