Kotikadun vastaisku Salkkareille

Kotikatu pilkotaan ensi syksystä lähtien kahdeksi puolentunnin jaksoksi viikossa. Torstai-illan tradition särkyminen kuitenkin mietityttää Kotikatu-faneja. 

Jatkossa osat voi siis katsoa erikseen kahtena iltana viikossa tai yhtenä tv-elokuvana viikonloppuisin (ja tietysti myös YLE Areenasta).  

Kotikadun keskustelupalstalla käy jo kova kuhina aiheen tiimoilta:

Kotikadun keskustelupalsta

"Kyllä mielestäni esittämisajankohta on sellainen traditio joka kuuluisi pitkän tv-sarjan kohdalla pitää voimassa. Eli miksei tunnin jakso torstaisin?...  Toki tästä tulee ikävästi saippuamainen systeemi mieleen. Vrt. Salkkarit: puolen tunnin jaksot arkisin ja kooste viikonloppuna."

Kotikadun kuohuttavat käänteet
 
Marko Rauhalan siirtyminen Salkkareista Kotikadun tuottajaksi piristi sarjan kerrontaa. "Vanhaan hyvään" Kotikatuun tottuneille muutokset ovat vaatineet sulattelua. Rauhala epäilee, että närästystä on aiheuttanut ennen kaikkea nopeampi kuvakerronta ja tiukat lähikuvat ennemminkin kuin itse tarina. Vaikka aika rajuja asioita olemmekin saaneet Kotikadulla nähdä viimeaikoina.

Pöyristyttävä paljastus Kotikadulla

Pyysimme nostalgian nälkäisiä Kotikatu-faneja ehdottamaan mieleenjääneitä kohtauksia aikaisemmilta vuosilta ja niitä on totta vie tullut :-). Yhdeksi Elävän arkiston kestosuosikiksi on noussut Kotikadun häät.

Kotikadun häät
 
Seuraavaksi kurkistamme Kotikadun hämärämpään menneisyyteen eli Eevan suhteeseen Pertin veljeen Veikkoon.

Kotikadun Eeva, Pertti ja Veikko

9 kommenttia

Esitysajankohtaa oleellisempi asia on ohjelman sisältö. Kotikatu on ollut tunnettu laadukkaana perheohjelmana. Muutos Salatut elämät-tyyppiseksi halvalta näyttäväksi tusinasarjaksi on ollut banaali ratkaisu. Se tuskin tuo ( ilmeisen toivottuja) nuoria katsoja, mutta karkottaa aikuiskatsojia.

Viime aikojen käänteet ovat olleet täysin epäuskottavia. Kaikkien persoonat on rikottu tunnistamattomiksi. Tyylikästä tv-sarjaa Kotikatu ei enää ole,ikävä kyllä.

Näin on aika moni kommentoinut myös Kotikadun keskustelupalstalla. Samanlaista palautetta on lisäksi tullut YLE katsojapalveluun. Toisaalta Kotikadun katsojaluvut ovat kyllä nousseet tämän muutoksen myötä.

aunila kirjoitti:

Ne ovat lähinnä nousseet sen takia, että Kotikatu on viime aikoina ollut paljon julkisuudessa. Kotikatu on nykyään samaa tasoa kuin Kauniit ja Rohkeat!

On turha yrittää korjata sellaista, mikä ei ole rikki. Kotikatu harppasi muutamassa yössä laatudraamasta saippuahötöksi. Ilmeisesti tämä nyt on sitä Ylen uuden "so fucking what" -linjan mukaista touhua. Omalta osaltani sarjan katsominen loppuu tähän.

Aikuisväestö, joka on pitkään seurannut Kotikadun tapahtumia ei kaipaa salkkarimaisia juonitteluja ja muita uskomattomia käänteitä, joita nyt olemme saaneet katsella. Ikävää, jos yhtään "laadukasta" sarjaa ei jää televisioon jäljelle.

Viimeksi otin näihin sarjoihin julkista kantaa, kun ne olivat alkuvuosillaan; "uskomattoman uskomattomia miestyyppejä", ja vasta sitten ymmärsin itse, että ne olivatkin kaksi eri sarjaa kahdelta eri kanavalta. Pojillehan sattuu. Sorry!

Olen oleskellut jonkun viikon sairaalassa, ja siellä television katsomista haittasi ilmeisesti jokailtainen kohtalokkaiden käänteiden näytelmä; ei tiedetty kenen vauva on milloinkin kateissa. Varttuneita rouvia se näytti kiinnostavan, enkä sinänsä ihmettele. Elämän korviketta oli vähän.

Kyllä se niin on että se oikea ja katsottava kotikatu on taakse jäänyttä historiaa. Tiedän monia jotka ovat lopettaneet sarjan seuraamisen, mikä on todella harmi, sillä omille iäkkäille vanhemmillenikin kotikatu oli torstai-iltojen ilo ja sitä odotettiin. Telkusta tulee ihan liikaa hömppä ohjelmia jotka ovat kaukana ns.tavallisesta perhe-elämästä. Ja vuosien päästä ihmetellään miksi tavallisia perheitä ei enää ole vaan postilaatikoissa on sukunimiä joka lähtöön. Vanha kotikatu edusti sitä tavallista perhe-elämää tavallisine iloineen ja suruineen, johon meidän kaikkien oli helppo samaistua..... todella surkea veto yle´ltä vaihtaa suunta juuri päinvastaiseksi! Meidän perheemme siis lopetti kotikadun katsomisen.

Anonyymi kirjoitti:

Onko Kotikadussa siis mielestänne liikaa ei-suomalaisia? Kertoisiko tämä siitä, että Kotikatu peilaa meidän muuttuvaa Suomalaista yhteiskuntaa?

kyllä alkaa vähän ällöttää koko kotikatu kun teidän pitää matkia salkkareiden kaikkia kotkotuksia: pettämisiä, tuhopolttoja ja kun niitä homoja ja lesboja pitää tukkia joka ohjelmaan!

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu