Hae YLEstä:

Etusivu Haemme vihjeitä Kadonneet Raportit Kolumnit UKK Toimitus Palaute  

 
 
 
 

RAPORTIT

Rehellistä valuuttakauppaa

Kerroimme viime vuoden syyskuussa epämääräisestä sijoituskerhosta WinClubista. Jo tuolloin asiantuntijat varoittivat sijoittamasta rahoja tällaiseen viritelmään. Sittemmin WinCapitaksi nimensä muuttanut kerho on nyt osoittautumassa kaikkien aikojen suurimmaksi pyramidihuijaukseksi Suomessa. Ihan syystä on ihmetelty, miksi poliisi ei puhaltanut peliä poikki jo syksyllä, kun kerran Sisäministeriössäkin oltiin sitä mieltä, että huijauksestahan tässä on kysymys?

Netissä viruksien tavoin leviävien sijoituskerhojen toiminta muistuttaa herätysliikkeiden ylistyskokouksia. Karismaattinen johtaja kaataa kansaa ja kääntää epäilevien tuomaiden päitä. Tutut ja tutuntutut todistavat, kuinka päästä arkisesta työnteon ikeestä, kunhan vain uskoo ilosanomaan, jota voi kuvata lähes hyväntekeväisyydeksi. Eihän kukaan halua rikastua yksinään. Kaverille kanssa!

WinCapitaan on saatu houkuteltua suosittelijoiksi arvostettuja kansalaisia. Kuopiossa mukana on ollut muun muassa erään vakuutusyhtiön myyntihenkilökuntaa, Konnevedellä kunnan luottamusmiesjohtoa ja menestyneitä yrittäjiä. Tämä on taannut WinCapitan kasvamisen mittoihinsa. Esitutkinnassa on selvinnyt tapauksia, joissa jäsenet ovat myyneet asuntojaan ja yrityksiään – vain sijoittaakseen nämä sadat tuhannet eurot laittomaan pyramidipeliin.

Keskusrikospoliisin rikostarkastaja Markku Ranta-Ahon mukaan suurin yksittäinen sijoitettu summa on lähes 500 000 euroa. Poliisi epäilee, että sijoituskerhoa on käytetty kulissina myös laajaan rahanpesuun. Esimerkiksi rakennusyrittäjä on voinut sijoittaa vuosikaudet pimeästi tienaamansa rahat WinCapitaan. Kun hämäräraha on kiertänyt aikansa klubin ulkomaisilla tileillä, sen voi nostaa ikään kuin puhtaana käteen - sijoitustuottona. Tämä voi olla yksi selitys sille, miksi jäsenet ovat niin haluttomia tekemään rikosilmoituksia. Poliisille ei ole kiva selvittää kuulustelussa, mistä sijoitettu raha on peräisin.

Poliisin mukaan ei tarvitse hävetä sitä, jos ei ole saanut tolkkua, mistä sijoituskerhojen toiminnassa on ollut kyse. Valuuttakaupan signaalijärjestelmän esittely on silmänlumetta. Jos nettisivut vaikuttavat epäselviltä, voi lohduttautua sillä, että se juuri on tarkoituskin. Poliisi rohkaisee edelleen petetyksi itsensä tuntevia jäseniä tekemään rikosilmoituksen. Se nimittäin on ainoa tae siitä, että omiaan voi joskus saada myös takaisin. Sijoittajat ovat tehneet WinCapitasta tähän mennessä noin 115 rikosilmoitusta, mikä on verrattain vähän, jos mukana on ollut noin 10 000 suomalaista.

WinCapitan ylösnousemus?

Osa uskollisista WinCapita-sijoittajista odottaa edelleen sivustojen ylösnousemusta ja sitä, että saatavat pompsahtavat tilille jonkin kuun 15. päivä. Keskusrikospoliisin mukaan näin ei tule tapahtumaan. Esitutkinnassa saatujen tietojen mukaan WinCapita lakkasi tulouttamasta varoja syyskuussa 2007 ja sen jälkeen tehdyille sijoituksille.

Poliisia on arvosteltu siitä, miksei se aloittanut rikostutkintaa jo syksyllä? Nyt hyväuskoisten kansalaisten rahoja huijattiin miljoonia euroja loppuvuoden 2007 ja alkuvuoden 2008 aikana. Nyt Keskusrikospoliisista on oltu yhteydessä ulkomaisiin viranomaisiin. KRP on pyytänyt jutussa epäiltyjen henkilöiden ulkomailla olevia varoja jäädytettäväksi 69 miljoonan euron edestä.

Poliisin ei tarvitse odottaa rikosilmoitusta aloittaakseen esitutkinnan. Jos syytä epäillä -kynnys ylittyy, tutkinta voidaan aloittaa omatoimisesti. Ilmeisesti kynnys ei ylittynyt KRP:n mielestä vielä syksyllä.

Poliisi-TV:n saamien tietojen mukaan KRP:ssä ei kuitenkaan syksyllä odoteltu kädet ristissä taivaan putoamista niskaan. Esiselvityksen nimissä pankeista haettiin marraskuun tietämissä pakettiautollinen tietoja rahojen liikkeistä. Tähän perustuvat osittain siis tiedot noin 10 000 suomalaisen mukana olosta WinCapitassa.

Valuuttakaupan hyväntekijät

Sisäministeriö tarkkailee muutamaa muutakin suosittelumarkkinointia käyttävää kyhäelmää. Yksi näistä on Smart Profit Club. Sen kotipaikka on vaatimattoman, etelä-tamperelaisen asuinalueen kätköissä. Smart Profit Club lupaa 60 prosentin vuosittaisia tuottoja rehellisellä valuuttakaupalla. Tuotto-odotus on WinCapitaa maltillisempi, mutta säännöt ovat lähestulkoon kopioidut sieltä. Puhelimeen vastaa kuitenkin oikea henkilö, useimmiten "haloo", mutta joskus myös oikealla nimellä.

Matti Rautajoki -niminen nuori herra vakuuttaa puhelimessa, ettei heitä saa sotkea valuuttakaupan ympärillä touhuaviin huijareihin, etenkään WinCapitaan. Hän tosin itsekin myöntää kuullensa WinCapitasta pääsääntöisesti hyvää ja tunteekin sen jäseniä.

Smart Profit Clubin jäsenet perustivat (ilmoituksensa perusteella) perjantaina 4.4.2008 yhdistyksen nimeltä Valuuttakaupalla Hyväntekeväisyyttä ry. Yhdistys kerää jäsenmaksuja yksityisiltä 20 € ja yrityksiltä 300 €. Saadut varat he ilmoittavat treidaavansa vuoden ajan. Kuukausittain he lupaavat julkaista nettisivuillaan varmennetun tuottoprosentin ja kokonaistuoton. Vuoden treidausjakson jälkeen tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen lyhentämättömänä.

- Näin saamme julkista tietoa valuuttakaupan toiminnasta ja loppuu tämä "eipäs-juupas" leikki, todistelee Rautajoki. Perjantaista 4.4. keskiviikkoon 9.4. hyväntekeväisyys sai mielenkiintoisia piirteitä. Lastenklinikoiden kummit ry:n toiminnanjohtaja Maria Ekroth muisteli saaneensa Smart Profiteilta soiton vasta maanantaina 7.4. Smart Profit Club käytti Kummien nimeä kuitenkin kotisivuillaan sujuvasti vielä alkuviikosta - ilman lupaa.

Kummit kummissaan

Toiminnanjohtaja Ekrothille taisi valjeta vasta Poliisi-TV:n soiton jälkeen, millaisesta hyväntekeväisyydestä on kysymys. Samoin meidän piti valistaa myös Rautajokea, ettei Kummien nimellä eikä maineella voi ratsastaa ennen kuin Lastenklinikoiden Kummien hallitus on asian siunannut. "Smarttien" sivuilta poistui maininta Lastenklinikoiden kummeista. Nyt siellä puhutaan ympäripyöreästi hyväntekeväisyysjärjestöistä.

Julkisuudessa olleiden arvioiden mukaan Smart Profit jatkaa pyramidipeliä siitä, mihin WinCapita lopetti. Me emme näin väitä, koska emme sitä tiedä. Sen saa selvittää Sisäministeriön arpajais- ja asehallintoyksikkö, jonka tontille asia kuuluu.

Haastattelimme juttuun myös Nordean korko- ja valuuttamarkkinoiden pääanalyytikko Roger Wessmania. Hänen mukaansa valuuttakaupassa voi päästä hurjiin tuottoprosentteihin silloin tällöin, jos on valmis ottamaan ison riskin ja on onnea matkassa. Wessman tosin neuvoi kävelemään mieluummin rulettipöydän kuin valuuttatreidaajan luo, jos tuotto-odotus on 400 prosenttia. Hän ei ymmärtänyt miksi kukaan käy valuuttakauppaa jonkin epämääräisen klubin kautta, kun tunnettuja tahojakin löytyy.

WinCapitaan sijoittaneiden yhteydenottoja varten on otettu Keskusrikospoliisissa käyttöön toinenkin päivystysnumero. Seuraavat numerot päivystävät arkisin klo 8.00 - 18.00:
050 456 4780
050 456 4781

Lisäksi on käytössä sähköpostiosoite krp-wincapitatutkinta@krp.poliisi.fi, johon halukkaat voivat lähettää tietoa tai esittää omaan epäiltyyn rikostapahtumaan liittyviä kysymyksiä.

Raportti nähtiin Poliisi-TV:ssä 10. huhtikuuta 2008

MUUT RAPORTIT


Muut raportit:
» Rakastan sinut kuoliaaksi
» Kun nainen tappaa
» Nuori mies ottaa riskejä liikenteessä
» Rikosuutisia tulvii joka tuutista - mitä siitä seuraa?
» Rasistiset rikokset
» Valvontakameroista ei aina ole apua
» Pimeät aseet eivät ole kaikkien käsillä
» Ihmiskauppaa on - jos sen tunnistaa
» Lakipykälät lähisuhderauhaa turvaamaan
» Valehtelijaa et tunnista
» Voiko netin uhkaaviin viesteihin reagoida?
» Heroiinia huumeriippuvaisille?
» Sijoitusyhtiö osoittautui nerokkaaksi huijaukseksi
» Patrian neuvonantaja Egyptissä: ”Voitelusta puhuttiin avoimesti.”
» Onko vilauttelija vaarallinen?
» Nuorten mielenterveysongelmiin puututtava ajoissa
» WinCapita kuohuttaa pikkupaikkakuntia
» Huutokauppaa vai arpapeliä?
» Lapsikaappaukset yleistyvät Suomessakin
» Rikosvälineenä tietokone
» Schengen houkuttelee ihmiskauppaan
» Rehellistä valuuttakauppaa
» Säästöt mielenterveyden hoidossa lisäävät satunnaista katuväkivaltaa
» Poliisi uskoo selvittäneensä Raija Muukkosen murhan
» Kerjäläiset kuuluvat jo katukuvaan
» Poliisi-TV Extra: Tuntemattomasta Syystä
» Fyysinen kurittaminen on väkivaltaa
» Vantaan vankilapako paljasti puutteita turvatoimissa
» Kotiin tunkeutujat voivat viedä hengen
» Aina roiskuu kun rapataan
» Kunniaväkivalta on palannut Suomeen
» Pahisjengi tavisten kimpussa
» Naiset kaahaavat kännissä yhä enemmän
» Kuolan alue - uhka vai mahdollisuus?
» Vakuutuspetokset ovat kansanhuvia
» Otteluita yritetty sopia suomi-futiksessa pitkään
» Toimittajat rikollisten uhkailun kohteena
» Mellakoiden hallinta
» Pitäisikö vasikointi palkita lievemmillä tuomioilla?
» Ulkomaalaiset korostuvat seksirikostilastoissa
» Ovatko tietoni suojassa?
» Tulen tuhoamaa - tahallaan sytytetyt tulipalot ja niiden ehkäisy
» AD/HD ja rikollisuus
» Poliisin rikostiedustelu keskitetään KRP:hen
» Huumepsykoosi on ahdistava kokemus
» Verkostomarkkinointia vai pyramidipeliä?
» Vaarallista kotikemiaa
» Helsingin poliisi paljasti historiallisen suuren paritusringin
» Asiakkaidensa uhrit - työpaikkaväkivalta yllättää yhä useammalla alalla
» Kaikkien aikojen huumeliiga
» Peliriippuvuus voi jatkua elämän loppuun
» Vakavien rikosten sovittelu jakaa mielipiteet
» Väkivaltaiset nuoret
» WinClub - lottovoitto vai pyramidihuijaus?
» Valvottu koevapaus
» Pedofiilit kuriin -Pakkohormonihoitoa, riskianalyysiä vai ryhmäterapiaa?
» Taidepetos on taiteenlaji
» Ratkaiseeko alkolukko rattijuoppo-ongelman?
» Luvattomat käsiaseet
» Laittomat koiratappelut kuohuttavat
» Verikosto
» Huolestuttava ilmiö Virossa: kouluikäiset ilotytöt
» Kerjäläisten valtakunta
» Kauneus on valttia oikeudessakin
» Tekniikka muuttaa yksityisetsivien työtä
» Espanjasta kidnapattua tyttöä etsitään Suomesta
» Likaista peliä vientimarkkinoilla?
» Raskaan liikenteen valvontaa lisätään
» VirVe-laitteiden viat riskinä
» Profilointi yhä useammin rikostutkinnan apuna
» Kiistelty korvaushoito
» Itä-Euroopan kelloryöstäjien laajentuneet apajat
» Tampereen tulli nappasi ennätyslastin dopingaineita - joukossa harvinaista kasvuhormonia
» Ympäristörikosten määrä ei kasva tutkinnan kehittymisestä huolimatta
» Arvokuljetusryöstöt tulleet Suomeen
» Kuka vie nettiveikkaajan rahat?
» Poliisit osoittivat mieltään työttömyystilanteen vuoksi
» Median huumeongelma
» Seksuaalisen väkivallan monet kasvot
» Jalostus uhkaa myös poliisikoiria
» Tappaja Muonion terveyskeskuksessa
» Eläinsuojelurikoksista epäyhtenäisiä tuomioita
» Kansainvälinen rikosuhripäivä
» Huumausaineongelmat Suomen maanteillä lisääntyvät koko ajan
» Laiton eläinaktivismi muuttanut muotoaan
» Homoja syrjitään työelämässä
» Pitkäniemen sairaalapalon jälkisavut
» Tutkintaryhmä puuttuu hyväksikäyttötapauksiin
» Alkoholin hinnanalennus niitti kovalla kädellä rappiokäyttäjiä
» Yksityisen järjestyksenpidon merkitys kasvaa koko ajan
» PUT on ollut menestys talousrikostutkinnassa
» Tehoaako rangaistus?
» Itämafia ja järjestäytynyt rikollisuus

POLIISI-TV EXTRA 3.5.
» Los Petos - Elämää Espanjan Aurinkorannikolla

POLIISI-TV EXTRA 16.8.
» Anonyymisti Sinun

NÄITKÖ RIKOKSEN?

Rikoksen silminnäkijä – ilmoittaudu!

Kerro tarinasi Poliisi-TV:lle!

» Lue lisää

POLIISI-TV AREENASSA...

Poliisi-TV näkyy viikon ajan lähetyksen jälkeen YLEn Areenassa!

Poliisi-TV on nyt myös Facebookissa!

OTA YHTEYTTÄ

Palaute ja juttuvinkit
Voit lähettää meille palautetta ja juttuvinkkejä sähköpostilla osoitteeseen poliisi.tv@yle.fi.

Poliisi-tv vastaa
Vastauksia ohjelmaan liittyviin kysymyksiin. Miksi? Miten? Milloin?
» Lue lisää

Toimitus ja yhteystiedot
Lue lisää toimituksestamme. Täältä löydät myös tarkemmat yhteystiedot.
» Lue lisää

UUTISIA YLESSÄ

 
 
 
 

» Mediasalissa lisää lähetyksiä

 

Vastaava ohjelmatoimittaja | Poliisi-TV, PL 236, 33101 Tampere | Puh. 03 - 345 6111 | Vihjenumero 0800 - 14 555 | poliisi.tv@yle.fi

© Poliisi-tv 2005. Kaikki oikeudet pidätetään, Verkkosivuston sisällön kopioiminen, jakelu tai tallentaminen on kielletty. Tuotanto Stara Media Oy.