Hae YLEstä:

Etusivu Haemme vihjeitä Kadonneet Raportit Kolumnit UKK Toimitus Palaute  

 
 
 
 

RAPORTIT

Ovatko tietoni suojassa?

Joulun alla Kuopiossa paljastui, että sosiaalilautakunnan varajäsen oli hävittänyt haltuunsa saamiaan arkaluontoisia asiakirjoja, heittämällä ne muun jätepaperin seassa roskiin. Paperit löysi kuopiolaisperhe, joka etsi keräyslaatikosta täyttämättömiä ristikoita.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio pitää tapausta vakavana.

-Ensimmäinen näkökulma on se, kuinka tietosuojan laiminlyövä organisaatio ja toisaalta poliisi ja syyttäjä asian näkevät. Toinen, ja mielestäni tärkein pointti on se, kuinka pahalta mahtaakaan tuntua niistä ihmisistä, joiden tietoja on levitelty roskiin ja käsitelty asiattomasti.

On kuitenkin turha kuvitella, että Kuopion tapaus olisi ainutlaatuinen. Aarnion mukaan kyseessä on mitä todennäköisimmin vain jäävuoren huippu, sillä suurin osa tapauksista ei koskaan nouse julkisuuteen.

-Se, että näinkin harvoin kukaan jää kiinni tämän kaltaisista virheistä, johtuu luultavasti lähinnä hyvästä onnesta.

Tietoa on tarjolla

Kuopion sosiaalityön johtaja Jarmo Rautjärven mukaan varavaltuutetun täytyi pitkän valtuustouransa perusteella tuntea salaisten asiakirjojen oikea käsittelytapa.

Vaikka valtuutettu kieltää saaneensa erillistä ohjeistusta näiden nimenomaisten papereiden käsittelyyn, on Kuopiossa Rautjärven mukaan jopa sinisilmäisesti luotettu siihen, että luottamushenkilöt tuntevat salauskäytännön.

Tietosuojavaltuutettu Aarnio kertoo, että kuka tahansa voi löytää tietoa asiakirjojen lainmukaisesta käsittelystä. Internetissä on ainakin kuntaliiton ja valtiovarainministeriön laatimia, hyvin käytännönläheisiä ohjekokonaisuuksia.

-Kuntien ja organisaatioiden tehtävänä on kouluttaa henkilöstönsä niin, ettei tällaista pääse tapahtumaan. Kaikkea ei saa vyöryttää luottamushenkilöiden niskoille.

Sähköisyys lisää haastetta

Vaikka sähköinen tiedonkulku on helpottanut tiedon välittämistä, se on tuonut mukanaan myös salaamisen haasteen. Salausmenetelmät eivät ole kehittyneet samassa suhteessa sähköisen tiedonvälityksen määrän kanssa, tai ainakin salausten käyttäminen on laiskaa.

-Ihmisille jaetaan asiakirjoja ehkä tarpeettomastikin. Vaikka on ehdottoman tärkeää, että valtuutetut saavat tutustua tarpeellisiin asiakirjoihin päätöksiä tehdessään, pitäisi miettiä kuka oikeasti tarvitsee ja mitä.

Asiakirjojen vieminen kotiin ja paikkoihin, jossa niiden salaaminen ei onnistu täydellisesti, sisältää Aarnion mukaan suuria riskejä.

-Jokainen meistä tietää, kuinka helppoa on kadottaa esimerkiksi muistitikku, Aarnio muistuttaa.

Tietosuojavaltuutettu näkee Kuopion tapauksessakin positiivisia puolia:

-Lähes jokainen kunta tarkastelee nyt omia tietosuojakäytäntöjään. Jos jonkun tässä pitää yöunensa menettää, se on nimenomaan eri organisaatioiden johtajat, joiden vastuulla on kouluttaa henkilöstönsä riittävään salauskäytäntöön.

Raportti nähtiin Poliisi-TV:ssä 24. tammikuuta 2008

MUUT RAPORTIT


Muut raportit:
» Rakastan sinut kuoliaaksi
» Kun nainen tappaa
» Nuori mies ottaa riskejä liikenteessä
» Rikosuutisia tulvii joka tuutista - mitä siitä seuraa?
» Rasistiset rikokset
» Valvontakameroista ei aina ole apua
» Pimeät aseet eivät ole kaikkien käsillä
» Ihmiskauppaa on - jos sen tunnistaa
» Lakipykälät lähisuhderauhaa turvaamaan
» Valehtelijaa et tunnista
» Voiko netin uhkaaviin viesteihin reagoida?
» Heroiinia huumeriippuvaisille?
» Sijoitusyhtiö osoittautui nerokkaaksi huijaukseksi
» Patrian neuvonantaja Egyptissä: ”Voitelusta puhuttiin avoimesti.”
» Onko vilauttelija vaarallinen?
» Nuorten mielenterveysongelmiin puututtava ajoissa
» WinCapita kuohuttaa pikkupaikkakuntia
» Huutokauppaa vai arpapeliä?
» Lapsikaappaukset yleistyvät Suomessakin
» Rikosvälineenä tietokone
» Schengen houkuttelee ihmiskauppaan
» Rehellistä valuuttakauppaa
» Säästöt mielenterveyden hoidossa lisäävät satunnaista katuväkivaltaa
» Poliisi uskoo selvittäneensä Raija Muukkosen murhan
» Kerjäläiset kuuluvat jo katukuvaan
» Poliisi-TV Extra: Tuntemattomasta Syystä
» Fyysinen kurittaminen on väkivaltaa
» Vantaan vankilapako paljasti puutteita turvatoimissa
» Kotiin tunkeutujat voivat viedä hengen
» Aina roiskuu kun rapataan
» Kunniaväkivalta on palannut Suomeen
» Pahisjengi tavisten kimpussa
» Naiset kaahaavat kännissä yhä enemmän
» Kuolan alue - uhka vai mahdollisuus?
» Vakuutuspetokset ovat kansanhuvia
» Otteluita yritetty sopia suomi-futiksessa pitkään
» Toimittajat rikollisten uhkailun kohteena
» Mellakoiden hallinta
» Pitäisikö vasikointi palkita lievemmillä tuomioilla?
» Ulkomaalaiset korostuvat seksirikostilastoissa
» Ovatko tietoni suojassa?
» Tulen tuhoamaa - tahallaan sytytetyt tulipalot ja niiden ehkäisy
» AD/HD ja rikollisuus
» Poliisin rikostiedustelu keskitetään KRP:hen
» Huumepsykoosi on ahdistava kokemus
» Verkostomarkkinointia vai pyramidipeliä?
» Vaarallista kotikemiaa
» Helsingin poliisi paljasti historiallisen suuren paritusringin
» Asiakkaidensa uhrit - työpaikkaväkivalta yllättää yhä useammalla alalla
» Kaikkien aikojen huumeliiga
» Peliriippuvuus voi jatkua elämän loppuun
» Vakavien rikosten sovittelu jakaa mielipiteet
» Väkivaltaiset nuoret
» WinClub - lottovoitto vai pyramidihuijaus?
» Valvottu koevapaus
» Pedofiilit kuriin -Pakkohormonihoitoa, riskianalyysiä vai ryhmäterapiaa?
» Taidepetos on taiteenlaji
» Ratkaiseeko alkolukko rattijuoppo-ongelman?
» Luvattomat käsiaseet
» Laittomat koiratappelut kuohuttavat
» Verikosto
» Huolestuttava ilmiö Virossa: kouluikäiset ilotytöt
» Kerjäläisten valtakunta
» Kauneus on valttia oikeudessakin
» Tekniikka muuttaa yksityisetsivien työtä
» Espanjasta kidnapattua tyttöä etsitään Suomesta
» Likaista peliä vientimarkkinoilla?
» Raskaan liikenteen valvontaa lisätään
» VirVe-laitteiden viat riskinä
» Profilointi yhä useammin rikostutkinnan apuna
» Kiistelty korvaushoito
» Itä-Euroopan kelloryöstäjien laajentuneet apajat
» Tampereen tulli nappasi ennätyslastin dopingaineita - joukossa harvinaista kasvuhormonia
» Ympäristörikosten määrä ei kasva tutkinnan kehittymisestä huolimatta
» Arvokuljetusryöstöt tulleet Suomeen
» Kuka vie nettiveikkaajan rahat?
» Poliisit osoittivat mieltään työttömyystilanteen vuoksi
» Median huumeongelma
» Seksuaalisen väkivallan monet kasvot
» Jalostus uhkaa myös poliisikoiria
» Tappaja Muonion terveyskeskuksessa
» Eläinsuojelurikoksista epäyhtenäisiä tuomioita
» Kansainvälinen rikosuhripäivä
» Huumausaineongelmat Suomen maanteillä lisääntyvät koko ajan
» Laiton eläinaktivismi muuttanut muotoaan
» Homoja syrjitään työelämässä
» Pitkäniemen sairaalapalon jälkisavut
» Tutkintaryhmä puuttuu hyväksikäyttötapauksiin
» Alkoholin hinnanalennus niitti kovalla kädellä rappiokäyttäjiä
» Yksityisen järjestyksenpidon merkitys kasvaa koko ajan
» PUT on ollut menestys talousrikostutkinnassa
» Tehoaako rangaistus?
» Itämafia ja järjestäytynyt rikollisuus

POLIISI-TV EXTRA 3.5.
» Los Petos - Elämää Espanjan Aurinkorannikolla

POLIISI-TV EXTRA 16.8.
» Anonyymisti Sinun

NÄITKÖ RIKOKSEN?

Rikoksen silminnäkijä – ilmoittaudu!

Kerro tarinasi Poliisi-TV:lle!

» Lue lisää

POLIISI-TV AREENASSA...

Poliisi-TV näkyy viikon ajan lähetyksen jälkeen YLEn Areenassa!

Poliisi-TV on nyt myös Facebookissa!

OTA YHTEYTTÄ

Palaute ja juttuvinkit
Voit lähettää meille palautetta ja juttuvinkkejä sähköpostilla osoitteeseen poliisi.tv@yle.fi.

Poliisi-tv vastaa
Vastauksia ohjelmaan liittyviin kysymyksiin. Miksi? Miten? Milloin?
» Lue lisää

Toimitus ja yhteystiedot
Lue lisää toimituksestamme. Täältä löydät myös tarkemmat yhteystiedot.
» Lue lisää

UUTISIA YLESSÄ

 
 
 
 

» Mediasalissa lisää lähetyksiä

 

Vastaava ohjelmatoimittaja | Poliisi-TV, PL 236, 33101 Tampere | Puh. 03 - 345 6111 | Vihjenumero 0800 - 14 555 | poliisi.tv@yle.fi

© Poliisi-tv 2005. Kaikki oikeudet pidätetään, Verkkosivuston sisällön kopioiminen, jakelu tai tallentaminen on kielletty. Tuotanto Stara Media Oy.