Ma 18.01.2010 @ 09:54Jukka Lindfors

Kaikkien aikojen kaunein on valittu

Jos missi haluaa olla ikiaikojen kaunein, hänen kannattaa olla vaalea ja hankkinut kruununsa vuosien 1960-1979 välillä.

Elävän arkiston äänestyksessä nousi kaksi ääniharavaa selvästi yli muiden. Vuoden 1975 Miss Suomi Anne Pohtamo keräsi yksin yli viidesosan annetuista äänistä. Tämä sopii hyvin yhteen sen faktan kanssa, että hänet kruunattiin missivuonnaan myös koko maailmankaikkeuden kauneimmaksi neidoksi.

Tiukasti kannoilla seurasi Leena Brusiin, Miss Eurooppa 1968. Brusiin sai ääniä miltei yhtä paljon kuin Pohtamo, ja heidän yhteinen äänisaaliinsa oli kaksi viidesosaa koko potista.

Kolmantena, mutta jo selvästi pienemmällä ääniosuudella, tuli maaliin suomalaisuuden ikoni Armi Kuusela. Mainittakoon, että Iltalehden vuonna 2009 suorittamassa lukijaäänestyksessä Armi peri ylivoimaisen voiton.

Elävän arkiston äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon sijoittui vain kolme tummatukkaista kaunotarta. Selvästi suosituimpia olivat 60- ja 70-lukujen missit: kummaltakin vuosikymmeneltä mahtui mukaan kolme edustajaa.

Esiraadin tarjoaman ehdokaslistan ulkopuolelta ääniä saivat myös Sari Aspholm, Tarja Nurmi, Mira Salo ja perintöprinsessa Nina Autio.

Tässä missien top ten:

1. Anne Pohtamo

2. Leena Brusiin

3. Armi Kuusela

4. Anna-Liisa Tilus

5. Karita Tuomola

6. Tanja Vienonen

7. Satu Östring

8. Johanna Raunio

9. Armi Aavikko

10. Virpi Miettinen


Varhaisin kärkikymmenikköön päässyt kauneuskuningatar oli vuoden 1952 Miss Universum Armi Kuusela. Mm. Suomen ensimmäinen Miss Eurooppa Ester Toivonen ja ysärikaunotar Lola Odusoga jäivät tässä kisassa hännille.

Kiitämme kaikkia äänestäjiä. Lahjaksi valintaan osallistuneille Elävä arkisto julkaisee ensi kertaa Anne Pohtamon haastattelun Arto Nyberg -ohjelmasta vuodelta 2004.

Anne Pohtamo kertoo elämästään

 

 

Elävän arkiston missisivut

 

1 kommentti

Kyllä Johanna Raunion pitää olla huomattavasti korkeammalla.

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu