Pohjolan villi sexus

Kun olin 19-vuotias olin vielä lukiossa ja vain mietin, että mitä sitä tekisi sitten joskus. Kun Timo Kustaa Mukka oli 19-vuotias, oli hän jo julkaissut yhden vieläkin puhutuimmista suomalaisista romaaneista. Oli hän siihen ikään mennessä myös ehtinyt tulla uskoon, opiskella Ateneumissa, tulla pois uskosta, mennä naimisiin ja saada lapsen sekä sairastaa aivokalvontulehduksen.

Hänen esikoisromaaninsa Maa on syntinen laulu sekä myöhemmin ilmestyneet Tabu ja Koiran kuolema toivat hänelle lisänimen ”Pohjolan villi sexus”. Vuonna 1968, 23-vuotiaana, hän kertoi yrittäneensä kirjassaan Ja kesän heinä kuolee ”kartoittaa psyykeen hajoamista, jossa seksuaalisilla tekijöillä on melkoinen sija”.

Hänen teoksensa osuivatkin jollain tapaa 1960-luvun Zeitgeistiin. Seksuaalisuuden muureja haluttiin koetella, siinä missä muitakin yhteiskunnan normisääntöjä. Toisaalta Mukasta tuli avoimuuden viestintuoja, toisaalta riettauden symboli.

Mukka oli kotoisin Lapin Pellosta. Kotiseudun vahva uskonnollisuus näkyi, siinä miten häneen suhtauduttiin. Sekin oli kaksijakoista. Toisaalta häntä halveksuttiin, mutta toisaalta oli hienoa, kun kylältä löytyi kirjailija, julkkis.

Katso Elävästä arkistosta: Dokumentti Maa on työtön laulu

Yhteiskunta kai aina suhtautuu rajoja koetteleviin kaksijakoisesti. Kanta riippuu siitä, haluaako muutosta vai vakautta.

Kuoleman jälkeenkin niihin rajoja koetelleisiin suhtaudutaan kaksijakoisesti. Joillekin Timo K. Mukka on aikansa ääni, virtuoosimainen kuvailija. Joillekin Timo K. Mukka on edelleenkin riettauden symboli. Itse hän kyllä piti Hannu Salamaa rivompana.

Vaikka voisinkin kadehtia sitä mitä Mukka oli saavuttanut jo 19-vuotiaana, ei se ehkä kannata. Mukka eli nopeutetussa tahdissa elämänsä: kävi kansakoulun loppuun jo 12-vuotiaana, julkaisi seitsemässä vuodessa yhdeksän teosta (ja postuumisti yhden). Valitettavasti hän myös kuoli nuorena, vain 28-vuotiaana vuonna 1972.

Jollain tapaa Timo K. Mukan elämästä kertoo myös hänen kuolemansa. Kuten Mukan romaanit, hänen kuolemansakin oli shokeraava ja traaginen. Hänen ollessa jo sydänsairas, julkaisi Hymy artikkelin otsikolla ”Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka”. Mukan kuoleman jälkeen hänen perikuntansa voitti oikeustaistelun Hymyä vastaan. Tapaus johti myös niin sanotun Lex hymyn eli intimiteettisuojalain säätämiseen.

Kuolinpäivänäänkin Mukka joutui nöyryytyksen kohteeksi, kuten lappilainen lääkäri ja Mukan hyvä ystävä Pekka Raudaskoski muistaa. Hän halusi mennä sairaalasta kotiinsa ”kuolemaan kuin karhu pesäänsä”, mutta kotona odottikin haastemies.

Mukan kirjat löytävät eri tavoin uusia lukijoita. Minä luin Maa on syntinen laulun nähtyäni Rauni Mollbergin ohjaaman, kirjaan perustuvan elokuvan. Joku muu saattaa innostua vaikka nähdessään Mukan kuvan tatuoituna Ville Valon käsivarressa.