La 01.03.2008 @ 09:23admin

Arvaus: Kari Tapio voittaa

Lauantaina valitaan Suomen euroviisuedustaja. Elävän arkiston Paavo veikkaa voittajaksi Kari Tapioa
 
Klassinen balladi on koskettava ja jää hyvin mieleen, eli kappaleessa on hyvät elementit euroviisukentille. Myös Kari Tapion esiintymistyyli on hyvin suomalaisen kalevalaisen myyttisen rauhallinen, mikä voisi olla hyvä valttikortti Madonna-kopioiden ja roiskeläppähameiden seassa.
 
Kuuntele Kari Tapio: Valaise yö - kova luu on myös Teräsbetoni
ohjelmat.yle.fi/sites/ohjelmat.yle.fi/player/#

 
Tässä muuten Kari Tapio viisukarsinnoissa 80-luvulla:
 yle.fi/elavaarkisto/

 
Euroviisu-instituution arvostus on heitellyt etenkin viime vuosikymmeninä, mutta kilpailu ei ole yhdentekevä. Ja vaikka suurimmalle osalle Länsi-Euroopan asukkaista kisa on camp-kulttuuria voimakkaimmillaan, niin Itä-Euroopassa tilanne on eri.
 
Ehdokkaiden valinta voikin mennä väärällä asenteella pieleen. Esimerkiksi Britannian viimevuotinen lentoemäntien ja stuerttien "hupailu" toi pisteitä parilta maalta ja sijoituksen häntäpäähän.
 
Ei camp-kulttuuria kuulu tehdä räkä poskella, vaan jonkun ihmisen todellinen tekeminen ja näkeminen  tulee vain näyttää campiltä. Hauskojahan nämä omalla tavallaan ovat kuten tämä Jari Sillanpään Party 4 Love:
 
yle.fi/elavaarkisto/

 
Suomen tavoin euroviisuissa pärjääminen on monille maille erittäin tärkeä asia. Ihmiset haluavat olla omista maistaan ylpeitä, ja siihen kuuluu myös musiikissa pärjääminen.
 
Häpeä-mentaliteetti on kuitenkin syytä haudata. Euroviisuklassikot eivät synny välttämättä voittamalla, vaan ne syntyvät ihmisten mielissä, sydämissä, usein camp-mielellä.
 
Ja uskon, että euroviisuilla on myös Eurooppaa yhdentävää merkitystä. Serbialaisillakin on täysi intressi välttää Kosovoon liittyviä kahakoita ainakin siihen asti, kun lihava nainen on laulanut toukokuussa euroviisujen merkeissä.
 
 
 
 Painakaa kommentoi-nappia ja kertokaa suosikkine Suomen karsinnassa!
 
Elävän arkiston Paavo 
 
Elävä arkisto: Euroviisut:
yle.fi/elavaarkisto/

 
Elävän arkiston blogi:

blogit.yle.fi/elavaarkisto

0 kommenttia

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu