Hae YLEstä:

Etusivu Haemme vihjeitä Kadonneet Raportit Kolumnit UKK Toimitus Palaute  

 
 
 
 

RAPORTIT

Schengen houkuttelee ihmiskauppaan

Vuoden 2007 lopussa vapaa liikkuminen EU-maiden välillä laajeni entisestään, kun yhdeksän uutta EU-maata liittyi Schengen-alueeseen. Maaliskuun loppuun asti passintarkastukset jatkuivat vielä lentoliikenteessä. Nyt kun sekin loppui, pelätään Schengen-alueella, että myös rikolliset pystyvät liikkumaan vapaasti ja mm. ihmiskauppa valtaa Eurooppaa. Ja aivan oma lukunsa ovat rikollisten luovutukset eri maista. Hyvä esimerkki Schengenin alueelle väärillä dokumenteilla pyrkimisestä oli muutaman vuoden takainen tapaus, jossa korkea-arvoisia Kiinan syyttäjänviraston ja korruption vastaisen osaston virkamiehiä saapui Helsinkiin. Heidän tarkoituksenaan oli tutustua Suomen syyttäjälaitoksen toimintaan. Seurueella oli Suomen Pekingin suurlähetystön myöntämät viisumit. Mutta Helsinki-Vantaan lentokentällä rajavartija haistoi palaneen käryä. Seurue ohjattiin tarkempaan tarkastukseen. Viisumin saamisen takana ollut oikeusministeriön kutsukirje osoittautui Helsingissä väärennökseksi. Rajatarkastusupseeri Jari Pursiainen Helsingin Rajatarkastusosastosta kertoo, että epäilykset maahantulijan vilpillisyydestä perustuvat suurimmalta osaltaan rajatarkastusta suorittavan henkilön kokemuksiin ja näkemykseen henkilön matkustajaprofiilista.

- Yleensä tietyn maan kansalaisista on tietty näkemys, että minkälainen kulttuuri heillä on ja minkälainen on heidän käyttäytymisensä yleensä. Sillä perusteella herää yleensä epäilys siitä, että onko henkilön matkustamisen aikomus ja kohde kunnossa. Mikä Suomeen pyrkineen kiinalaisseurueen määränpää sitten oli, siitä ei ole varmaa tietoa. He olisivat saattaneet jäädä huvimatkalle Suomeen, mutta Suomen viisumilla heillä olisi ollut myös avoinna miltei koko Eurooppa eli rajaton Schengen-alue. Riittää kun on kerran päässyt sisään Schengeniin. Tämä on avannut mahdollisuuden myös ihmiskaupalle. Rajatarkastusupseeri Pursiainen sanoo, että tänä päivänä laittoman maahantulon järjestäminen on hyödyllisempää tuottomielessä kuin huumebisnes.

Viime vuonna jäi Helsinki-Vantaan lentokentällä kiinni 47 laittoman maahantulon järjestämisestä epäiltyä, koko Suomessa 70.

Laittomaan maahantuloon liittyy miltei väistämättä myös väärennösrikos. Rajavartiolaitoksella on laajat yhteydet – ei pelkästään Schengen-maihin, vaan miltei koko maailmaan. Esim. Helsinki-Vantaan lentokentän rajavartiolaitoksen tiloissa on lukematon määrä erilaisia matkustusasiakirjojen malleja, ja tarkat laitteet, joilla maahantulijan väärennösyritykset paljastetaan. Väärennettyjä asiakirjoja löydetään toisinaan myös tarkistettavan vaatteista. Rajavartiolaitos tekee perusteellisen rajatarkastuksen muille kuin Euroopan maan kansalaisille. Siinä voidaan tehdä myös henkilötarkastus, jossa on lupa tarkastaa epäillyn vaatteet. Usein niistä löytyykin väärennettyjä asiakirjoja. Pahimmillaan ihmiskaupan uhrit luulevat pääsevänsä töihin matkanjärjestäjän avulla Eurooppaan, mutta joutuvatkin täällä raa'an elinkaupan uhreiksi. Useat naiset puolestaan joutuvat prostituoiduiksi. Prostituutiorinkejä on pyöritetty myös Suomessa ulkomaalaisvoimin. Esimerkiksi muutama vuosi sitten poliisi epäili venäläisnaisen välittäneen Venäjän kaupallisen edustuston Helsingin kantakaupungissa omistamia asuntoja prostituoiduille. Nainen livahti Venäjälle, siis Schengenin ulkopuolelle. Poliisi oli voimaton, koska Venäjä ei luovuta oman maansa kansalaisia tuomittavaksi toiseen maahan.

Ylikomisario Kimmo Ulkuniemi on kuitenkin pääosin tyytyväinen rikollisten ja epäiltyjen luovuttamiseen ulkomailta. Rikollisten luovutuksia koskevat muut kuin Schengenin säännöt. On yleisiä eurooppalaisia sopimuksia ja mm. maiden kahdenvälisiä sopimuksia. Schengen-maiden välillä on monenlaista tietojen vaihtoa, tietojärjestelmiä, sormenjälkirekistereitä ja yhteyshenkilöitä. Poliisi ei pelkää vapaan liikkumisen liikuttavan liikaa roistoa yli rajojen. Esimerkiksi vuonna 2006 rajalta napattiin kiinni liki 1500 etsintäkuulutettua. Nyt heidät pitää saada kiinni muualla kuin rajalla. Pikkurikolliset liikkuvat pääasiassa rajojen yli autoilla ja laivoilla. Suomenlahden yli Viroon menevää lauttaliikennettä on perinteellisesti valvottu tarkasti. Siksi nyt mm. poliisin katse suuntautuu entistä enemmän Ruotsin laivoille, joissa ei valvontaa perinteisesti ole ollut. Suomen ja Viron yhteistyöstä on hyvä esimerkki kuluvalta viikolta. Salossa yöllä tavarataloon murtautuneet murtomiehet saatiin iltapäivällä kiinni Virossa, kiitos Schengen-yhteistyön.

Raportti nähtiin Poliisi-TV:ssä 17. huhtikuuta 2008

MUUT RAPORTIT


Muut raportit:
» Rakastan sinut kuoliaaksi
» Kun nainen tappaa
» Nuori mies ottaa riskejä liikenteessä
» Rikosuutisia tulvii joka tuutista - mitä siitä seuraa?
» Rasistiset rikokset
» Valvontakameroista ei aina ole apua
» Pimeät aseet eivät ole kaikkien käsillä
» Ihmiskauppaa on - jos sen tunnistaa
» Lakipykälät lähisuhderauhaa turvaamaan
» Valehtelijaa et tunnista
» Voiko netin uhkaaviin viesteihin reagoida?
» Heroiinia huumeriippuvaisille?
» Sijoitusyhtiö osoittautui nerokkaaksi huijaukseksi
» Patrian neuvonantaja Egyptissä: ”Voitelusta puhuttiin avoimesti.”
» Onko vilauttelija vaarallinen?
» Nuorten mielenterveysongelmiin puututtava ajoissa
» WinCapita kuohuttaa pikkupaikkakuntia
» Huutokauppaa vai arpapeliä?
» Lapsikaappaukset yleistyvät Suomessakin
» Rikosvälineenä tietokone
» Schengen houkuttelee ihmiskauppaan
» Rehellistä valuuttakauppaa
» Säästöt mielenterveyden hoidossa lisäävät satunnaista katuväkivaltaa
» Poliisi uskoo selvittäneensä Raija Muukkosen murhan
» Kerjäläiset kuuluvat jo katukuvaan
» Poliisi-TV Extra: Tuntemattomasta Syystä
» Fyysinen kurittaminen on väkivaltaa
» Vantaan vankilapako paljasti puutteita turvatoimissa
» Kotiin tunkeutujat voivat viedä hengen
» Aina roiskuu kun rapataan
» Kunniaväkivalta on palannut Suomeen
» Pahisjengi tavisten kimpussa
» Naiset kaahaavat kännissä yhä enemmän
» Kuolan alue - uhka vai mahdollisuus?
» Vakuutuspetokset ovat kansanhuvia
» Otteluita yritetty sopia suomi-futiksessa pitkään
» Toimittajat rikollisten uhkailun kohteena
» Mellakoiden hallinta
» Pitäisikö vasikointi palkita lievemmillä tuomioilla?
» Ulkomaalaiset korostuvat seksirikostilastoissa
» Ovatko tietoni suojassa?
» Tulen tuhoamaa - tahallaan sytytetyt tulipalot ja niiden ehkäisy
» AD/HD ja rikollisuus
» Poliisin rikostiedustelu keskitetään KRP:hen
» Huumepsykoosi on ahdistava kokemus
» Verkostomarkkinointia vai pyramidipeliä?
» Vaarallista kotikemiaa
» Helsingin poliisi paljasti historiallisen suuren paritusringin
» Asiakkaidensa uhrit - työpaikkaväkivalta yllättää yhä useammalla alalla
» Kaikkien aikojen huumeliiga
» Peliriippuvuus voi jatkua elämän loppuun
» Vakavien rikosten sovittelu jakaa mielipiteet
» Väkivaltaiset nuoret
» WinClub - lottovoitto vai pyramidihuijaus?
» Valvottu koevapaus
» Pedofiilit kuriin -Pakkohormonihoitoa, riskianalyysiä vai ryhmäterapiaa?
» Taidepetos on taiteenlaji
» Ratkaiseeko alkolukko rattijuoppo-ongelman?
» Luvattomat käsiaseet
» Laittomat koiratappelut kuohuttavat
» Verikosto
» Huolestuttava ilmiö Virossa: kouluikäiset ilotytöt
» Kerjäläisten valtakunta
» Kauneus on valttia oikeudessakin
» Tekniikka muuttaa yksityisetsivien työtä
» Espanjasta kidnapattua tyttöä etsitään Suomesta
» Likaista peliä vientimarkkinoilla?
» Raskaan liikenteen valvontaa lisätään
» VirVe-laitteiden viat riskinä
» Profilointi yhä useammin rikostutkinnan apuna
» Kiistelty korvaushoito
» Itä-Euroopan kelloryöstäjien laajentuneet apajat
» Tampereen tulli nappasi ennätyslastin dopingaineita - joukossa harvinaista kasvuhormonia
» Ympäristörikosten määrä ei kasva tutkinnan kehittymisestä huolimatta
» Arvokuljetusryöstöt tulleet Suomeen
» Kuka vie nettiveikkaajan rahat?
» Poliisit osoittivat mieltään työttömyystilanteen vuoksi
» Median huumeongelma
» Seksuaalisen väkivallan monet kasvot
» Jalostus uhkaa myös poliisikoiria
» Tappaja Muonion terveyskeskuksessa
» Eläinsuojelurikoksista epäyhtenäisiä tuomioita
» Kansainvälinen rikosuhripäivä
» Huumausaineongelmat Suomen maanteillä lisääntyvät koko ajan
» Laiton eläinaktivismi muuttanut muotoaan
» Homoja syrjitään työelämässä
» Pitkäniemen sairaalapalon jälkisavut
» Tutkintaryhmä puuttuu hyväksikäyttötapauksiin
» Alkoholin hinnanalennus niitti kovalla kädellä rappiokäyttäjiä
» Yksityisen järjestyksenpidon merkitys kasvaa koko ajan
» PUT on ollut menestys talousrikostutkinnassa
» Tehoaako rangaistus?
» Itämafia ja järjestäytynyt rikollisuus

POLIISI-TV EXTRA 3.5.
» Los Petos - Elämää Espanjan Aurinkorannikolla

POLIISI-TV EXTRA 16.8.
» Anonyymisti Sinun

NÄITKÖ RIKOKSEN?

Rikoksen silminnäkijä – ilmoittaudu!

Kerro tarinasi Poliisi-TV:lle!

» Lue lisää

POLIISI-TV AREENASSA...

Poliisi-TV näkyy viikon ajan lähetyksen jälkeen YLEn Areenassa!

Poliisi-TV on nyt myös Facebookissa!

OTA YHTEYTTÄ

Palaute ja juttuvinkit
Voit lähettää meille palautetta ja juttuvinkkejä sähköpostilla osoitteeseen poliisi.tv@yle.fi.

Poliisi-tv vastaa
Vastauksia ohjelmaan liittyviin kysymyksiin. Miksi? Miten? Milloin?
» Lue lisää

Toimitus ja yhteystiedot
Lue lisää toimituksestamme. Täältä löydät myös tarkemmat yhteystiedot.
» Lue lisää

UUTISIA YLESSÄ

 
 
 
 

» Mediasalissa lisää lähetyksiä

 

Vastaava ohjelmatoimittaja | Poliisi-TV, PL 236, 33101 Tampere | Puh. 03 - 345 6111 | Vihjenumero 0800 - 14 555 | poliisi.tv@yle.fi

© Poliisi-tv 2005. Kaikki oikeudet pidätetään, Verkkosivuston sisällön kopioiminen, jakelu tai tallentaminen on kielletty. Tuotanto Stara Media Oy.