Pe 27.11.2009 @ 16:11Seija Aunila

Tonttu Toljanteri voitti jälleen!

Elävän arkiston keskustelupalstan kiivain keskustelu on käyty siitä, miksi Tonttu Toljanteri ei tule Elävään arkistoon?

Viikkoäänestykseen olimme panneet tarjolle Kylli-tädin lisäksi Miitan Puuhaamon ja Neposen seikkailut. Tonttu Toljanteria emme tarjonneet, koska sitä oli Elävässä arkistossa jo kaksin kappalein.

Tonttu Toljanteri oli viikkoäänestyksessä viime vuonna, mutta yllätys, yllätys se ei voittanutkaan. Eniten ääniä sai Olga P. Postinen. Tämä nosti sitten kauhean haloon! Toljanteri-fanit olivat niin pöyristyneitä asiasta, että loppujen lopuksi teimme ensin Tonttu Toljanteri Joulumieli-näytelmästä koosteartikkelin.

Tonttu Toljanterin joulumieli

Tämä ei kuitenkaan riittänyt fanien kyltymättömään Toljanteritarpeeseen, vaan joululahjaksi tarjosimme vielä vuoden 2007 joulukalenterin.

Tonttu Toljanteri muorin töissä

Tänä vuonna kilpailun voitti ylivoimaisesti Kylli-täti. Tämä oli suuri järkytys Toljanteri-faneille tai oikeastaan järkytys oli se, että uutta Toljanteria ei olisi tulossa ollenkaan tänä jouluna. No me siinä sitten kiertelimme, että näin nyt tänä vuonna ja sitten ensi vuonna taas uudet kujeet, mutta, mutta...  Fanit eivät hellittäneet: "Tonttu Toljanteri takaisin. Parasta joulunodotusta =)." "Joooo tonttu toljanteri takas ruutuun siitä se joulutunnelma alkaa haluaisin varsinkin nähdä sen missä joulupukki menettää muistinsa." Ja sitten porukat jo hermostuivatkin: "Miksi ei vastata tonttu toljanteri aiheisiin kysymyksiin?? olisi kiva saada tietää tuleeko uusia jaksoja vai esitetäänkö vanhojakaan enää??"

Eli Tonttu Toljanteri voitti jälleen. Joulukuun alusta lähtien julkaisemme Toljanterin Joulu-tv:tä vuoropäivinä Kylli-tädin kanssa.

22 kommenttia

Täällä joukko Toljanteri faneja!
Kysysin miksi ei tule elävässä arkistossa kokonaisuudessaan
tuo unipöpöä?

Toljanterin seikkailut ovat kyllä parhaimpia tv:n joulukalentereita ikinä. Lapset ovat toivoneet uuttakin joulukalenteria Toljanterilta, mutta toistaiseksi elävän arkiston klpitkin ovat kelvanneet. Kiitos niistä ja lisää toivotaan!

Kyllä Toljanteri on kaikkein paras. Visuaalisestikin hienosti toteutettu. Juuri tuolta näyttää joulupukin tonttula! Ja tontut ja pukki muorineen. Aito joulutunnelman luoja. Onneksi nauhoitimme muorin unipöpön silloin kun se tuli. Meillä sitä katsotaan jopa kesälläkin! Jos me Toljanteri fanit emme enää koskaa saa uutta Toljanteria, niin laittakaa nyt ne vanhat dvd:lle.

Kiitos toljanterista!

Hei kaksi tonttua, voisiko teiltä saada sitä toljanteri unipöpöä?? Koska YLE ei saa aikaseksi laittaa
dvd:lle ja myydä!! T: tolijanteri fani

Kaksi tonttua kirjoitti:

Kyllä Toljanteri on kaikkein paras. Visuaalisestikin hienosti toteutettu. Juuri tuolta näyttää joulupukin tonttula! Ja tontut ja pukki muorineen. Aito joulutunnelman luoja. Onneksi nauhoitimme muorin unipöpön silloin kun se tuli. Meillä sitä katsotaan jopa kesälläkin! Jos me Toljanteri fanit emme enää koskaa saa uutta Toljanteria, niin laittakaa nyt ne vanhat dvd:lle.

Tosiaan, voiko teiltä ostaa niitä nauhoitutkia??

on se tooooosi hyvä ku eläväarkistossaki on joulukalenteri. ja se on vielä kaiken huippu että siinä on mukana tonttu toljanteri:D:D:D:D
kyllä kaikkien rakastama tonttu toljanteri on kaikkein paras joulukalenteri aihe!!:):)
mutta voisiko sen unipöpön laittaa kokonaisena tuonne eläväänarkistoon, kiitos:D

Sama pyynnön lähettäisin,
saako tonttu toljanterin unipöpö KOKONAISUUDESSAAN
elävään arkistoon!

Tonttu Toljanteri kaikkien aikojen paras !! Kyllä se ansaitsisi päästä taas TV-ruudun taakse!

Olisi kiva nähä uusia jaksoja. Mitä tapahtuu jatkossa? Miten Toljanterin ja Lettusen käy entä se super kuulonen tonttu

Toljanteri on ehdottomasti paras!!
Tuo Kylli tädin kalenteri tosi surkea!!
Kasks jaksoa katsoin, enää en viitti katsoa.
Taas huomena kun tulee Toljanteri!

Tosi pottumaista YLE ltä, laittaa kaks kertaa
peräkkäin kyllitädin kalenteria YÄK!!!!!

Toljanteri on todella hyvä!!

Kaksi tonttua kirjoitti:

Kyllä Toljanteri on kaikkein paras. Visuaalisestikin hienosti toteutettu. Juuri tuolta näyttää joulupukin tonttula! Ja tontut ja pukki muorineen. Aito joulutunnelman luoja. Onneksi nauhoitimme muorin unipöpön silloin kun se tuli. Meillä sitä katsotaan jopa kesälläkin! Jos me Toljanteri fanit emme enää koskaa saa uutta Toljanteria, niin laittakaa nyt ne vanhat dvd:lle.

Olisi kyllä mukava saada Toljanterit ja varsinkin unipöpön.

Sikuriina

Voi miksi ei näitä jaksoja lähetetä telkkarissa, joiden parissa viihtyvät lapsisita......mummiin ja vaariin. Paras joulukalenteri sitten koskaan. Pannampas joulupukin toive-listalle ensi vuodelle, jooko?

Kaksi tonttua kirjoitti:

Kyllä Toljanteri on kaikkein paras. Visuaalisestikin hienosti toteutettu. Juuri tuolta näyttää joulupukin tonttula! Ja tontut ja pukki muorineen. Aito joulutunnelman luoja. Onneksi nauhoitimme muorin unipöpön silloin kun se tuli. Meillä sitä katsotaan jopa kesälläkin! Jos me Toljanteri fanit emme enää koskaa saa uutta Toljanteria, niin laittakaa nyt ne vanhat dvd:lle.

Tuo olisi hyvä että, voisi ostaa vaikka kaikki dvd:nä. Sekin pukin toivelistalle!

toljanteri on huippu tonttu oikia tonttujen tonttu

Miksi Kylli-tätejä tulee useammin kuin toljantereja vaikka toljanteri näyttäisi olevan suositumpi?!

Äkkiä lisää toljantereita! Toivon että toljantereita tehtäisiin lisää vielä kun näytteliät on elossa! Jos joku toljanterin näytteliä kuolla kupsahtaa on liian myöhäistä ja loput joulut pilalla :( Nyky joulujen ne kalenterit on iha naurettavia.

Voisko Toljanterin saada uudestaan joulukalenteriksi? Pienet ja isommatkin lapset sitä aina halusivat kattoa, leikkivät Toljanteria yms... Monta kertaa ovat puhuneet, että tulisipa Tonttu Toljanteri taas... Ja aina katsovat Elävästä Arkistosta vanhoja Toljantereita.

Toljanteri on tulossa tänä vuonna joulukalenterina 1.12. alkaen. Saisiko myös lisää jaksoja Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä -joulukalenterista Areenaan? Saako sitä ostaa jostain tallenteena? Se on vielä parempi kuin Toljanteri, joka sekin on loistava.

MamonSilimä kirjoitti:

Äkkiä lisää toljantereita! Toivon että toljantereita tehtäisiin lisää vielä kun näytteliät on elossa! Jos joku toljanterin näytteliä kuolla kupsahtaa on liian myöhäistä ja loput joulut pilalla :( Nyky joulujen ne kalenterit on iha naurettavia.

Täsmälleen samaa mieltä viime vuonna aattelin jouluaattona että miksi ei semmonen jouluolo.No kun ei ollu toljanteria.Ja aivan samaa mieltä siitä että nytte 80 joulukalenteria että jos sattuis noi nykyset näyttelijät potkasee tyhjää nii sit ois joulu pilalla.Se viimevuotinen kellojuttu oli ihan surkee.Toljanterissa on parhaat näyttelijät muori,pukki,tontut ja tietysti toljanteri.

VOI MAVONSILIMÄ

Ehdottomasti toivoisin, että kaikki vanhat Toljanterit julkaistaisiin DVD:llä, kaikki olisivat tyytyväisiä jos TV:seen ei toljis enää saavu meitä viihdyttämään kun ajat muuttuvat :) ostaisin heti kaikki ! Kaapissa on jo tuo Muorin Töissä, Tonttujen Tonttuna ja Toljanterin Tarinoita !

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu