Peikot löysivät toisensa Facebookissa

Matkustin lähes 30 vuotta sitten Ruotsiin, Västeråsiin opiskelemaan lastentarhanopettajaksi. Laivalla mietin, että tämä ei ole hyvä juttu.

Olin ollut kesätöissä Norjassa ja palannut kesän loputtua kotiin Helsinkiin. Minulla ei ollut mitään suunnitelmia syksylle. Lehdessä näin ilmoituksen kaksikielisestä opettajankoulutuksesta Ruotsissa. Hain ja pääsin Värteråsiin. 

Matkustin kansipaikalla Helsingistä Tukholmaan. Etsin itselleni mahdollisimman rauhallisen nurkan portaiden alta. Viereeni majoittui romaniperhe (suku) ja tunsin itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi. 

Västeråsissa olin ainoa Suomesta saapunut opiskelija. Muut olivat pitkän linjan ruotsinsuomalaisia. Osa oli asunut Ruotsissa niin pitkään, että heidän suomenkielensä oli reippaasti ruotsilla kuorrutettua. En tuntenut itseäni ruotsinsuomalaiseksi enkä tietysti ruotsalaiseksikaan.  

Svea-mamman ottolapset

Minun onneksi luokallani oli Pohjanmaalta aikoinaan Ruotsiin muuttanut, pari vuotta minua vanhempi, Jaana. Jaana oli täysin kotiutunut Västeråsiin. Hänellä oli ruotsalainen poikakaveri, Lasse ja loistava taito keksiä uusia ruotsalaisia sanoja. 

Jaanan kanssa nauroimme, kun emme ymmärtäneet skoonelaisen ammattiliittoaktiivin luentoa koulullamme, itkimme Vesa-Matti Loirin levyjä kuunnellessamme ja opetimme ruotsalaisille suomalaisia "juhlatapoja". 

Jaanan kautta tutustuin myös Tainaan. Taina työskenteli lastenhoitajana päiväkodissa. Jaanan ja Tainan kanssa saimme idean, että voisimme esittää teatteria ruotsinsuomalaisille lapsille. Syntyi Trollpjäsen - Peikkonäytelmä.

Tämän viikon alussa sain Facebook-viestin Jaanalta. Hän kyseli olenko minä se Seija, joka opiskeli Västeråsissa lastentarhanopettajaksi. Kyllä! tarkistin Jaanan (Roiskeräiskä) kaverit ja sieltä löytyi myös Taina. Vanha peikkojengi on koossa taas - virtuaalisesti.

Heikkopeikko