Vaikka suomen noin 30 000 vuosittaisesta rattijuoposta edelleen lähes 90 prosenttia on miehiä, naisten osuus lisääntyy huolestuttavaa vauhtia. Ylikomisario Heikki Sepän mukaan kasvu on viimeisinä vuosikymmeninä ollut huiman selvää.
- Luvut ovat nousseet parin vuosikymmenen takaisesta, vaikka ennen lamaakin rattijuoppoja oli paljon, Helsingin liikennepoliisissa työskentelevä Seppä kertoo.
Kun naisia 40 vuotta sitten oli vaatimaton prosentti rattijuopoista, on naisten osuus nyt jo yli 10 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla puhutaan jopa 14 prosentin osuudesta.
Naiset kiipeävät koko ajan tasa-arvoisemmin miesten rinnalle niin työelämässä kuin muuallakin. Aiemmin vain miehille varatut johtajan paikat avautuvat nykyään myös naisille. Valitettavasti tasa-arvoistuminen ei koske pelkästään hyviä asioita, vaan ulottuu elämän nurjallekin puolelle, kuten päihteiden liikakäyttöön ja esimerkiksi juuri rattijuopumuksiin.
Tasa-arvoisia huumeissa
Sepän mukaan melko uusi mutta sitäkin huolestuttavampi huumeongelma näkyy ratin takana yhä selvemmin. Ja mikä pahinta, huumeiden kohdalla tasa-arvo toteutuu melko hyvin jo nyt.
- Ryhmässä korostuvat etenkin nuoret naiset. Esimerkiksi viime vuonna kolmannes Helsingin rattijuopoista oli huumekuskeja; niin miesten kuin naistenkin kohdalla.
Poliisilla on kiire kehittää koko ajan tarkempia testereitä erilaisten päihteiden varalla. Eniten liikenteessä näkyy amfetamiinin käyttö, mutta onneksi sen testaamiseen välineet ovat jo olemassa.
Kuinka ehkäistään?
Rattijuopumusten ehkäisemiseksi on Sepän mukaan tehty töitä pitkään ja hartaasti. Toisinaan on väläytelty vaihtoehtoa, että rattijuopumuksen promillerajaa laskettaisiin 0,2:een nykyisestä puolesta promillesta. Niin saataisiin kahden kaljan kuskit peloteltua pois liikenteestä.
Seppä ei kuitenkaan kannata promillerajan laskua. Hänen mukaansa tutkimukset ovat selvästi osoittaneet puolen promillen rajan olevan vaarallisuuden rajapyykki.
- Minun odotukseni kohdistuvat täysin alkolukkoon, se on ainoa tehokas tapa ehkäistä rattijuopumuksia.
-Alkolukko vakiovarusteeksi jokaiseen autoon. Vanhoihin autoihin se saattaa olla kohtuuton vaatimus, mutta uskon, että uusien autojen kohdalla alkolukko tulee olemaan vakiovaruste, jota ei ihmetellä sen enempää kuin mitään muutakaan vakiovarustetta autoissa.
Raportti nähtiin Poliisi-TV:ssä 21. helmikuuta 2008
|