Poliisi painottaa tämän vuoden toiminnassaan järjestäytyneen ja huumerikollisuuden torjuntaan. Kävimme kysymässä keskusrikospoliisissa, miksi juuri nyt? Onko tapahtumassa jotain sellaista, mistä tavallinen kansa ei tiedä ja mistä erityisesti pitäisi olla huolissaan? Meille kerrottiin, että mitään sellaista ei ole tapahtunut, mistä yöunet pitäisi menettää. Kyse on poliisin painopisteajattelusta. Aikaisemmin on painotettu muun muassa massarikosten torjuntaa. Jonain toisena vuonna taas keskitettiin voimavaroja talousrikosten ehkäisyyn.

Poliitikot ja poliisi pelottelivat kymmenen vuotta sitten kansalaisia itämafialla, että se soluttautuisi talouselämämme rakenteisiin ja valtaisi maan. Näin ei käynyt, onneksi. Tutkija Johan Bäckmanin mukaan kyse oli niin sanotusta valitusta traumasta, joka aiheutti poliittisen paranoian.

Suomessa on pitkä historia sillä, että vaara on vaaninut aina idässä. Sota-aikoina ja niiden jälkeen puhuttiin Ryssävihasta. Ryssittely on jatkunut aina meidän päiviimme saakka. Sodan jälkeen alkoi kylmä sota. Sotilaalliset uhkakuvat väistyivät vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvulla. Suojelupoliisi tarvitsi uuden vihollisen ja siihen mitä sopivin oli Venäjän mafia. Miehittämisen sijaan alettiin pelätä rikollisuutta.

Johan Bäckman jakaa viranomaisten uhkakuvapolitiikan evoluution kolmeen vaiheeseen. Ensin 1990-luvun alussa pelättiin, että kymmenet miljoonat venäläiset muuttavat ulkomaille. Bäckmanin mukaan kävi itse asiassa päinvastoin: Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen äiti-Venäjä alkoi kiinnostaa ulkomailla asuvia emigrantteja. Suomeen ei tullutkaan suurta pakolais- tai rikollisvyöryä.

Toisessa vaiheessa 1990-luvun loppupuoliskolla väitettiin, että ”Itämafia soluttautuu suomalaiseen yhteiskuntaan”. Kun kävi ilmi, ettei näin käynytkään, poliisi korjasi uhkakuvaennustettaan. Bäckmanin mukaan asiaa selitettiin sillä, että suomalaiset – ja pohjoismaalainen yhteiskunta ylipäänsä - katsottiin immuuneiksi korruptiolle. Tänne ei siis voi soluttautua.

Uhkakuvapolitiikan kolmannessa sukupolvessa 2000-luvun taitteessa todettiin, että ”Suomen järjestäytynyttä rikollisuutta johdetaan ulkomailta”. Bäckmanin mukaan tämäkään ei pidä paikkaansa. Tämän myöntää haastattelussa myös keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Tero Kurenmaa. Hänen mukaansa suomalaista järjestäytynyttä rikollisuutta johdetaan pääsääntöisesti kotimaisin voimin. Hierarkia on enemmän löyhä kuin sisilialaistyyppinen. Yhteistyötä sen sijaan tehdään ulkomaalaisten rikollisten kanssa esimerkiksi huumeiden salakuljetuksessa.

Kaikki muuttui 11.9.2001 terrori-iskun jälkeen. Tuolloin terrorismin pelko korvasi rikollisuuden pelon turvallisuusviranomaisten uhkakuvissa. Tuon päivämäärän jälkeen on tutkija Bäckmanin mukaan puhuttu paljon vähemmän ja paljon hiljempaa kansainvälisestä järjestäytyneestä rikollisuudesta. Tosin nyt puhutaan taas, koska aihe on nostettu 2007 poliisin painopistealueeksi numero yksi.

Keskusrikospoliisin päämajassa on laskettu Suomessa tällä hetkellä toimivat järjestäytyneet rikollisryhmät. Niitä on suomalaisin kriteerein noin 80. Järjestäytyneisiin rikollisryhmiin kuuluvat noin tuhat henkilöä tekivät poliisin tietojen mukaan 2500 rikosta viime vuonna. Näistä kolmasosa on edelleen selvittämättä. Rikoslajeittain ne jakautuvat varsin tasaisesti. Huomattavaa on se, että suurin osa (39%) on liikennerikoksia. Omaisuusrikokset käsittävät 17%, huumerikokset 10%, talousrikokset 7%,väkivaltarikokset 6%, ase- ja räjähderikokset 3%, vaikuttaminen ja häirintä 3% järjestäytyneen rikollisuuden toiminnasta. Ryöstöt ja kiristykset edustavat vain prosenttia poliisin tietoon tulleista kyseisten ryhmien tekemistä rikoksista.

Johan Bäckman ei anna väitöskirjassaan synninpäästöä myöskään medialle. Toimittajat toistivat hänen mukaansa kritiikittömästi viranomaisten liioiteltuja uhkakuvia. Bäckmanin hampaisiin on joutunut etenkin Helsingin Sanomat ja silloinen rikostoimittaja Harri Nykänen kollegoineen.

Nykyään kirjailijana leipänsä tienaava Harri Nykänen ei yhdy Johan Bäckmanin arvioon siitä, että entisellä työnantajallansa olisi ollut mitään uhkakuvapolitiikkaa itämafian tai Venäjän suhteen. Bäckman taas arvioi, että Helsingin Sanomat meni uhkakuvissaan jopa viranomaisia pidemmälle: lehden jutut värittivät tutkijan mielestä venäläiset ihmiset pahoiksi.

Nykäsen mielestä Bäckman on niputtanut yksittäisten toimittajien uutiset ja fiktiiviset tekstit sekä vielä saman konsernin eri yhtiön eli WSOY:n kustantaman Ilkka Remeksen dekkarin yhdeksi suureksi salaliitoksi, jollaista ei pitäisi tieteellisessä tutkimuksessa olla. Nykäsen mukaan on huuhaata, että Helsingin Sanomissa olisi yritetty tietoisesti mustata silloisen Venäjän mainetta.

Onko kirjoittelulla sitten ollut vaikutusta päätöksentekoon? Vuonna 1993 käytiin julkisuudessa mittavaa keskustelua itämafiasta. Sisäasiainministeriössä oli mietitty lähes 280 poliisiviran lakkauttamista. Silloinen sisäministeri Mauri Pekkarinen päätti kuitenkin loppuvuonna -93 olla koskematta poliisivirkoihin. Hän perusteli päätöstä kansainvälisen rikollisuuden kasvulla.

Poliisin tehtävänä on luoda uhkakuvia ja toimia niiden perusteella. Voidaan kuitenkin kysyä, mihin tavallinen kansalainen niitä tarvitsee? Tuntuisiko elämä turvallisemmalta ilman niitä? Entä sitten media? Tiedotusvälineiden tehtävänä on luonnollisesti välittää tietoa ja tehdä uutisia sen hetkisen tiedon valossa, mikä kulloinkin on. Toimittajia on vedätetty kautta aikain ja tullaan varmaan vedättämään vastakin.

Raportti nähtiin Poliisi-TV:ssä 11. tammikuuta 2007