Aiheettomaan vapauden menetykseen ei suhtauduta Suomessa tarpeeksi vakavasti, sanoo lakimies Jaakko Tuutti.
-Kun yhteiskunta ei voi laillisesti riistää terveyttä ja henkeä, tulisi kunnioittaa enemmän seuraavaksi arvokkainta oikeushyvää, joka on vapaus, sanoo syyttömänä vangittujen asioihin keskittynyt Tuutti.
Rikosylikomisario Tuomo Koho Keskusrikospoliisista arvioi, että aiheettomia pidätyksiä ja vangitsemisia ei ole Suomessa liikaa. Syyttömän pidätystä ei hänen mukaansa voi perustella millään, mutta olosuhteet ovat välillä sellaiset, että niiltä ei voi välttyä.
Myöskään apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt ei pidä Suomen tilannetta huonona. Joidenkin tietojen mukaan kuusi prosenttia syytteistä kaatuisi Suomessa. Lindstedt myöntää, että jokaisen yksilön kannalta aiheeton epäilys on ongelma.
Koppikorvauksia saadaan…
Jaakko Tuutin toimiston puolustama Mari K. oli samassa autossa, josta löytyi tullissa 35 kiloa hasista. Tuomo Kohon mukaan kyseessä on juuri sellainen olosuhde, jossa kummankaan autossa olevan epäilemistä ei voi automaattisesti sulkea pois.
Auton kuljettaja sai kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen. Sen sijaan Mari K. todettiin syyttömäksi sekä käräjä- että hovioikeudessa.
Mari K. istui 102 päivää pidätettynä ja vangittuna. Hänelle haettiin 128 euron päiväkorvausta, mutta syyttäjä esitti 70 euroa per päivä. Oikeus päätyi 9200 euron koppikorvaukseen, mikä on 90 euroa päivää kohti.
Tämä on melko normaali koppikorvauksen taso. Suurempaa haetaan tällä hetkellä ainakin Porissa, jossa Ulvilan surmasta syyttömänä epäillylle haetaan 40 000 euron korvausta.
…mutta kehittämistäkin on
Jaakko Tuutti pitää koppikorvauksen normaalia määrää todella pienenä. Vielä enemmän hän arvostelee koppikorvausten hakemista. Korvauksen hakijoita on vuosittain muutama sata, vaikka Tuutin arvion mukaan siihen oikeutettuja on monikymmenkertainen määrä. Tuutti ehdottaa, että syyttömänä vangitut saisivat korvauksen automaattisesti, ilman hakemusta.
Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt myöntää, että koppikorvausten määrä vaikuttaa pieneltä. Hän itse ehdottaa harkittavaksi, että koppikorvauksia voitaisiin myöntää myös vuorokautta lyhyemmistä pidätyksistä.
Lakimies Jaakko Tuutti arvostelee myös vangitsemisen matalaa kynnystä. Hänen mukaansa tuomioistuinkontrollin tarkoitus ei varmasti ollut, että vain murto-osa vangitsemisvaatimuksista hylätään.
Rikosylikomisario Tuomo Koho myöntää, että käräjäoikeudella ei ole juuri pelivaraa, kun tutkinnanjohtaja arvioi, että epäilty saattaa paeta tai vaikeuttaa tutkintaa tai jatkaa rikoksen polulla.
Raportti nähtiin Poliisi-TV:ssä 6. maaliskuuta 2008
|