Herkkutatti, haaparousku, suppilovahvero - lähiruokaa sienimetsästä
"Onneksi sataa", oli ensimmäinen ajatukseni tänä aamuna. Jos nyt sataa, niin viikonloppuna metsä on pullollaan sieniä, suppilovahveroita, rouskuja, tatteja....
Olemme ystäväpiirissäni pohtineet, miksi sienten kerääminen on niin koukuttavaa. Se ei ole oikestaan kunnon liikuntaa, siihen menee paljon aikaa, metsässä on ötököitä(lue hirvikärpäsiä) eikä sieniä aina edes löydy ja tuntemattomissa metsissä on vielä eksymisvaara.
Mutta ehkä se onkin näitä asioita, mutta vähän niin kuin käänteisesti. Sienestäminen on enemmän meditaatiota, kuin liikuntaa, aika menettää merkityksensä, luonto on lähellä (lue raitista ilmaa), yhdenkin sienen löytäminen on löytämisen iloa, tuntematon metsä herättää aistit.
Siitä löytämisen ilosta. Olen hämmästellyt tänä syksynä haaparouskujen suurta määrää (Vantaan seudulla). Ainahan niitä on paljon, mutta miksi ihmiset eivät kerää niitä? Onko myrkkysienikohu pelottanut ihmiset ja perinteinen haaparuosku on muuttunut arvelluttavaksi? Vai onko niin, että perinteisen suolasienen valmistus koetaan työlääksi?
Ystäväni kuvaili, miten hän ei halua kerätä suolasieniä, kun niitä pitää ryöpätä kaiken maailman pitkään, huuhdella ja suolata ja... Toinen ystäväni taas sanoi, että he eivät suolaa sieniä, vaan kiehauttavat viisi minuuttia, huuhtelevat ja pakastavat. Oivallista! Tällä tavalla voi kerätä vaikka vain muutaman sienen, kiehauttaa ja heittää pakastimeen mukavia pikku annoksia.
Suppilovahverot, vaaleatorakkaat ja kanttarellit taas olen kuivannut. Löysin hyvän kuivatuspaikan jääkaapin yläpuolella olevasta komerosta. Sienet ritilikköön ja jääkaapin päälle. Siellä ne sitten kuivuvat omaan tahtiinsa. Kuivatut suppilovahverot ovat muuten oivallinen lisä esimerkiksi wokkiin.
Elävä arkisto haluaa tarjota lisää sieniruokien reseptejä ja tietoa sienistä Pekka Myyryläisen oivassa sienikoulussa. Ensimmäinen jakso kysyy: Mikä sieni on?
