Ti 02.12.2008 @ 10:30admin

Matti-elokuvassa sittenkin tarina

Maanantaina 1.12. naapurifirman kanavalta tullut Matti-elokuva tuntui ärsyttävän pitkältä ja liialta toistolta. Lopputekstien aikana tajusin, että se pystyi kuitenkin kertomaan aika koskettavan tarinan.
 
Elokuvassa oli selvästi ammuttu yli monet mäkikotkaan liittyneet ennakkoluulot. Heti kun joku ihminen heittää pari hyvää slogania - fifti-siksti, elämä on ihmisen parasta aikaa, elämä on laiffii ja Kööpenhaminasta haen Ruotsin kansalaisuutta - niin tyypistä tehdään 100-prosenttinen ääliö. Paino lausekkeella 100-prosenttinen.
 
Matti-elokuvassa annetaan ehkä hieman liian salliva kuva perheväkivallasta. Jasper Pääkkösen esittämä Matti on sankarireppana, jolle asiat vaan tapahtuu. Toisaalta on hyvä, että elokuva tuo suomalaisen yhteiskunnan perusongelman esiin vähemmän demonisoiden kuin perinteiseen kirves ja perhe -tyyliin.
 
Lopputekstien aikana jotenkin liikutuin sankaruuden ja reppanuuden sulasta liitosta. Ja että Matti löysi lopulta Mirvansa.
 
Maailman paras mäkihyppääjä

 
Elävän arkiston Paavo
 
 blogit.yle.fi/elavaarkisto
  

1 kommentti

En välittänyt katsoa Nykäsen nimikkoelokuvaa, mutta hän on minulla historiassa sekä mäkikotkana että laulajana. Muusta ei ole väliä.

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu