To 24.01.2008 @ 15:03admin

Metsolat tv:ssä ja Elävässä arkistossa

Elävään arkistoon on tulossa kevään aikana näytteitä 1990-luvun huippusuositusta sarjasta Metsolat, kiitos sarjan käsikirjoittaja-ohjaaja Carl Mestertonin. Metsolat palaa myös televisioon.

Metsoloiden keskeisenä tekijäporukkana oli Carl Mestertonin oma yhtiö, joten tuotanto ei ollut pelkästään Yleisradion. Sarjan käsikirjoittajana ja ohjaajana toiminut Mesterton on kuitenkin halukas antamaan sarjan näytteitä myös Elävään arkistoon. Metsoloista on tulossa myös DVD.
 
Tarina Kainuun syrjäseuduilta ympäri Suomen ja myös Ruotsiin levinneestä Metsolan suvusta on koskettava. Sarja ei sorru saippuasarjamaisiin juonittelukuvioihin, vaan ihmisten kohtalot ovat meille suomalaisille tuttuja.
 
Perheen lapset ovat melkein kaikki aloittaneet omaa elämäänsä tahoillaan, mutta sisarten ja muiden sukulaisten tukeminen ja elämän jakaminen säilyy. Yhteiset hetket idyllisellä kainuulaistilalla ovat käsin kosketeltavia.
 
Näiden hyvien hetkien lisäksi sarjassa käsitellään myös elämän synkkiä puolia: kuningas alkoholia, lamavuosien konkursseja ja menestyksen kruunun  menettämistä, vakavia sairauksia, kumppanin pettämisiä ja muitakin pettymyksiä elämässä.
 
Sisarsarjasta onkin nähtävissä suomalaisia arkkirooleja: nuoruuteen takertunut Erkki, hienostelija Jaana, taitelija Risto, humaani Eeva ja ruotsalaistunut Heikki. Tietysti kaikkien turvana ovat vanhemmat, lempeä Annikki ja ystävällisen jäyhä Antti.

Tähän blogiin voitte laittaa Metsoloita koskevia toiveita ja ajatuksia. Viettäkäämme muistojen kevät Metsoloiden parissa!
Metsolat Elävässä arkistossa:
yle.fi/elavaarkisto/

Elävän arkiston Paavo
 
Elävän arkiston blogi:
blogit.yle.fi/elavaarkisto

209 kommenttia

piitteri kirjoitti:
Ovaskaisen Lassi kirjoitti:
smat89 kirjoitti:

tai oikeastaan leppävaaran tilalla. Huomasin muuten pienen mokan jaksossa 18, jossa Kari menee Pajerolla mutaiselle rinteelle. Erkki tulee Mönkijällä Karin luo ja vastaa tulee Case 685xl Tuhti perävaunuineen. Sitten 20 sekunnin päästä sama Case tulee uudestaan rinnettä alas. Nopeeta toimintaa

Juu, onhan tässä sarjassa näitä "mokia" jos niitä nyt "mokiksi" voi sanoa. Ensinnäkään kainuussa ei tehdä "kuivaheinää" vielä kesäkuussa. Toinen kohta on jaksossa kahdeksan (8), joss a Erkki ajaa tuorehukuorman navetan vintille, vaikka rehu varastoidaan "oikeasti" aumaan tai siiloon. Se naventan vintti on kuivaheinän varstointipaikka. Tää meni kyllä nyt vähän pilkun viilaamiseksi, sori vaan!

Jep, ja kohta jossa Erkki kävi hääpukukaupoilla, oli liikkeellä Riston vanhalla volvolla, ja soitti kumminkin samalla reissulla palatessa Helenalle "uudesta" volvosta.

Ja pölliauton ovessa lukee mouhijärvi, kun ajaa leppävaaran pihan läpi...

Kokolailla hyvää settiä koko sarja, nostalgiaa, retroa jne...

Minäkin niin toivoisin edelleen Metsoloihin jatkoa!!!!

Anonyymi kirjoitti:

Metsoloista tulee 20v. Nyt dokumenttia tekemään YLE!!!

kepu kirjoitti:

Ei dokumenttia, vaan ihan jatko-osia. Paras TV-sarja ikinä! Sarja päättyi ikävästi kesken ja kyllä alkaa olla uusien osien kanssa kiire koska näyttelijätkin ikääntyvät ja tulee luonnollista poistumaa. Antti ja AIV ovat mm. jo vaihtaneet maisemaa. Heitä ei saa korvata vaan he ovat virallisesti poistuneet sarjasta.
Olisi kiva tietää miten Erkin bisnekset Heikin kanssa sujuvat ja mitä Eevalle ja Stigille kuuluu...

Jos sarjaa esitetään TV:ssä niin täysimittaiset jaksot kiitos! Ne leikkaukset ovat törkeä teko huippu sarjalle ja niitä jatko-osia...

Q kirjoitti:

Valitettavasti ei pystytä enää jatko-osia tekemään, käsikirjottajat jo hyvin iäkkäitä, yli 80-vuotiaita kumpikin. Osa näyttelijöistä ei halua edes muistella sarjaa, Esim. Eevaa, Erkkiä ja Jaakkoa esittäneet näyttelijät.. Näyttelijöitä vaikee saada mukaan fanitapaamisiin, olen järkkäillyt ja yrittänyt..

Helena kirjoitti:

Lisäksi Yle ei halua Metsoloihin panostaa, vaikka palvelusta puhuvatkin.. Eikä ehkä ois rahaakaan mut viides kirja, Metsolat uusi tie kuvaa, mitä tapahtu sarjan jälkeen.. Mut siinäkään e mennä 2000-luvulle..

Surullisia uutisia tuli, että "Annikki" on siirtynyt taivaalliseen näyttelijäkaartiin sairauden murtamana. Osanotto omaisille!

Carl Mestertonin ymmärtääkseni asuu Saarenmaalla Eestissä.. Monet keskustelee viäläkin sosiaalisessa mediassa "Metsolat" sarjasta.. Sen olen huomioinut että sarjassa mukana olleet näyteliät ovat tänä päivänä omissa duuneissä ja menestyneet hyvin saroillaan.. Suuren yleisön katsojamäärä on ollut sarjan alkaessa n. 1,7 milj. Näistäkin osa on poistunut luonnollisen poistuman mukaan kuten Anttia, Annikkia ja AIV:tä näyteleet henilöt..Mesteronin tämän hetkisestä tilanteesta en tiedä..
Onko Ylel resuseja ja halua tehdä haastattelua niinden näyteliöiden oslat jotka olivat mukana "metsolat sarjassa.. Mitä heille jäi esim.. Elämään omassa elämäss Metsoloista vai pyyhkyityky kaikki pois??
Mitkä tekiät vaikkuti esim. viimesen sarjan muistojen joulu 41 osa.. Erkin ja Jaakon pois jäämiseen jaksosta?? Kiitoksella odotellen näitä suurenyleisön edestä jotka innolla odottaa dokumenttiä ja haastateluja.. Katsojia olis paljon..

Sivut

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu