Ti 23.12.2008 @ 09:52admin

Reinikaisia kokonaisena netissä

Neil Hardwick on kertonut, että Tankki täyteen -sarjassa ei ollut juurikaan vitsejä, joten sarjaan tarvittiin vitsinkertoja. Hardwick ja Jussi Tuominen pohtivat, että vitsiniekka voisi olla poliisi.
 
Tankki täyteen -sarjan jälkeen Reinikainen sai oman nimikkosarjansa, josta tuli huippusuosittu. Suulas poliisi keräsi ruudun ääreen parhaimmillaan lähes 2,5 miljoonaa katsojaa.
 
 Nyt TV2 on hankkinut Reinikaiseen täydet käyttöoikeudet, ja katsojat voivat seurata sarjaa niin televisiossa kuin netissäkin.
 
Elävään arkistoon tulee ensi vuoden aikana kokonaisia jaksoja Reinikaisesta. Ensimmäisenä julkaistiin joululahjaksi sarjan kesäinen joulupukkijakso No onkos tullut kesä:
 
Katso jakso täältä

 
Reinikainen YLE Areenassa
 
Huomionarvoinen asia on, että kokonaisen draama- tai viihdeohjelman käyttäminen koskee tällä hetkellä vain Reinikaista. Muut ohjelmat joudumme vielä esittelemään teille näytteinä.
 
Antoisaa joulua ja uutta vuotta.
 
Elävän arkiston Paavo
 

3 kommenttia

Vaikka onkin toistaiseksi oikeudet vain yhteen kokonaiseen ohjelmaan, niin parempi sekin kuin ei mitään. Pidin itsekin Reinikaista hauskana ja onhan myös yhdessä Sirkuspelle Hermanni-videopätkässä poliisi, jota myös esitti Saurén.

Uudenvuoden kynnyksellä Elävässä arkistossa on nyt katsottavissa kolme kokonaista Reinikasta: No onkos tullut kesä, Kun toimeen tartutaan ja Toinen toisemme ja poliisi.

Tässä kolmannessa jaksossa Reinikainen on jo tutustunut sosiaalitarkkaaja Aili Hintikkaan. Sosiaalitarkkaajalla on mm. kanaongelma, jonka selvittämiseen Reinikainen osallistuu.

terveisin
Seija

Minun mielestä on väärin sanoa, että Elävän arkiston Reinikainen-jaksot ovat "kokonaisia", kun näitä on lyhennelty. Esimerkiksi alkuperäinen vuoden 1982 "Hammasten kiristys" jakson kesto on 32 minuuttia, kun täällä se on typistetty 27 minuuttiin. Alkutunnuksen jälkeinen kohtaus, jossa Reinikainen vie loton kioskille ja ostaa vissypullon on leikattu kokonaan pois!! Huijauksen makua sitten niin maan perusteellisesti :D "Nyt TV2 on hankkinut Reinikaiseen TÄYDET käyttöoikeudet", täysiä jaksoja ei nähdä vaan, TV2:lla on täysi oikeus lyhentää jaksoja :D hah

Ja sen Ailin sukunimi on Hinkka, eikä Hintikka :D

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu