-No mulla oli kymmenen hengen hyvin menestyvä yritys, bisnes pyöri hyvin ja laajeni. Silloin elettiin hyviä aikoja. Olin sijoittanut rahaa taiteeseen jo monen vuoden ajan, mulla oli hyvä kokoelma kotimaista arvotaidetta, ei mitään huippukalliita teoksia, mutta hyviä töitä.

-Kerran sit vanha tuttava otti yhteyttä, hän oli perustamassa taidegalleriaa kaupungin keskustaan. Me ystävystyimme. Täytyy sanoa että olin aika yllättynyt kuinka komea taidekokoelma ja hänellä oli ja kuinka hyvin hän tunsi taidetta. Hänellä oli Schjerfbeckiä, Gallen-Kallelaa ja Järnefeltiä... Näin kertoo yksi omaisuutensa taidepetoksissa menettänyt yrittäjä.

Ja tarina jatkuu:
-Hän sitten houkutteli mut sijoittamaan laadukkaaseen taidekokoelmaan. Idea oli se, että me vaihdettiin vähitellen tauluja keskenään. Minä annoin pois omasta kokoelmastani teoksia, reilusti välirahaa ja sain sitten häneltä vastineeksi Schjerfbeckin teoksia. Niiden hinta nousi koko ajan. Siinä meni monta vuotta kunnes kaikki mun vanhat teokset oli vaihdettu pois Schjerfbeckin ja muihin huipputeoksiin.

Tai niinhän yrittäjä luuli.

Juuri näin taidepetoksiin erikoistuneet hämärämiehet toimivat: Systeemi on se, että ensin myydään aitoa, sitten aitoa ja väärää ja lopulta käydään hakemassa kaikki aito pois.

Taiderikoksia lähes ainoana viranomaisena Suomessa tutkivan poliisin mukaan ongelmana on, ettei meillä ole keskitetty näiden taidejuttujen tutkimuksia yhteen. Taiteen parissa petoksia tekevät nimittäin yhdet ja samat naamat vuodesta toiseen.

Taidepetoksen uhrin tarina jatkuu:
-Ei mulla ollut mitään syytä epäillä vanhaa kaveria. Hän kertoi saavansa taidetta talousvaikeuksiin ajautuneilta kartanonomistajilta ja yrittäjiltä. Ajat oli aika kovat. Välillä mä hämmästyin hänen kovin kiivasta myyntitapaansa. Hän saattoi yhtäkkiä soittaa ja tarjota taidetta hirveällä innolla.

-Mä en tiennyt sitä, että samaan aikaan hän (taidekauppias) vietti ahkerasti aikaa raveissa. Aina kun pelivelkoja tuli, ne piti saada maksettua. Sitä mä en tiennyt silloin, että hän tarjosi arvoteoksia myyntiin sopivasti aina sen jälkeen kun hän oli hävinnyt peleissä suuria summia ja rahaa tarvittiin lisää.

Jossain vaiheessa yrittäjän epäilykset heräsivät. Hän tarkastutti yhden teoksen. Ateneumin asiantuntijoiden mukaan se oli varma väärennös. Kun se paljastui, otti yrittäjä yhteyttä kauppiaaseen, joka oli hyvin pahoillaan siitä, pyysi anteeksi ja tarjoutui tekemään lisätutkimuksia omaan laskuunsa. Hän halusi varmistaa, että asia oli tosiaan niin.

Parin kuukauden päästä taidekauppias ilmoitti hyvin järkyttyneenä, että tottahan se valitettavasti oli. Se oli väärennös. Hän kuulosti kuin hän olisi todella aidosti hyvin pahoillaan. Sitten kauppias tarjosi hyvitykseksi kahta teosta, joiden hän vakuutti olevan huomattavasti arvokkaampia kuin väärennökseksi todettu teos oli ollut.
Yrittäjä hyväksyi kaupan, mutta aika epäluuloisena. Pian selvisi, että toinen teoksista oli aito ja toinen väärennös. Aito teos oli hyvin edullinen. Väärennöksen esikuva, huutokauppaluetteloon kirjattu aito teos oli sen sijaan hyvin kallis. Väärennös oli selvästi tehty huutokauppaluettelon kuvan pohjalta. Taidekauppias esitteli kyseistä luetteloa todistellessaan taulun hintaa.

-Kun on pienyrittäjä, niin luottamuksellahan tässä pelataan ja sitten jos se romahtaa, romahtaa kaikki. Siitä seurasi syvä masennus ja sitten kaatui yritys, muistelee uhri pahimpia aikojaan.

Konkurssipesän selvityksessä kaikki aidoiksi väitetyt teokset todettiin arvottomiksi väärennöksiksi. Oikeudessa taidekauppias kertoi ostaneensa niistä suuren osan tuntemattomalta kauppiaalta raviradan parkkipaikalla. Taidekauppiaan tarinoiden mukaan myyjinä olivat usein romanit.

Taidekauppias oli tehnyt vastaavia koplauksia eri puolilla maata samoilla taideteoksilla, mutta jutun laajuuden takia poliisi ei pystynyt tutkimaan niitä kaikkia. Länsi-Suomessa taidekauppias sai reilun vuoden vankeustuomion ja yli 600 000 euron vahingonkorvaukset maksettavakseen. Helsingissä hänet vapautettiin kaikista syytteistä. Näin tällä kertaa.

Raportti nähtiin Poliisi-TV:ssä 20. syyskuuta 2007