Pe 09.09.2011 @ 12:08Reijo Perälä

Viisivuotias Elävä arkisto uudistuu reippaasti

Ylen Elävä arkisto täyttää viisi vuotta ja avaa juhlan kunniaksi myös uudistuneen palvelun. Suurimmat muutokset suositulla sivustolla ovat entistä kattavampi asiasanoitus, monipuolisemmat hakutoiminnot ja kokonaan uusi ulkoasu.


Alkuvaiheessa uusi sivusto avataan nykyisen palvelun rinnalle ns. beta- eli kehitysversiona. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että palvelu ei ole vielä lopullisessa kuosissaan. Osa suunnitelluista toiminnallisuuksista ja ominaisuuksista vielä puuttuu, osan kehitystyötä jatketaan ja osa nyt testailtavista ominaisuuksista saattaa muuttua vielä reippaastikin.


Elävän arkiston nykyinen sivusto on auki niin kauan, kunnes uusi sivusto ja sen kehitystyö on saatu päätökseen.


Sivustolla näkyvien muutosten lisäksi uudistuksia on tehty paljon myös ”konepellin alla”. Näiden teknisten muutosten tavoitteena on mahdollistaa palvelun laajentaminen ja jatkuva kehitystyö myös tulevina vuosina.

 

Näin kerrottiin uudesta palvelusta, Elävästä arkistosta


Hurja on Elävän arkiston kehityskaari myös tähän asti. Kun Elävä arkisto viisi vuotta sitten avattiin, oli tämänkaltaisia nettipalveluja vielä vähän. Ja kun valmista mallia ei maailmalta löytynyt, palvelu suunniteltiin itse


Elävän arkiston avaus tehtiin vauhdilla. Keväällä 2006 ei ollut toimitusta, ei tiloja, ei julkaisujärjestelmää, ei tarkkaa suunnitelmaa palvelun rakenteesta, ei tietoa ulkoasusta, eikä vielä palvelun nimeäkään.


Oli kuitenkin palava halu avata Ylen arkistoja Suomen kansan yhteiseksi iloksi - ja niin laajasti kuin silloiset tekijänoikeudet sen mahdollistivat. Tavoitteena oli, että yhteinen kulttuuriperintö ja yhteiset muistot ovat netin kautta mahdollisimman monen suomalaisen saatavilla.


Oli myös tavoitteellinen päivämäärä, lauantai 9.9.2006, jolloin tämä uusi, nimetön palvelu oli tarkoitus avata Yleisradion 80-vuotispäivän kunniaksi. Hikisen kesän ja kovan puserruksen jälkeen Elävä arkisto oli kuin olikin valmis avattavaksi määräpäivään mennessä. Siihen mennessä palvelu oli saanut nimenkin, Elävä arkisto.

 

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Elävälle arkistolle


Viidessä vuodessa Elävästä arkistosta on kasvanut tuhti palvelu. Jos tänään päätät kertaalleen katsella kaikki videot ja kuunnella kaikki radio-ohjelmat, joita Elävässä arkistossa on tarjolla, urakkasi kestää yhtäjaksoisesti neljä kuukautta, vaikka olisit yötä päivää näillä töin.


Nostalgiset ajankuvat eri vuosikymmeniltä, suuret uutistapahtumat, urheilun huippuhetket sekä viihteen, musiikin ja draaman parhaat palat muodostavat Elävän arkiston ytimen myös jatkossa.


Nyt Elävässä arkistossa on vanhoja radio-ohjelmia 1 200 tuntia. Tv-ohjelmia ja vanhoja filmejä on 1 600 tuntia. Kokonaisia ohjelmia ja ohjelmanäytteitä on 21 000 kappaletta. Näitä ohjelmia taustoittaa yli 12 000 tausta-artikkelia. Tarjolla on myös ympäri vuorokauden toimiva nettiradio, joka lähettää kellon ympäri vanhoja radio-ohjelmia. Ja tietysti palvelu pelaa myös ruotsiksi Arkivet-sivuston kautta.


Elävässä arkistossa käy parhaimpina viikkoina yli 100 000 eri kävijää. Julkistakin tunnustusta on tullut kosolti. Toimitustiimi on viiden vuoden aikana saanut parikymmentä erilaista palkintoa, mm. tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot.


Paras palaute tulee kuitenkin käyttäjiltä kiitoksina, toiveina ja vinkkeinä. Monet Elävän arkiston aiheet perustuvatkin yleisötoiveisiin.


Niistä ja runsaasta tuesta meidän kaikkien Elävän arkiston tekijöiden lämmin kiitos!

 

8 kommenttia

Aivan upea on tämä teidän Elävä arkisto. Kiitos siitä kaikille toimittajille.

Niin on! Olen saanut kokea uudelleen monta mukavaa muistoa, jotka joskus nuoruudessani ensi kerran Yleisradion ääressä koin! SUURkiitos siitä teille, ja hyvää jatkoa.

Elävä arkisto on siitä hyvä, että sieltä löytyy vaikka mitä. Sinne voi uppoutua useiksi tunneiksi. Kiitos teille.

Nykyajan entistä typerryttävässä mediasuossa Ylen Arkisto , Teema ja Puheradio ovat älyn,muistin ja tunteen satamia. Aikoinaan ... joskus 80-luvun alussa Ranska , Neuvostoliitto ja Suomi omistivat täydellisimmät äänitearkistot planeetallamme. Median Dinosauruksella ; Yhdysvalloilla on hyvin hajanaiset ja sattumanvaraiset arkistot , koska yksityiset tuottajayhtiöt eivät ole niinkään kiinnostuneita säilönnästä. Siitähän YLEn Elävän Arkiston toiminnassa ei ole kyse ... vaan erinomaisesti toimitetusta kansallisesta audiovisuaalisesta kirjastosta kaikkien käyttöön ! Eläköön Arkisto !

Elävä arkisto on ihana, mutta pyydän, ettette toteuta tuota betaa, koska se on kamalan sekava ja vaikeakäyttöinen. Nykyinen Elävä arkisto on todella miellyttävä käyttää, kiitos!

Myönnettävä on, että opettelemeista tämä vaatii meiltä tekijöiltäkin. On myös muistettava, että uusi sivusto ei ole vielä valmis. Osa uusista ominaisuuksita puuttuu ja kaikki ei toimi kuten pitäisi.

nykyään saa edes vanhoja videoita auki saatika uudella
sovellutuksella

Liisa kirjoitti:

Elävä arkisto on siitä hyvä, että sieltä löytyy vaikka mitä. Sinne voi uppoutua useiksi tunneiksi. Kiitos teille.

Juu, olet oikeassa, sieltä löytyy vaikka mitä, kun lähtee ns, surffailemaan. Mutta, yritäpäs etsiä jotakin tiettyä, niin et varmasti löydä. Koko arkisto on pantu niin sekaisin, että siitä ei ole enää mitään hyötyä.

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu