To 05.02.2015 @ 12:57Antti Niemi

Elävä arkisto uudistuu – mobiilikäyttö paranee

Elävä arkisto uudistuu

Tervetuloa uudistuvan Elävän arkiston pariin. Nyt tehtävä uudistus on osa isompaa kokonaisuutta, jota ollaan toteuttamassa pienemmissä paloissa.

Ensimmäinen käyttäjille näkyvä uudistus on sivuston responsiivisuus eli parempi käyttökokemus mobiililaitteilla. Elävän arkiston uusi ja Ylen yhteinen alusta myös laajentaa aiheisiin liittyvää sisältöä. Tavoitteena on tarjota laajin ja paras sisältö käyttäjille, riippumatta siitä kuka Ylessä on tuon sisällön tuottanut. Elävän arkiston laadukas ja huikea sisältömäärä tulee tarjoamaan ns. pitkää häntää monelle ajankohtaiselle asialle.

 Sisältöjen löydettävyys on myös yksi kehitettävistä asioista. Elävän arkiston haku toimii jatkossa osana Ylen hakua, jossa on mahdollisuus hakea kaikkea aiheeseen liittyvää Yle-laajuisesti tai hakea ainoastaan Elävän arkiston sisältöjä tietyllä vuosikymmennellä. Lisäksi kokeilemme visualisioida aikakauteen liittyvien kuvien ja asiasanojen avulla kokonaiskuvaa vuosikymmenen tapahtumista ja tarjota mielekästä selailua aiheiden parissa.

Isommassa kehityskokonaisuudessa myöhemmin tavoitteena on mm. mahdollistaa Elävän arkiston ohjelmien seuraaminen suoraan Areenasta.

Elävä arkisto on monelle rakas palvelu. Toivommekin palautetta teiltä, miten voimme jatkossakin kehittää palvelua paremmaksi ja tarjota unohtumattomia hetkiä muistojen parissa. Palautteen koskien palvelun uudistumista voi antaa kommentteina tämän blogikirjoituksen alle.

Vastauksia useimmin kysyttyihin kysymyksiin ja mm. lisätietoa Elävän arkiston hausta löytyy ohjeet-sivulta.

134 kommenttia

Selailuun on nyt lisätty toimintoja.

Selailusta löytyy aakkosittain tv- ja radio-ohjelmat, henkilöt, paikat ja tapahtumat.

http://elavaarkisto.kokeile.yle.fi/aiheet/tvprogram.fi.html

Aakkosellinen hakemisto henkilöiden sukunimen, tv-ohjelmien mukaan, niin taas päivä paistaa! 4

Edellisessä kommentissani viittaan entiseen versioon.

Hei,
Olen iloinen, että hakukenttä on tänne saatu, tosin mielestäni sen tulisi olla paremmassa paikassa kuin oikeassa yläkulmassa pienenä. Hyvä, että se nyt kuitenkin on edes olemassa.

Yhtä kuitenkin kaipaan, ja se olisi selkeät päivämäärät ohjelmien ja videoiden alkuperäisestä esitysajasta. Nyt sen saa mielestäni näkymään vain, jos alkaa katsoa videota ja sitten pysäyttää sen (eli painaa pausea). Tämä on hyvin epäkäytännöllistä. Vanhassa versiossa päivämäärä löytyi jo heti videon tiedoista. Uskon, että se olisi monille muillekin käyttäjille hyödyllinen.

Mielestäni myöskin näkymä, jonka saa jos valitse esimerkiksi vain 1980-luvun, on epäkäytännöllinen. Vastaan tulee vain isoja neliöitä, joissa on avainsanoja. Nämä eivät vaikuta olevan edes missään loogisessa järjestyksessä? Tämän sijaan toivoisin videoita listattuna pienillä teksteillä ja päivämäärillä.

Jotenki semmoinen kohta, että viihdeohjelmat....elokuvat...ettei tuommoista jumalatonta listaa vain...

Uusimmat lisäykset pitäisi ehdottomasti näkyä valmiina, kun sivu on ladattu. Nyt sivua saa skrollata loputtomiin, joka on tuskastuttavaa. Käytettävyys on jokaisen sivuston A ja O, ja nopeus on siinä ratkaisevin osa. Pakottamalla ihmiset vierittämään sivua etsiessään sisältöä on vihoviimeinen mobiili-ajan vitsaus.

Samaa mieltä kuin Ke 18.02.2015@1.17. Vanha takaisin. Katson useita tunteja arkistoa, ja jopa samoja henkilö haastatteluja. Sähköposti numeroni oli mielestäni oikein. Sähköpostiin jos on tarvetta. Nuoria ajatellen, että oppivat historiaamme.

Nettiradiosta puuttuu ohjelmatiedot.

Esim.haku henkilön mukaan. Mielestäni paras tapa olisi entinen versio, jossa sukunimen alkukirjaimella voi klikata hakemassa.

Lisäominaisuutena tuli näköjään pätttkkivvääkuuvvvaaa.....!!??!!!

Hyvä YLE. Vetoan tehin vanhojen jännityskuunnelmien merkeissä. Mielestäni YLE voisi aivan hyvin julkaista radioarkiston jännityskuunnelmat kuultaviksi. Erityisesti kaipaan 1967 tehtyä Outsiderin kirjoittamaa Sumulaakson sankarit Korkki ja Lippos kuunnelma, jossa Korkkina Kauko Helovirta. Plese voisitteko toteuttaa toiveeni?
Tarkoitan tätä:
Yle tuo ennätysmäärän kotimaista musiikkia kaikkien katsottavaksi netissä. Yle on sopinut tekijänoikeusjärjestöjen kanssa arkisto-ohjelmiin liittyvän musiikin esitysoikeuksista verkossa.

Voisitteko tehdä saman kuunnelmien kanssa? Ystävällisin terveisin Kari

haku on epäselvä ja aneeminen valkoinen tausta on suorastaan karsea. vanha tausta kuvasi paremmin historiaa ja elävyyttä. täysin mönkään mennyt uudistus.

Kiitos vaan asiattomuuksia.

En kaipaa muuta kuin asiallista ajatusten vaihtoa aiheesta, joka meitä vaivaa?

En kaipaa muuta kuin asiallista ajatusten vaihtoa aiheesta, joka meitä vaivaa?

Mikä vika vanhassa? Jotenkin tuntuu siltä että monissa nettisivujen uudistuksissa (ei vain Ylellä vaan monilla muillakin) mennään mobiilikäyttäjän ehdoilla ja toiset joutuvat mukautumaan tähän. Lopputulos on aivan surkea. Tietenkään Yle ei voi nöyrtyä ja palauttaa vanhaa, vaan itsepintaisesti jatkaa "uudistamista". Miksi hyvä palvelu piti mennä pilaamaan? En löydä sivustolta enää yhtään mitään, enkä puhu nyt mistään hakutoiminnosta, vaan yleisesti sivuston käytettävyys on ala-arvoista luokkaa. Jo muinaisella 90-luvulla tehtiin parempia nettisivustoja kuin tämä tekele.

Juuso kirjoitti:

Aina kun jotain uudistetaan, niin huonommaksi menee. Täällä on nyt vaikea löytää mitään tällä vanhalla ainoalla tietokoneellani pöytäkoneella.

Medioihin ei varsinaisesti ole koskettu, joten pitäisi toimia kuten aiemminkin. Jos on jotain pidempää ongelmaa katselun kanssa, niin täältä ohjeet ja ilmoitus.
http://yle.fi/aihe/elava-arkisto/ohjeet

ismo hassinen kirjoitti:

Lisäominaisuutena tuli näköjään pätttkkivvääkuuvvvaaa.....!!??!!!

Kiitos palautteesta! Haku löytyy nyt heti etusivulta ylhäältä.

Pyritäään myös tarjoamaan jatkossa enemmän tietoja playerissä.

Essi kirjoitti:

Hei,
Olen iloinen, että hakukenttä on tänne saatu, tosin mielestäni sen tulisi olla paremmassa paikassa kuin oikeassa yläkulmassa pienenä. Hyvä, että se nyt kuitenkin on edes olemassa.

Yhtä kuitenkin kaipaan, ja se olisi selkeät päivämäärät ohjelmien ja videoiden alkuperäisestä esitysajasta. Nyt sen saa mielestäni näkymään vain, jos alkaa katsoa videota ja sitten pysäyttää sen (eli painaa pausea). Tämä on hyvin epäkäytännöllistä. Vanhassa versiossa päivämäärä löytyi jo heti videon tiedoista. Uskon, että se olisi monille muillekin käyttäjille hyödyllinen.

Mielestäni myöskin näkymä, jonka saa jos valitse esimerkiksi vain 1980-luvun, on epäkäytännöllinen. Vastaan tulee vain isoja neliöitä, joissa on avainsanoja. Nämä eivät vaikuta olevan edes missään loogisessa järjestyksessä? Tämän sijaan toivoisin videoita listattuna pienillä teksteillä ja päivämäärillä.

Korjattavaa on, käyttökokemus on nyt 0/5. Videon kestojen pitäisi näkyä, toiston päätyttyä videon tiedot esiin ja ehdotuksia samankaltaisille videoille. Ja mikä tärkeintä mobiiikäytön vapaaehtoinen valinta.

Palauttakaa vanha versio mobiilin rinnalle, niin uuden version kehittäminenkin helpottuu.

Haluaisin selata sisältöä palveluun latauspäivämäärän perusteella josta näkisi uusimman sisällön heti suoraan. Mistäs se tapahtuu nykyään?

None kirjoitti:

Haluaisin selata sisältöä palveluun latauspäivämäärän perusteella josta näkisi uusimman sisällön heti suoraan. Mistäs se tapahtuu nykyään?

Hätätila kumottu :) Klikkaa vaan hakua tyhjillä arvoilla...

eihän täältä löydä mitään. Koetin katsoa esim. kokonaista jaksoa sarjasta heikki ja kaija, niin hakurivi ei edes tunne koko asiaa, saati hakusana kokkola niin ei kerro kaupungista mitään. TAKAISIN VANHA ! MINÄ EN TARVI MOBIILIA. MINUN MOBIILI ON OPEL KADETT 1989, Puhelin on puhelin, kamera on kamera ja tietokone on ns pöytäkone, jossa on 55" NÄYTTÖ !!!

Varmaan hieno uudistus, mutta milloin elävästä arkistosta on taas mahdollisuus katsoakin jotain? Yhtään videota ei ole vielä pystynyt katsomaan. Kaikkiin tulee ilmoitus: "mediaa ei ole tällä hetkellä saatavissa".

Terve!

Jos on ongelmia medioiden kanssa, niin tarkista näiden ohjeiden mukaan.

http://yle.fi/aihe/elava-arkisto/ohjeet

Ulkosuomalaisena sitä haluaa silloin tällöin vähän karsella taaksepäin. Aiemmin se on ollut ihan kivaa mutta nyt youtuubi ajaa elävän arkiston ohi ihan selkeesti. Ootteko ajatellut laittaa jotain radiojuttuja ja plis jotain muuta kuin jääkäreitä ja lapuan liikettä..

Huono juttu. En näe enää elävää arkistoa kuin chormen kautta. Ei toimi muualla. Lakkasi siis toimimasta internet expolerissa uudistuksen myötä. Miksi pitää pilata kaikki hyvä, joka toimii mainiosti.
En todellakaan ole tähän tyytyväinen. Huonoksi meni.

antti9 kirjoitti:

Selailuun on nyt lisätty toimintoja.

Selailusta löytyy aakkosittain tv- ja radio-ohjelmat, henkilöt, paikat ja tapahtumat.

http://elavaarkisto.kokeile.yle.fi/aiheet/tvprogram.fi.html

Itse selasin aikasemmin usein vuosiluvun perusteella. Eli valitsin (muistaakseni) "1990-luku", haluamani vuoden esim. "1992", ja sain täydennettäväin listan kaikista vuoden klipeistä. Lista oli paljon havainnollisempi ja informatiivisempi kuin hakutoiminto pääasiassa siitä syystä, että hakutulokset oli palstoitettu so. mahtuu enemmäin tietoa näkymään; klipeistä oli pieni kuva, mikä aina antaa paljon informaatiota; ja tietenkin lyhyt sanallinen kuvaus. Tätä käyttäen saattoi muutamalla klikkauksella silmäillä läpi kaikki ko. vuoden videot. Nyt jos menee tekemään haun "1992", niin hakutulokset jakautuvat kymmenille eri sivuille, eivätkä kaikki edes ole 1992 nauhoitettuja/esitettyjä. Jos taas käyttää "vuosikymmenet" -toimintoa, niin kaikki vuosikymmenen videot ovat samassa (niitä on liikaa), kuvat ovat liian isoja ja ne latautuvat hitaasti, otsakkeet ovat supistuneet yhteen sanaan eivätkä täten anna juuri mitään informaatiota ko. klipistä. Eli toivoisin vanhan kaltaista selailumahdollisuutta myös tässä asiassa!

Mikään ei tunnu käynnistyvän, ei kuulu, ei näy. Kenties ei toimi enää Ipadilla?

Paula kirjoitti:

Huono juttu. En näe enää elävää arkistoa kuin chormen kautta. Ei toimi muualla. Lakkasi siis toimimasta internet expolerissa uudistuksen myötä. Miksi pitää pilata kaikki hyvä, joka toimii mainiosti.
En todellakaan ole tähän tyytyväinen. Huonoksi meni.

Hei kuulehan, kyllä tämä Internet Explorerissa toimii. Ainakin minulla.

On tietenkin hyvä että asiat uudistuvat; en kuitenkaan näe nyt avautuvia sivuja ainakaan niin hyviksi kuin toimivat aiemmat EA:n sivut. Onko tarkoitus sitten hyvä; en kuitenkaan olisi vaihtanut pyörää nelikulmioklsi..

Vanhaan verrattuna täyttä paskaa.

Missä on nettioradion ohjelmalistaus, eli mitä on menossa ja mitä tulossa...

Täältä mitään löydä edelläänkään enää.Toisin oli vanhassa systeemissä.
Tää nykynen aivan paska.

Olen monen muun suomalaisen tavoin Peter von Baghin ohjaamien hienojen dokumenttien ystävä. Eilen näin ilokseni upean henkilökuvan Tapio Rautavaarasta - kiitos siitä! Kysyisinkin, milloin Teemalla esitetään "Repe – pirstaleita Reino Helismaan elämästä" (1979), jota ei käsitykseni mukaan ole ennen tv:ssä nähty.

Onnekseni en olekkaan ainoa, joka en löytänyt Elävästä arkistosta mitään. Kuuntelin täältä usein 50- ja 60-luvun äänilevyjä. Mistä ja miten minä nyt pääsen niitä kuuntelemaan? Vai onko tämäkin uusittu, kuten tv-kanavien ohjelmat, vain nuorempia palvelemaan?
Olen hyvin hyvin pettynyt t a a s k e r r a n Yle:n toimintaan.

Miksi mobiililaitteella (lumia 820) katsottaessa videoissa videokuvaa ei näy enää, vain ääni kuuluu?

Olisikohan tosiaan aika tehdä se kuuluisa rollback? Jos sivusto, jonka sisältö vaatii flash-playerin, optimoidaan laitteille, joille ei flash-playeriä saa asennettua lienee jossain käynyt kohtuullisen omituinen ajatusvirhe? Olin ehtinyt tästä uudistuksesta lukiessa toivoa, että vihdoin mobiililaitteilla voisi katsoa elävän arkiston sisältöä. Pettymys oli kyllä melkoinen. Onkohan tähän tulossa korjaus? Jos ei - suosittelen lämpimästi sitä rollbackiä.

@Mikko Rautiainen: Varmaan hieno uudistus, mutta milloin elävästä arkistosta on taas mahdollisuus katsoakin jotain? Yhtään videota ei ole vielä pystynyt katsomaan. Kaikkiin tulee ilmoitus: "mediaa ei ole tällä hetkellä saatavissa".

Hyvä kysymys. Minä olen jo luovuttanut. Uudistuksella on varmaan sen vuoksi ollut kiire, kun toimitusjohtaja on määritellyt, että Yle menee verkko edellä. Täällä nyt Elävän arkiston pojat yrittävät sitten parhaansa. Yritetään ymmärtää. Eiköhän se joskus viiden vuoden päästä toimi, jolloin ollaan tekemässä jälleen uutta uudistusta.

Valitettavasti uudistus on ollut iso käänne huonompaan. Käytin aiemmin todella paljon opetuksen apuna Elävän arkiston klippejä, nyt täältä asioiden löytäminen on mennyt aivan mahdottomaksi. Haku-toiminto on sekava eikä sivusto missään nimessä ole yhtä looginen kuin ennen. Valitettavasti :-(

Hei!

Kiitos taas kerran palautteesta.

Elävä arkisto on uudistumassa ja nyt tehty muutos on ollu välttämätön tämän vuoksi. Tämä kuitenkin on vielä kesken, joten toivottavasti missään suunnassa ei olla heittämässä kirvestä kaivoon. Edelleen pyritään parantamaan ohjelmien löydettävyyttä ja toivottavasti pian jo päästäänkin esittelemään uutta toiminnallisuutta tämän suhteen.

Jos on ongelmia jonkun tietyn ohjelman näkymisen/kuulumisen kanssa, niin kannattaa esin kurkata ohjeet http://yle.fi/aihe/elava-arkisto/ohjeet ja sitten laittaa vaikka spostia esimerkin kanssa, että mikä ei toimi ja miten ei toimi.

Karsinta vuosiluvun perusteella pitäisi ehdottomasti saada takaisin, nyt on taas ilmeisesti ihan mahdotonta saada näkyviin esim. kaikkea vuonna 1980 ESITETTYÄ videomateriaalia. Kaikkein parasta olisi, jos pystyisi näyttämään kaiken materiaalin kronologisessa järjestyksessä, kuten se on alun perin esitetty. Haussa voisi karsia materiaalia rajaamalla esitysajan vaikkapa heinäkuuhun 1990.

En tyrmää mobiilikäyttöä, uutta lookia ja temaattisia kokonaisuuksia, mutta arkistokäytössä mahdollisimman tehokas ja tarkka karsinta eri kriteerien mukaan on tärkeätä.

...ja nettiradion ohjelmatiedot on mahdotonta saada takaisin, vai? Teettääkö liikaa työtä?

Nettiliittymästä en marise, kaikki näyttää olevan jo sanottu.

Mutta missä on teidän Android(miksei muutkin alustat) -sovellus? Ei löydy ainakaan Googlen kaupasta, vaikka muut Ylen palvelut siellä ovat hyvin edustettuina.

Videot ei tule Macissa. Ei Chrome eikä Safari. (Version 7.1.3 (9537.85.12.18)

Minun android-tabletillani voi katsella (ja myös kuulla) Elävän arkiston videoklippejä, mutta audiopätkät ja Elävän arkiston nettiradio ei toimi. Ovatko audio ja video, jotain eri ""formaattia"?

Erillistä Elävä arkisto -sovellust ei ole toistaiseksi tulossa.

Timo kirjoitti:

Nettiliittymästä en marise, kaikki näyttää olevan jo sanottu.

Mutta missä on teidän Android(miksei muutkin alustat) -sovellus? Ei löydy ainakaan Googlen kaupasta, vaikka muut Ylen palvelut siellä ovat hyvin edustettuina.

uusi elävä arkisto on paska mitään ei enää löydä

Sivut

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu