Oulu, Kaijonharjun asuinalue, rauhallinen lauantaipäivä 18. lokakuuta. Puolilta päivin nelihenkisen opettajaperheen asunnosta kuuluu laukauksia. 43-vuotias perheenisä ampuu metsästyshaulikolla 39-vuotiaan vaimonsa, 11-vuotiaan poikansa, yhdeksän-vuotiaan tyttärensä ja lopuksi itsensä.

Perhesurman tutkinta on lähes valmis. Teon motiiveista poliisi ei halua puhua vieläkään julkisuuteen, vaikka tapauksesta on kohta kaksi viikkoa. Syy tekoon voi olla monien ikävien asioiden summa. Lopullinen motiivi saattaa jäädä arvailujen varaan.

Ikävät asiat näyttävät tapahtuvan ketjussa. Elämme noin viikon eteenpäin Oulun tragediasta ja poliisimies sekä tämän vaimo kuolevat yhteisestä päätöksestä Porvoossa. Perheeseen sijoitetut kolme kasvattilasta oli otettu huostaan vain pari päivää aikaisemmin. Teon motiivi löytynee kuolinviestin perusteella tästä. Syytä huostaanottoon ei ole julkistettu. Sen tietävät Porvoon sosiaaliviranomaiset.

Kuluvan viikon tiistaina 28.10. paljastuu kahden kouluiässä olevan lapsen vanhemman murha ja itsemurha Helsingin Herttoniemenrannassa. Tapahtuma sattuu todennäköisesti jo ennen puoltapäivää, jolloin asunnosta kuuluu miehen ja naisen välistä riitelyä ja sitten laukauksia. 13-vuotias poika löytää ruumiit palattuaan koulusta noin kello 16 aikaan.

Monissa yhteyksissä on kysytty, mikä meitä oikein vaivaa? Miksi perheiden pahaan oloon ei osata puuttua ajoissa? Toisaalta, haastattelemiemme tutkijoiden mukaan laajennettuja itsemurhia tai perhesurmia suunnitellaan pitkään, eikä niitä tehdä yleensä päihteiden vaikutuksen alaisena kuten henkirikoksia yleensä Suomessa.

Yhteiskuntatieteiden tohtori Minna Nikunen Tampereen yliopistosta on väitellyt Suomessa tapahtuneista perhesurmista. Yllättävää viime päivien uutisiin nähden on se, että niiden määrä on pysynyt pitkään vakiona, mutta niitä tapahtuu nyt vähemmän kuin esimerkiksi 1960-luvulla. Aikaisempina vuosikymmeninä joka kuudes henkirikos päätyi itsemurhaan, nyt reilusti alle kymmenes. Lukumääräisesti perhesurmatragedioita luetaan lehdistä kuudesta kahdeksaan kertaan vuodessa.

Laajennettu itsemurha

Laajennettu itsemurha on käsitteenä ongelmallinen, koska siinä Minna Nikusen mukaan ikään kuin ymmärretään tekijää. Laajennetussa itsemurhassa tavallaan hyväksytään tekijän motiivi viedä mukana vaimo, lapsi tai koko muu perhe. Siinä ajatusmallina on, että perhe on itsemurhaajan jatke. Tappamalla perheen tekijä ikään kuin säästää heidät vielä pahemmalta kohtalolta, esimerkiksi häpeältä. Yhteiskuntatieteilijät puhuvat tällöin harhaisesta altruismista.

Professori Jouko Lönnqvist Kansanterveyslaitokselta pohtii, että jos perheenisä 'rakastaa' perheensä kuoliaaksi, niin ketä hän itse asiassa silloin rakastaa? Muun perheen tappamisella hän osoittaa paitsi harhaisuuttaan, myös narsismiaan.

Koko Suomi suree

Professori Lönnqvist pitää mahdollisena, että perhesurmat järkyttävät meitä juuri sen takia, että teko on vastoin yhtä perustarkoitustamme: lisääntymistä ja jälkeläisten puolustamista. Teot tulevat myös eri tavalla lähelle tavallista ihmistä, koska usein ne tapahtuvat rauhallisilla omakotialueilla. Naapurustossa tai seinän takana tapahtuvat veriteot järkyttävät turvallisuudentunnettamme.

Minna Nikunen on Lönnqvistin kanssa samaa mieltä siinä, että teot järkyttävät, koska ne eivät ole syrjäytyneiden miesten tekemiä, vaan ihmisten, jotka asuvat omassa kodissa ja käyvät töissä. Ulospäin kulissit ovat usein kunnossa: Mukava, rauhallinen perhe, jossa isä pelaa lastensa kanssa pihalla pallopelejä. Sitten yhtäkkiä talosta kuuluukin laukauksia. Sitä on vaikea ymmärtää.

Jos koko Suomi suree, niin olemmeko kaikki terapian tarpeessa? Tutkijat vastaavat, ettemme ole. Surusta toipuu suremalla, eikä se synnytä välitöntä tarvetta terapiaan. Jouko Lönnqvist epäilee, että jos etäällä tapahtumasta oleva ihminen suree hänelle täysin outojen ihmisten kuolemaa, niin tapaus todennäköisesti tuo pintaan muistuman jostain hänelle kipeästä asiasta. Tällöin ihminen sureekin oikeasti jotain muuta kuin itse tapahtuman uhreja.

Minna Nikusen mielestä Suomessa nykyisin niin tyypilliset kollektiiviset surunilmaukset liittyvät tragedioiden näyttävään uutisointiin. Malli on opittu ulkomailta, mistäs muualta. Prinsessa Dianan kuolema oli ensimmäisiä selkeitä tapauksia, jossa koko Suomi suri näyttävästi. Murhatun venäläisen toimittajan, Anna Politkovskajan murha on toinen, tuoreempi esimerkkitapaus.

Raportti nähtiin Poliisi-TV:ssä 30. lokakuuta 2008