YLE panostaa julkisen palvelun lastenohjelmiin
Opetusministerin toiveesta Yleisradio on päättänyt jatkossa keskittyä julkisen palvelun lastenohjelmiin, joiden yleisö on suhteellisen suppea.
Kyseeseen tulevat tietopitoiset, valistavat ja kasvattavat ohjelmat. Esimerkkiä haetaan 70-luvun ohjelmatuotannosta. Asiaa pohtinut komitea mainitsee esimerkkinä Heikki Takkisen Noppa-sarjan, jossa käsiteltiin lähellä lapsen arkea olevia asioita, kuten hapankaalin valmistusta sekä käskyjä ja kieltoja.
Komitean näkemyksen mukaan nykyiset lastenohjelmat ovat liian viihdyttäviä, eivätkä ne näin ollen vastaa lasten julkisen palvelun tarpeita. Nykymuotoisissa lastenohjelmissa ei myöskään oteta riittävästi huomioon kansainvälisyyskasvatusta.
Etenkin YYA-sopimuksemme asettamat vaatimukset on viime vuosina unohdettu. Kuten komitea leikkisästi totesi, asia on jäänyt lapsipuolen asemaan. Tämän takia tullaan uudistuotannon lisäksi voimallisesti hyödyntämään YLEn muistorikasta ohjelma-arkistoa.
Igor och Sjenja bor i Sovjetunionen
Julkisen palvelun lastenohjelmien tuotanto käynnistyy vauhdilla. Heikki Takkisen kanssa on jo käyty neuvotteluja uusien Noppa-ohjelmien tekemisestä. Käsiteltäviä aiheita ovat mm. lapsen vastuu maahanmuuttopolitiikassa, ATK-laitteiden haittapuolet, natriumglutamaatti ravinnon lähteenä ja miten isälle haetaan toimeentulotukea?
3 kommenttia
To 01.04.2010 @ 14:05
Myös keskustan puheenjohtajapelin sekavien asetelmien vaikutus lapsiin tulisi vihdoin nostaa tapetille. Voisiko Noppa ns. ottaa tästä pallon?
Pe 02.04.2010 @ 10:30
Aprillia hahaa
Jep. Näin oli.
Tunnustaa Elävän arkiston toimitus.