To 26.05.2011 @ 11:08Heidi Tetri

Sanotaan että tekniikka helpottaa elämää

Aprillipäivänä törmäsin Elävässä arkistossa videoleikkeeseen suomalaisesta innovaatiosta, vanhusten ulkoiluttamisautomaatista. Kyllä mahtaa olla auvoisat ajat niin hoitajilla mehutarjoilujen ääressä kuin vanhuksillakin ihan ikiomalla formularadalla. Ja ei, päivämäärästä huolimatta ei tarvinnut syödä silliä tai juoda kuravettä, kyseessä nimittäin on uusi Nokia!

KATSO: Vanhusten ulkoiluttamisautomaatti

Ajatuksena ihan kiva, pääsevät vanhukset sitten edes silloin tällöin ulkoilemaan. Kuinka pirun paha dementia saa olla että jaksaa vuodesta toiseen ”kaahailla” samalla radalla tai kiljua riemusta vuoristoradan mutkissa? Vuonna 2009 vanhukset tuntuivat olevan keksinnöstä innoissaan, miksiköhän heistä ei siis ole sen koommin kuulunut?

Tekniikka ei ole raivannut tietään vain vanhusten maailmaan, vaan koko yhteiskuntamme toimii sen varassa. Muutama vuosi sitten sain tilaisuuden seurata sairaalan toimintaa potilaan näkökulmasta seitsemän kohtalaisen toimintarikkaan vuorokauden ajan.

Niistä ehkä mieleenpainuvin oli eräs yö, jona en herännyt tavanomaiseen vanhan naisen tuskaiseen huutoon, vaan hätääntyneen hoitajatytön potilaan herättelyyn. Tämä vakavasti sairas vanhempi nainen oli tehnyt kuolemaa jo muutaman päivän ajan, hemoglobiinikin oli niin alhainen, että verta meni tiputuksessa monta pussia päivässä ja nyt hänellä oli kohtaus.

Naisen sänky oli yltäpäältä veressä ja kuuden hengen elvytystiimi, joka koostui niin hoitajista kuin lääkäreistäkin, mietti sätkivän ja verta vuotavan naisen vierellä: ”Montakohan pussia verta tänään on mennyt?”. Sivustaseuraajan näkökulmasta veripussit näyttivät olevan kohtalaisen keskeisessä roolissa hoitomuotoa mietittäessä. Ja vastaus tähän oli ainoastaan tietokoneella käytävän toisessa päässä, ratkaisua ei siis saatu syntymään. Vain muutama minuutti lisää pohdintaa ja elotonta naista lähdettiinkin kuljettamaan jo leikkaukseen.

 

KATSO: Yö Töölön sairaalan tapaturma-asemalla

Itselleni ei kovinkaan turvallinen olo kyseisestä reissusta jäänyt. Annetaanko lääkkeitäkin ihan summamutikassa, jos koneelle ei tiukan paikan tullen pääse? Naisen kohtalo jäi itselleni mysteeriksi, sillä seuraavana aamuna sängyn oli jo vallannut uusi potilas. Ehkä vanhalle naiselle oltaisiin saatu apu ripeämmin, mikäli edes ”tällaiset oleellisimmat” tiedot merkattaisiin sängyn päätyyn kansioon.

Pari viikkoa sitten myös Saksan oma halpiskauppa Lidl tarjosi hämmästyttävän kokemuksen tekniikan parissa. Kyllä olisi Halla-aho persiilleen lentänyt, jos olisi jonossa seuraavana ollut. Nimittäin kassalla maksuvuorossa oli hyvin suomea puhuva mies Lähi-idän maasta perheineen. Mies maksoi pankkikortilla ja myyjä sanoi, että kortin voi poistaa. Mies kertoi näppäilleensä väärän tunnusluvun, maksu ei ole voinut vielä mennä. Myyjä inttää vastaan, että kyllä kone ainakin sen hyväksyi. Ja mies haluaa maksaa uudelleen, ja myyjä estelee ja mies koittaa tunkea korttia uudelleen koneeseen ja niin edelleen. Tilanne alkoi käydä jo kovin koomiseksi, sillä mietin, mitä suomalainen tässä tilanteessa tekisi. Ei ainakaan inttäisi viittä minuuttia vain saadakseen maksaa ostokset uudelleen.

3 kommenttia

Automaatio on hieno asia. Itse nautin siitä kun punainen valo palaa keskiyöllä hiljaisessa risteyksessä joka suuntaan, eikä valo vaihdu pyöräilijälle ilman seisahdusta ja napin painallusta. Nämä tilanteet ovat opettaneet suhtautumaan sekä tekniikan autuuteen että liikennesääntöjen ehdottomuuteen. Sekä Kafkalla että Marx-veljeksillä riittäisi inspiraatiolähteitä :)

matti kirjoitti:

Automaatio on hieno asia. Itse nautin siitä kun punainen valo palaa keskiyöllä hiljaisessa risteyksessä joka suuntaan, eikä valo vaihdu pyöräilijälle ilman seisahdusta ja napin painallusta. Nämä tilanteet ovat opettaneet suhtautumaan sekä tekniikan autuuteen että liikennesääntöjen ehdottomuuteen. Sekä Kafkalla että Marx-veljeksillä riittäisi inspiraatiolähteitä :)

Kyllä se kieltämättä välillä pistää miettimään, mihin niitä liikennevaloja tarvitaan aamuyöstä, kun varttiin ei mene eikä tule muita ajoneuvoja. Tänään taas satiin todistaa kuinka sähkölankojen tippuminen junaradalta yhdestä kohtaa sekoitti koko junaliikenteen moniksi tunneiksi. Sellaista se välillä on.

...ja mitä tämä tekniikka maksaa?
Ohjelmistoruletti vaihtuu parin vuoden välein ja kansa maksaa. Ollaan valmiit tinkimään kouluruuasta,henkilökunnsta,teiden kunnosta, kaikesta,kunhan tekniikka on uusinta ja pysytään kehityksen mukana.(minkä kehityksen?)
Konstit on aika vähissä jos pienikin häiriö uhkaa, mutta sehän ei päättäjiä paljon mietitytä.
Aihe on tärkeä nostaa suureen keskusteluun.KIITOS!

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu