Ke 20.12.2006 @ 12:39admin

Ehdota Elävän arkiston syntymäpäiväkorttia

Suunnittelemme parhaillaan Elävän arkiston syntymäpäiväkorttia. Kortti on samantapainen kuin Elävän arkiston joulukortti eli voit lähettää onnitteluina jonkin Elävän arkiston ohjelman ystävällesi.

Syntymäpäiväkorttiin valitsemme yhden ohjelman jokaiselta vuodelta. Tulee mukaan ehdottamaan ohjelmia! Lähetä meille sähköpostia ja kerro minkä Elävässä arkistossa olevan ohjelman haluaisit syntymäpäiväonnitteluksi.

Kokoamme kaikki ehdotuksen vuoden alussa ja valitsemme niistä joka vuodelle sitä vuotta kuvaavimman ohjelman.

5 kommenttia

ois kiva nähä jonkin näköistä koostetta kyseisestä ottelusta

Valitettavasti Olympialiiton kanssa ei ole sopimusta, joka sallisi kilpailujen julkaisemisen netissä. Liitto ei salli edes kilpailupaikalla tehtyjen urheilija- haastattelun julkaisemista netissä. Valitettavasti.

Neuvottelemme tällä hetkellä Suomalaisten lajiliittojen kanssa, että saamme lisää urheilua Elävään arkistoon. Ensi alkuun on tulossa jääpalloa ja suunnistusta, mutta lajimäärä lisääntyy jatkossa.

Urheilutoimittajille tiedoksi: Kanadassa on kaupunki nimeltä Calgary, ei Galgary! Hävetkää yleissivistyksenne puutetta!

Voisitteko laittaa alkuperäisen version, jossa nallella oli nykyistä möreämpi ääni Elävään arkistoon? Ja alkumusiikit sisältävän version, jos saatte tekijänoikeusongelmat selvitettyä. Miksi muuten pätkää muokattiin alunperin?

Olisiko mahdollista laittaa legendaariset kanavalogot tänne? 1990-luvun sateenkaarianimaatiosta on hyviä muistoja.

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu